My medicine

Mulla oli äsken lääkärille aika ja se määräsi mulle lääkkeet. Ahdistaa hieman, mutta ehkä tää tästä. Aamulla kun heräsin ja olin menossa lääkärille niin ahdisti vielä enemmän ja olin taas varma, että kaikki haluaa tappaa mut. Olen perjantaista asti ottanut joka päivä tarvittavan, koska on ahdistanut niin paljon. Oon myös mennyt nukkumaan joka päivä aikasin ja nukkunut 9-11 tuntia. Voisin silti vaan nukkua koko päivän. Nään tosi ihmeellisiä unia ja oon aina hämmentyny kun herään.


Mä oon niin pihalla kaikesta. Joulu on ihan kohta. Pitäisi viedä lahjoja ihmisille mutten oo sopinu mitään. Pitäisi jouluruoatkin käydä ostamassa varmaan huomenna. Toivoisin, että joulu onnistuisi aika mulla olis hirveen paha olla.


Olen ajatellut taas sitä yhtäkin. Näin siitä toissayönä untakin. Että se otti muhun yhteyttä. Mun piti vielä päivällä tarkistaa oliko se oikeesti unta vai oliko se todella ottanut muhun yhteyttä. Se oli vain unta. Ei mulla perjaatteessa ole kai edes mitään sanottavaa sille. En mä tiedä.


Toivon et noi lääkkeet auttaa ja alan voimaan paremmin koska en jaksa tätä.

I can't do this, I'm so tired

Eilen illalla raivosin ja sen jälkeen menin vessan lattialle istumaan. Revin hiuksia ja hakkasin päätä seinään. En ollut tässä maailmassa enkä tiedä kuinka kauan siinä olin. Tuijotin lattiaa ja kuiskailin eieieieieieiei. Kädet piti hiuksista kiinni ja oli samalla osittain kasvojen edessä. En päässyt pois. Huusin parasta ystävää joka mun kanssa mun luona. Itkin etten pääse ylös. En ollut tehnyt mitään enkä ottanut mitään. Vihasin itseäni ja sitä että miksi olen tälläinen enkä vieläkään tiedä millä oli siinä tilanteessa. Mulla kesti tunti että pääsin lattialta ylös parhaan ystävän auttaessa ja rauhoitellessa. Loppuilta masensi ja oli tosi turta ja väsynyt olo.


Menin nukkumaan tosi aikaisin ja nukuin 11 tuntia. Tänään on ollut koko päivän samanlainen olo. En jaksa tehdä mitään, väsyttää en jaksa, masentaa ja ahdistaa. Pitäisi ainakin tiskata kun sosiaaliohjaaja, sosiaalityöntekijä ja asumiaohjaaja tulee käymään tässä iltapäivällä. En jaksaisi. Mä en tiedä mikä mulla. Väsyttää. Mä en tiedä mitä teen. En jaksa oikeasti. Mä en jaksa.

Four years

Menen bussilla hautausmaan ohi ja mietin, että jos olisin onnistunut neljä vuotta sitten olisin siellä isän ja isovanhempien kanssa. Olen iloinen kumminkin etten onnistunut, koska silloin olisi ikinä tutustunut parhaaseen ystävääni, nähnyt serkkupoikia enkä olisi päässyt näkemään siskontyttöjäni.


Mulla on mennyt näiden neljän vuoden aikana välillä paremmin kuin silloin ja myös paljon huonommin. En voisi kumminkaan satuttaa läheisiäni sillä tavalla. Silloin en ajatellut läheisiäni vaan vain itseäni.


Tästä kaikesta huolimatta mut valtasi pimeys kun olin tulossa kotiin. Mietin, että en onnistunut neljä vuotta sitten mutta onnistuisinko nyt. Ahdisti ja masensi helvetisti. Se meni kumminkin ohi noin 20 minuutissa. Ahdistaa ja masentaa vieläkin vähän, mutta selviän tästä olosta.


Joulu on pian. Olen joulun yksin, koska viettäisin esim sukulaisten luona joulua alkaisi ahdistamaan ja tulisi ulkopuolinen olo. Mummi ei halua olla mun kanssa tekemisissä. Eno ja täti ei ole pitänyt muhun mitään yhteyttä vaan näkevät mielummin äitiä ja mummia. Äitiin pidän yhteyttä, mutten oo siitäkään jaksanut nähä. Haluan olla joulun sitten mielummin yksin. Varsinkin kun tää on mun eka joulu omassa kodissa. Ehkä joulusta tulee ihan kiva.


Polilla olin tällä viikolla ja puhuttiin mummista ja sen narsistisista piirteistä sekä mun vaihtelevasta voinnista. Psykologi anto uuden ajan vasta tammikuun alkuun.

Joulukuun kuvapostaus

I just want to stop breathing

Ahdistaa. Ahdistaa koko ajan. Raha-asiat on päin helvettiä enkä saa maksettua vuokraa ja pitäis ostaa koulukirjatkin maanantaiksi. Ahdistaa. En saa henkeä. Saan poissaolokohtauksia koko ajan enemmän. Oon joulunakin yksin. Mä en halua joulua. Joulun pitäs olla perhe juhla. Mä oon yksin koska oon niin paska ja mun perhe ei muistanut edes mun synttäreitä. Pelkään koko ajan että joku tappaa mut mutta toisaalta tappakaa mut. En mä halua kuolla. Vittu mä en jaksa itseäni. Mä haluan pois. Itkettää. EN. VITTU. JAKSA.

Panic

Olin nyt illalla bussissa tulossa kotiin ja ajattelin taas kaikkea. Oon miettinyt monta viikkoa psykologisten tutkimusten tuloksissa lukevaa prosessisairautta koskevaa kohtaa. " Nähdekseni kehittyvän prosessisairauden mahdollisuutta ei voida sulkea pois". Aloin tutkia netistä psykoosista ja skitsofreniasta tietoa ja mietin mitä jos mä sairastun psykoosiin tai skitsofreniaan.


Jäin bussista pois. Menin paniikkiin. Hirveästi ajatuksia. Eieieieieei. Enpystyenpystyenpystyenpysty. Joku tulee kohta ja tappaa mut. Eieieieieiei. Rauhoturauhotuenpystyenpystyenpysty. Pääsin kotiin, suljin oven ja luuhistuin lattialle ja purskahdin itkuun. Täällä asunnossa on varmasti joku. On onon varmasti. Eieieie mä en jaksatätä. MÄENJAKSA. En uskaltanut liikkua. Vaivolloisesti riisuiduin ulkovaatteista ja menin istumaan sängylle ja aloin itkemään uudestaaan. Mitä mä teeen? Mä en oikeesti jaksan tätä taas. Mun voimat ei riitä tälläseen. Eieieieieeieieieieieieieiei. Enpystyenenenenpysty. EN PYSTY ENKÄ JAKSA. EI. Mitä vittua mä teen itteni kanssa? Mä en oikeesti pysty tähän.

------

Torstaina mä täytin kaksikymmentä. Oli tosi kiva ja mukava päivä. Sain älyttömästi lahjoja ja muutaman kortinkin. Seuraavana päivänä kaverit tuli juhlistamaan ja vietettiin samalla "pikkujouluja". Sekin päivä oli oikein kiva.


Mulla on ollut suht ok olo. Tajusin tosin yhtenä päivänä että mun mummi on narsistinen. Mua on hämmentänyt se tosi paljon ja oon tajunnut asioita. Musta on alkanut muutenkin tuntumaan etten voi meidän perheessä luottaa kehenkään muuhun kuin äitiin. Oon alkanut epäillä itseänikin. Onko jotkut asiat jotka muistan totta vai ei? Onko ne oikeasti tapahtunut vai kuvittelenko vain? Liittyen perheeseen.


Mä olen alkanut saamaan taas saamaan poissaolokohtauksia ja dissosioimaan. Aika kuluu hitaasti, mutta samalla ihan hirveen nopeasti. Kun oon kotona mä usein luen kirjaa tai katon telkkaria ja huomaan yhtäkkiä että on kulunut kaksi tai kolme tuntia ja mulle tulee hirveen hämmentynyt ja sekava olo. Eilen sain järjettömän itkukohtauksen kun en jaksa tätä. En mä tiedä taaskaan.

Tears

Tänään kävin ilmottautumassa aikuislukioon. Joulukuun alusta sitten alotan siellä. Jännittää, mutta odotan innolla miten koulu alkaa uudessa paikassa. Raha-asiat stressaa. Rahat ei millään riitä ja oon ihan pulassa.


Synttärit tulossa ja haluaisin viettää niitä ees jotenkin, mutta kun ei oo sitä rahaa. Mua muutenkin ahistaa vuosien täyttäminen. Vanha olo vaikka hyvin tiedän etten ole vanha. Samalla haluaisin olla iloinen ja nauttia synttäripäivästä iloisin mielin.


Kävin tänään nopeasti polillakin. Puhuin koulusta ja mun voinnista. Psykologi sanoi tehneensä lausunnon vihdoin ja kävin juuri lukemassa sen. Mun harhaluulo/muu psyykkottinen oireilu on kuulemma dissosiaatiota ja myös psykoosiperäistä. Hämmennyin vähän. Ei siinä jäänyt aikaa puhua sitten enää mistään muusta.


Oon parina kolmena iltana ollut tosi ahistunut ja saanut itkukohtauksia ja ollut tosi poissaoleva. Oon mennyt myöhään nukkumaan ja herännyt aikasin/myöhään riippuuen vähän. Mua ahistaa tää koko elämä, minä ja kaikki. Kahtena päivänä oon alkanut itkemään bussissakin.


Mä hajoan. Mä en jaksa. Olkaa kilttejä ja pelastakaa mut. Mä pyydän. Mä oikeasti pyydän. mäenjaksaenääyhtään.

New start

Tänään erosin virallisesti lukiosta. Kävin eilen opolla ja se piti mulle kauhean saarnan jonka aikana melkein aloin itkemään. Tänään hain kansliasta erotodistuksen ja sihteeri saarnasi siinä samalla vielä lisää. Nyt oon tyytyväinen kun ei enää tarvitse mennä sinne. Ensi viikolla meen ilmoittautumaan aikuislukioon.


Mulla menee kai ihan hyvin. Oon ollut ihan hyvällä tuulella mitä nyt stressanut koulusta ja sit siitä aikuislukiosta ja siitä koituvista rahaongelmien selvittelyistä. Ja tulevista synttäreistä ja joulusta. Tällä hetkellä vähän ärsyttää ja ärsyttää se että mua ärsyttää. Ehkä mä mulla on vaan vaikea olla.


Äidin pitäisi olla tulossa takaisin Suomeen. En tiedä miten sille kerron näistä koulumuutoksista. Maanantaina mulla on poli enkä yhtään tiedä mitä selitän mun voinnista. Ehkä vaan sanon et oon voinu ihan hyvin. Väsyttää.

Scared and anxious

Mua pelottaa niin paljon. Pariisin tapahtumat. Se jos syttyy kolmas maailmansota. Pariisin lisäksi pelottaa ja ahdistaa kun äiti lähti eilen Karibialle reissuun kaverinsa kanssa. En tiedä onko se päässyt perille. Viimeisen kerran puhuin sen kanssa kun se oli lentokentällä. Entä jos matka ei oo mennyt hyvin tai jos siellä on tapahtunut jotain. Oon lähettänyt äidille kaksi viestiä eikä se ole vastannut kumpaankaan. Mä en oikeesti kestä jos äidille on tapahtunut jotain.


Ahdistaa koulukin. Eilen puhuin asumisohjaajan kanssa koulun lopettamisesta. Oon miettinyt sitä paljon. En mä kokonaan lopettaisi. Siirtyisin vaan vaikka aikuislukioon. Tuolla mä en enää pysty käymään. Laitan maanantaina tai huomisiltana kuraattorille viestiä.


Mä oon niin väsynyt. Kaikkeen. Musta tuntuu että mun pää räjähtää. Synttäritkin on tulossa. Ja joulu. Mulla on vielä ihan auki mitä teen jouluna. Mä en jaksa. En vaan enää jaksaisi tätä samaa. Mulla polille aika vasta reilun viikon päästä. Mun pää räjähtää.

Fuck it, I give up

Musta ei tule ikinä mitään. Mä oon niin huono. Eka koulutunti pitkään aikaan ja hädin tuskin pääsin elossa sieltä pois. Tuntu oikeesti kuin kuolisin sinne. Mutta selvisin enkä pysty enää menemään. Pitäisi varmaan mennä puhumaan opolle mitä mun pitäs tehä. En vaan haluaisi kuulla sitä samaa kuin aina ennenkin. Musta vaan tuntuu et mua ei oteta vittu tosissaan. Vaikka oonkin voinut paremmin. En vittu voi enää kun koulu pilasi kaiken. Tai no mähän tän kaiken olen pilannut. Mä pilaan aina kaiken.


Se "eks-säätökin" pyörii mun päässä ja valtaa mun mielen. Olen miettinyt sitä ja miten mä pilasin senkin jutun. Mulla on ollut jollain sairaalla tavalla sitä ihmistä ikävä. Mä olen jopa miettinyt ja harkinnut vakavasti ottavani siihen yhteyttä mut sitten muistanut ettei se halua mua ja että se ei halua olla mun kanssa missääb tekemisissä. Mä vihaan itseäni niin paljon.


Miten voin olla näin epäonnistunut paska? Mä olen niin saatanan tyhmä ja laiska. Miksi kukaan edes ottaisi mua tosissaan kun en mä sitä ansaitse.

No emotions

Mä yritän olla vahva, positiivinen ja tsemppaava kun kaikki muut mun ympärillä hajoaa. Pelkään joka päivä sitä hetkeä kun mä murrun ja hajoan taas.


Kiellän itseäni tuntemasta mitään. Sitten kysyn itseltäni miksen tunne mitään, muistan etten saa tuntea ja kiellän taas kaikki tunteet. Koska jos en tunne mitään niin sitten en ehkä hajoa. Mä olen vahva ja mä pystyn kovettamaan itseni ja tsemppaamaan muita. En mä voi muutakaan. Mä en halua hajota. Mä voin hyvin. Kyllä mä pärjään.

Anger and tears

Mulla on mennyt edelleen ihan hyvin. Ei niin hyvin kuin mitä viime postaukseen kirjoitin, mutta ihan hyvin kumminkin. Olen kylläkin parina päivänä ollut tavallista ärsyyntyneempi. Eilen olin niin täynnä vihaa ja raivoa. Ilman mitään syytä. Ehkä se oli sitä mitä psykologi sanoi mulle viime viikolla, tuntuu kuin maailma pyörisi liian hitaasti. Se raivo täytti mut niin että halusin olla hiljaa etten satuttaisi ketään sanoillani.


Raivon jälkeen tuli itku siitä mikä mua vaivaa ja miksi mä tunnen näin. Itkin ja mietin miksi mua raivostuttaa kaikki ja että en jaksa tälläistä. En jaksa tätä tunteidenvuoristorataa mun pään sisällä. Olen alkanut miettiä nyt kun voin hyvin että onko mulla ikinä ollutkaan mitään. Ehkä tää on vaan normaalia mitä kaikille joskus tapahtuu. Että mä oon kuvitellut että mä oon päästäni sekaisin. Mietin sitä kun kuvittelen ittelläni olevan kaksisuuntaisen. Ei mulla kumminkaan sitä ole. Mä en enää tiedä miltä musta tuntuu. En enää tiedä kun aamulla herään olenko hyväntuulinen, hyper vai vihainen vai joku uusi tunne? Mä menen ihan sekaisin. Olenko mä näin sekaisin. Mä en enää tiedä mikä mulla on vai onko mulla yhtään mikään.

Hyper

Mulla on ollut tän viikon tosi hyvä olo. Ei oo masentanut. Pari päivää on ollut jopa tosi energinen olo. Oon mennyt myöhään nukkumaan ja herännyt melko aikasin (siihen verrattuna kuinka paljon normaalisti nukun ja mihin aikaan herään). Oon myös jumpannut, venytellyt ja riehunut kun on sitä energiaa ollut.


Tänään menin nukkumaan joskus 3 aikaan yöllä ja heräsin yli tunti sitten. Yöllä aloin tekemään yö/aamupalaaa itselleni kun iski nälkä enkä muutakaan keksinyt. Mulla on tossa aamupäivällä poli. Selitän siellä varmaan samat kuin tähän postaukseen ja ehkä pystyn/jaksan kertoa siitä yhdestä ihmisestä josta puhuin edellisessä postauksessa. Saa nähdä.


Mukavaa päivää kaikille!

He

Mä en muista viimepäivistä kauheasti mitään. Tämän päivän vielä muistan. Mä olin tänään epätavallisen hyvällä tuulella ja mun mielialat ei hyppinyt edes. Olin vaan tosi hämmentynyt tästä koko päivän.


Näin tänään mun sosiaaliohjaajaa. Puhuin koulusta ja siitä etten oo ollut siellä nyt pariin viikkoon ja puhuttiin et jos ei ala sujumaan niin pitää miettiä sit ton päivälukion tilalle jotain muita vaihtoehtoja. Sitten se kysyi että miten mun mieskuviot. Ja tarkentavan kysymyksen. "Ootko sä ollut yhteydessä siihen..... Hyväksikäyttäjään??" *naureskelee itse juuri sanomalleen "nimelle"*. Oon hiljaa ja vastaan kylmästi "En." Mutta mun sisällä kiehuu. Ja mun sydän musertuu vielä vähän pienempiin palasiin siitä mitä siinä on enää jäljellä. Sattuu.


Tää kyseinen ihminen "hyväksikäyttäjä"..... On pyörinyt mun päässä viime päivinä koko ajan. Sattuu, haluan puhua sille, en halua mä vihaan sitä, haluanpas haluan palata siihen kevääseen 2014 (ennen kuin se silpo mun sydämen palasiksi), MITÄ VITTUA MÄ AJATTELEN. Loppujen lopuksi millään näistä ajatuksista ei ole mitään väliä. Mulla ei ole mitään väliä sen silmissä. Sen puolesta mä voisin varmaan vaikka kuolla vaikka se joskus onkin väittänyt jotain toista. Mä olen ihan vitun naurettava, halpa ja typerä jakorasia. Ei kukaan tule ikinä haluamaan mua oikeasti minkään muun takia. Mä en ole ikinä vihannut itseäni näin paljon tän asian takia. Mä olen turha. Tyhmä. Typerä. Saatanan lutka.

Nothing

Ei tunnu melkein miltään. Ei vaikka isän kuolemasta tuli tänään kuluneeksi 15 vuotta. Eilen olin risteilyllä ystävien kanssa. Mulla oli kivaa ja hauskaa. Jossain vaiheessa olin välitilassa jossa en ajatellut mitään enkä tuntenut oikein mitään. Sama jatkui tänään. Tiedän missä olin. En ajatellut mitään tai pystynyt ajattelemaan enkä ollut läsnä vaikka kuitenkin olin.






Nyt mulla on ihan ok olo. Ahdistaa huominen polin lääkäri. En mä tiedä. Pitäisi varmaan avautua sille näistä kaikista oloista. Pelottaa enkä edes tiedä miksi.






Katson koulukuvia ja omaa hymyäni. Sen hymyn taakse kätkeytyy paha olo, itseviha, viha joitain muita ihmisiä kohtaan ja suru. En mä ole sitä miltä näytän.






Se yksi on taas pyörinyt liikaa mun päässä. Miksi? Miksi sä olet mun ajatuksissa? En mä halua ajatella sua.




"There's a tiger in the room and baby in the closet. Pour another drink, mom, I don't even want it. Then I turn around and I think I see someone that looks like you."

I see myself dead

Mä en muista milloin mulla olisi ollut näin paha olla. En tiedä muistanko. Ahdistaa hirveästi koko ajan. Nään tappavani itseni koko ajan. Ampumassa itseni bussin penkille. Juoksemassa auton tai bussin alle. Hyppäämässä katolta. Hyppäämässä metron alle. Viiltämässä ranteet auki. Kuulen ääniä. tapa itsesi. tapatapatapa. et sä ansaitse muuta kuin kuolla saatanan huora. laihduta. näännytä itsesi läski. sä et ole mitään.


Mulla olisi maanantaina aika polille. En tiedä pärjäänkö sinne. En mä ota mun mielialoista selvää kun ne heittelee nii paljo. Nyt tällä hetkellä haluisin vaa kuolla. Mä en jaksa itseäni ja ajatuksia. Mä en oikeesti vittu jaksa. En pysty edes kunnolla selittämään miten paska olo mulla kun ei kukaan voi ymmärtää. Oon vaan niin vitun sekasin.


Mä haluan vaan pois.

Is it real?

Kun istutaan ratikkapysäkillä tuntuu että joku tarkkailee mua vastapäisestä talosta. Takaa menee ihmisiä ja mä nojaan eteenpäin koska ne saattaa tappaa mut. Rakennustyömaalla on hirttäytynyt tyttö. Joka puolella on ihmisiä, tuntemattomia jotka haluaa vahingoittaaa tai tappaa mut. Kylmät väreet kulkee pitkin mun päätä ja poskea.


Oon mennyt viime päivinä melko myöhään nukkumaan. Lukenut kirjaa ja uppoutunut sen maailmaan tai katsonut puhelimesta sarjoja. Ahdistaa melkein koko ajan. En tajua miten selviydyin keskustassa tänään yksin.


Miksi mä olen näin vaikea? Miksi mulla on näin paha olla? Miksi olen niin huono ystävä? Miksi en pysty mihinkään?

----

Ei siitä tunnille menemisestä tullut sitten mitään. Yö oli aika vaikea. Menin jo 22.30 sänkyyn ja sain luettua kirjan loppuun. Sitten alkoi ahdistamaan hirveästi ja nukahdin vasta 2.00 jälkeen. Heräilin yöllä ja aamulla olin väsynyt ja ärsytti kaikki. Ei jaksanut kiinnostaa koulu. En tiedä nyt mitä teen sen suhteen. En uskalla mennä enää opinto-ohjaajallekaan puhumaan kun ei siitä ole mitään apua.


Poli oli tänään ja tuli heti vähän parempi olo kun sain puhuttua siellä. Puhuin mun vaihtelevista mielialoista ja siitä voisiko mulla olla muutakin kuin masennus. Sanoin että meidän perheessä on kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja psykologi sanoi ettei sitä suljeta pois vaihtoehtona. Se sanoi myös mielialanvaihteluiden saattavan johtua traumaperäisestä lapsuudesta joka vaikutttaa usein tunnesäätelyyn.


Loppupäivän mulla on ollut suht hyvä olo. Välillä on ahdistanut, mutta se ei ole kasvanut ihan järkyttäväksi. Väsyttää taas. Saisikohan sitä tänään aikaisemmin unta.

Tired

Revin hampailla mun huulesta ihoa. Kirja on todella hyvä ja olen jo yli puolenvälin vaikka aloitin sen toissapäivänä. Ahdistaa. Koulu. Ihmiset. Kaikki mikä ennenkin. Surettaa ja ilostuttaa maahan satavat lehdet.


Sain vietyä todistuksen opolle miksi mulla on niin vähän kursseja. Ahdisti älyttömästi mennä kouluun. Huomenna mulla olisi tunti. Ahdistaa mennä sinnekin. Jos en mene tipun kurssilta ja sitten mulla ei ole ollenkaan koulua. Katson aamulla pystynkö menemään sinne.


Laitoin polin työntekijälle viestiä ja kysyin aikaa. Sain ajan huomiseksi. Mitä mä sanon ja mitä se sanoo siihen.. Tuntuu etten osaa ajatella vaikken edes tiedä mitä pitäisi ajatella. Turhauttaa. Kuolemanajatukset pyörii päässä. Väsyttää älyttömästi. Haluan vaan nukkua tän kaiken pois.


Mä oon niin väsynyt tähän kaikkeen. Itseeni. Voisin hautautua syvälle maan rakoon. Haluan että tää kaikki loppuu.

Empty sadness

Mä raivostun pienestä. Miten musta on tullut tälläinen? Miks mä en voi olla normaali? Itken sitä etten kykene menemään tunnille. Itken kun en tiedä mitä teen mun elämälle. Tälläistäkö tää mun elämä on? Lopetettuani kirjan lukemisen tajuan, että mä olen olemassa enkä eläkään tuota kirjan elämää. Muistan elämäni. Yhtäkkiä tulee tyhjyys. En tiedä taaskaan mitä mun pitäisi ajatella niin kuin eilen kun näin bussin ikkunasta vanhan kaverin seisovan metroasemalla.






Mietin elämääni. En jaksa elää tätä elämää. Haluan nukkua pois. Vaipua kauniiseen syvään uneen, josta en enää heräisikään.






Tekisi mieli sanoa sille yhdelle että unohtaa mut ja mun olemassaolon. Eilen illalla kun juteltiin sanoit että jäät ajattelemaan mua ja kysyin miksi. Et edes kunnolla vastannut kysymykseen. Teki mieli sanoa älä ajattele mua. Mä en oo oikeeta seuraa jos haluat joskus päästä masennuksestasi eroon. Älä tuhlaa aikaas.


Deep, deeper, deeper inside
 Pull the wool nice and tight so that it covers your eyes. Can't find a God, a love, a Jesus, a father . I don't even care that much. So why do I even bother?
 So let me just end how I was gonna begin
 Don't waste your time waiting cause I'm going back in

What's wrong with me ?

Mulla on ollut tosi sekava olo. Olen iloinen, sitten surullinen, sen jälkeen vihainen ja sitten hämmentynyt ja lopulta aggressiivinen. Olo vaihtelee niin paljon etten pysy itsekään perässä ja sitten tulee todella sekava olo ja pää lyö tyhjää. Saatan olla tosi iloinen ja melkein laulaa ääneen keskellä ihmisjoukkoa. Niin surullinen ja ahdistunut, että voisin tappaa itseni ja kuulen harhoja. Sitten vihainen niin että voisin vain huutaa ja raivota. Niin aggressiivinen että tekee mieli hajottaa kaikki.


Mnu polin työntekijän pitäisi soittaa mulle tällä viikolla. Toivoisin että se soittaisi. Musta tuntuu että oikeasti hajoan näiden olojen keskellä. Huomenna viimein kouluun ja vihdoinkin koe takaisin.


Mä en tiedä mitä teen itseni kanssa. Haluan kuolla mutten kumminkaan halua. Helvetti. Mä en vaan jaksa itseäni. en jaksa.

Long time

Mä en ole kirjoittanut pitkään aikaan taaskaan. En oo vaan saanut aikaiseksi. Pari viikkoa sitten olo oli tosi paha. Kuulin harhoja, viiltelin ja suunnittelin itsemurhaa. Mulla oli järkyttävä ahdistus koko ajan enkä pystynyt olemaan hirveästi koulussa. Olo meni yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Ehdin jopa jo hakemaan lääkärin määräämät Ketipinorit apteekista, mutta en olekaan tarvinnut niitä. Lääkäri oli ehdottamassa myös osastoakin, onneksi ei tarvinnut lopulta kuitenkaan.


Nyt mulla on suht ok olo. Ahdistaa kyllä jonkin verran, mutta pärjään sen kanssa. Koulu pelottaa ja ahdistaa. Se että mulla on yksi kurssi. Se, että pitäisi käydä hakemassa uusintakuulustelulappu matikan kokeen uusimista varten. Jännittää huominen kun saan tietää mitä sain psykologiasta. Meniköhän sekin ihan penkin alle...


En ole hirveästi jaksanut nähdä ketään paitsi parasta ystävää ja silloin tällöin äitiä. Tänään näin äidin. Mentiin kauppakeskukseen ja nähtiin siellä mummi jota en ollut nähnyt yli kahteen kuukauteen välirikon takia. Mulla ei ollut/ole mitään sen näkemistä vastaan mutta sillä on mun näkemistä vastaan paljonkin. Kun oltiin saavuttu kauppakeskukseen niin äiti soitti mummille ja mummi sanoi ettei jaksa nähdä mua eikä oo valmistautunut siihen. Aloin itkemään kun tuntui niin helvetin pahalta. Koko kaksi tuntia mitä kaupoilla oltiin kului lähinnä niin että mummi vältteli mua, ei edes alkuun katsonut mua vaan puhui pelkästään äidille. Loppuvaiheessa se sentään vastaili jos sanoin jotain ja nopeasti katsoi mua silmiin. Oli kiva nähdä sitä, mutta oli se myös ihan saatanan raskasta. Tuli vain sellainen olo, että mä oon niin huono ja paska ihminen. Kumpa se voisi joskus antaa mulle anteeksi. Tuskinpa, en mä sen anteeksiantamista ansaitse.


Tänään lääkärillä ihmettelin kun viimeksi sain BDI:stä 47 pistettä, mutta tänään 32. Miten se voi muuttua näin lyhyessä ajassa noinkin paljon.


Mä tunnen itseni niin huonoksi ja kelvottamaksi. Haluan vaan nukkua. mä en jaksa enää. en oikeesti vaan jaksa. onko mun pakko olla tälläinen. vihaan itseäni niin paljon. mä en ansaitse mitään.

I can't explain

Mulla on tosi vaikee olo. Koulu alkoi ja sen myötä. En jaksa olla koulussa. Ahdistaa niin helvetisti. En mä jaksa vaikka kuinka lupasin ittelleni et panostan nyt. En mä ikinä pääse tuolta pois.


Nukun nykyään tosi huonosti. Nukahtaminen kestää ja heräilen yöllä moneen kertaan enkä pääse aamulla sängystä ylös.


Polin työntekijä vaihtui nykyisestä mun psykologiin jonka kanssa niitä tutkimuksiakin tein. Se on vahvasti sitä mieltä et esim mun harhat on traumaperäsiä. Meen sit varmaan sinne psykoterapiaan. En tiedä.


Ollaan nyt nähty sen yhden kansaa pari kertaa. Mut tuntuu kuin oltais tunnettu tosi kauan. Mulla ikävä sitä enkä osaa selittää miten se on mahdollista. Mä haluan sen. Mä en uskallan kysyä mikä tää meiän juttu on. Mua pelottaa liikaa. Niin paljon tunteita joita en osaa selittää.

I'm so afraid that I can hardly breath

Mulla on ollu tosi vaikee ja masentunu olo tässä pari viikkoa taas. Samat ajatukset ja asiat pyörii kehää mun päässä. En tiedä miten jaksan mennä kouluun taas. Hyi kamalaa. Ensi viikolla. Ei, mä en suostu. Mä en halua. Mun on pakko mutta en siltikään halua.


Sitten toiseen asiaan. Näin vihdoin yhden ihmisen jonka tapaamista oon oottanu aika kauan. Mulla oli niin kivaa ja sen aikaa kun olin kyseisen kanssa mä unohdin kaiken muun. Mua jännitti aluksi kamalasti mut jännitys hiljalleen hävisi. Naurettiin tyhmälle radiokanavalle ja tultiin mun luo.


Uppouduttiin toistemme silmiin ja pussailtiin pitkään. Maattiin mun sängyllä ja puhalsin ilmaa sun naamalle ja sä puhalsit takaisin. Laitoit hiukset mun korvan taakse kun ne tuli mun silmien taakse. Ennen kuin lähdit suudeltiin pitkään ja sä sanoit mulle " Pistele viestii". Mä menin sisälle ja hengitin syvään. Menin ikkunaan ja katsoin hymyillen kun ajoit pois.


Mä pelkään, että satutan itseni taas. Sanoit kyllä ettet sen asian tarpeessa mua nähnyt. Tykkään susta niin paljon. Mä menetän taas otteen mun tunteisiin. Järki käskee tunteiden lopettaa enne kuin taas tunnen liikaa. Mä pelkään ettei tästä tule mitään ja mun sydän halkeaa. Mua pelottaa niin etten saa henkeä.

//////

Mä en ole taaskaan jaksanut kirjoittaa. Eilen illalla mun piti, mutta siitä olisi tullut pelkkää 'huutamista' joten en sitten viitsinyt.


Viime viikonloppuna ja tällä viikolla mulla on ollut saatanan paska olo. Mun on tehnyt mieli vaan huutaa, raivota ja itkeä. Sunnuntai-iltana join, jotta tulisi edes vähän parempi olo. Maanantai-iltana söin ja oksensin sitten kaiken. Oksennuksen seassa oli verta ja verihyytymiä mitä säikähdin melko paljon. Eilen illalla taas join. Ei mun olo juomisesta ja oksentamisesta huolimatta parane. Yritän vaan uskotella itselleni niin.


En oksentanut jotta paino putoaisi vaan koska halusin oksentaa sen kaiken pahan olon pois musta. En ole ikinä aikaisemmin pelkästään tuon syyn takia oksentanut. Nyt mulla on vaan niin saatanan paska olo eikä kukaan nää tai ymmärrä sitä. Olisin eilenkin oksentanut mutta lupasin olla oksentamatta.


Ahdistaa koko ajan enemmän koko koulun alku. Se että pitäisi mennä aikaisemmin nukkumaan ja herätä aamulla. Mulla menee aamuisin nykyään ainakin 4 herätystä että pääsen ylös ja silloinkin kiroan kaiken kauimmaiseen helvettiin.


Mä en vittu jaksa. Tää on kuultu satamiljoonaa kertaa tässä blogissa mutta mä olen niin saatanan väsynyt.


MÄ OLEN KYLLÄSTYNYT ITSEENI, HERÄÄMISEEN JA TÄHÄN KOKO SAATANAN ELÄMÄÄN. NIIN SAATANAN KYLLÄSTYNYT ETTEN ENÄÄ TIEDÄ MITÄ VITTUA MÄ TEEN MUN ELÄMÄN KANSSA. KUKAAN EI VITTU KUMMINKAAN YMMÄRRÄ MUA.

You fucking lied to me and I was so fucking stupid

"Jos en ois suhteessa haluisin olla sun kanssa"
"Mä oikeesti tykkään susta"
" Voitko vastata noihin kysymyksiin?" " Nythän mä vastasin?"
" Älä jooko ota enää mitää yhteyttä. Pliis. "


I see how your trying to weasel
 your way in
 boy i know how you manueveur
 with your confusion
 you tell me that i'm your only
 and how bad that you want me
 then why are you so shady
 if i'm supposed to be your lady


 why should I believe anything you say
 and how could you shame me that way


 tell me where where did you get the nerve
 to even think that you you could
 play me wrong
 you thought we didn't know
 you thought we were in the dark
 but boy your covers blown
 cause we both know now
 you thought you had us fooled
 at your beckon call
 but now who's the joke
 and look who's laughing now


 now your trying to use us against one another
 but it won't work
 i see right though your game boy
 and i know exactly what i'm in for
 you tried to deny all your actions
 for once in your life be a real man
 at least give me the proper respect
 of the truth i already know you did it


 why should I believe anyting you say
 and how could you shame me that way


 tell me where did you get the nerve
 to even think that you could
 play me wrong
 you thought we didn't know
 you thought we were in the dark
 but boy your covers blown
 cause we both know now
 you thought you had us fooled
 at your beckon call
 but now who's the joke
 and look who's laughing now


 I see right through you baby
 tryin' to tell me you want me
 why don't you get it through your thick head
 cause i've seen this game before
 and i'm not showing you the door so
 SHUT YOUR MOUTH
 i'm not trying to hear your lies
 no not again
 sorry you couldn't be a better man


 you thought we didn't know
 you thought we were in the dark
 but boy your covers blown
 cause we both know now
 you thought you had us fooled
 at your beckon call
 but now who's the joke
 and look who's laughing now
 Guess you thought wrong
 look who's laughing now
 You stupid

---

Mä en ole kirjottanut tänne, koska en oo jaksanut enkä ole tiennyt mitä kirjoittaa.


Mä olen saanut vähän osteltua tavaroita tänne asuntoon. Mä haluaisin sisustaa, mutta rahat ei riitä. Olen silti onnellinen, että voin asua omillani niin kuin kirjoitin edelliseenkin postaukseen.


Mua väsyttää jatkuvasti. Olen nukkunut tällä viikolla kahtena aamuna pommiin. Tänään täsmälleen siihen aikaan kun mun oisi pitänyt lähteä. Tuntuu ettei unimäärä riitä ollenkaan nukuin sitten kuinka paljon tahansa.


Mua ahdistaa kaikki. Raha, syksy, koulu, perhe, kaikki. Miten mä pärjään talvella kun on pilkkopimeää enkä saa unta. Pelottaa niim helvetisti.


Tulee niin järjettömän avuton ja vaivaantunut olo kun mulle tarjotaan apua. Minkä takia te autatte mua? Miks te ette vaan jätä mua pulaan? En osaa nähdä itseäni niin kuin muut näkee. En vaikka mulle sanottais kuinka mukava ja ihana olen. Mä en usko sitä. En mä kokonaan paha ole, mutta silti. En ymmärrä teitä jotka jaksatte katsoa mun naamaa.


Mä en yksinkertaisesti jaksa. Tuntuu kuin eläisin jotain elokuvaa. Mä en osaa edes kirjoittaa mitä mä haluaisin kirjoittaa. Vittu mä en jaksa itseäni.

Independent

Pääsin vihdoin muuttamaan omaan kämppään. Mulla on tosi huojentunut olo. Nyt tää on mun ja mun ei tartte katsella kenenkään naamaa täällä jos mä en halua. Mä itsenäistyin. Huolta vähän siitä miten saan tän sisustettua. Sisustusintoahan riittää paljon kun mä oon tätä niin kauan odottanut.


Toinen asia muuttoon liittyen on se, että mummi katkaisi muhun välit kokonaan. Mun pitää hakee mun kirjahylly, sänky ja pöytä sen luota mutta sen jälkeen se ei halua enää nähä mua. Se antoi mulle tavaroita tänään kun kävin huonetta siivoamassa ja täällä kotona selvisi että suurin osa oli tavaroita mitä oon antanu sille lahjaksi. Niin kuin sen tän vuotisen synttärikortin mihin se oli kirjoittanut että mä olen valehtelija ja mua ei enää ole sille olemassa. Tuon takia mulla on tosi paska olo ja koen itteni niin saatanan paskaksi ihmiseksi. Mä olen vissiin niin helvetin paha ja ilkeä ihminen.


Tietenkin mä olen iloinen tästä muutosta. Kukaan ei määräile mua ja menen ja tulen niin kuin haluan. Vapaus. Toivottavasti mä pärjään yksin. Polin työntekijä ei oo vieläkään ottanut muhun mitään yhteyttä vaikka sen piti soittaa kun se tulee lomalta.

Got me hoping you save me right now

Miten mä aina ajaudun ihastumaan varattuihin? Onko tää joku kirous joka on langetettu mulle? Oon ollut ihastunut viimesen neljän vuoden aikana kuuteen varattuun. Yksi niistä petti tyttöystäväänsä mun kanssa. Mulla on näin jälkikäteen huono omatunto asiasta, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.


Vaikka on väärin pettää enkä itse kestäisi sitä jos olisin parisuhteessa ja se toinen pettäisi mua. Silti siinä on jotain jännittävää ja mielenkiintoista. Mä itse en myöskään voisi pettää jos oisin suhteessa. En ymmärrä omaa logiikkaani. Se, että olisin aina se toinen nainen sattuu mua itseäni. Ehkä mä en vaan koe ansaitsevani olla onnellinen


Mä olen kieroutunut , ilkeä ja kamala ihminen.

I'm slowly dying

Mä en tahdo olla yksin, mutta samalla enemmän kuin mitään muuta haluan olla yksin. Mä hajoan. Hajoan näihin ajatuksiin ja tunteisiin. Mä en kestä tätä. Tuntuu, että kuolen tähän tunteeseen. En halua kuolla mutta samalla haluan, koska en kestä itseäni ja tätä tunnetta.


Mä haluan pois. Päästä mut pois. Irrottakaa mut tästä kehosta ja päästä. Kuristakaa mut ja pilkkokaa mun sydän palasiksi.

It's getting worse

Paha olo kiemurtaa mun ympärille ja yrittää kuristaa mut. Olen yrittänyt peittää sitä,mutta en ole varmaan hirveän hyvin onnistunut. Pimeys tulee lähemmäs vaikka ulkona on valoisaa. Paha olo pahenee hetki hetkeltä vaikka mun pitäisi olla iloinen ja onnellinen. On vihdoin tullut kesä jota niin kauan odotin. Muuttokin on viikon päästä ja sitäkin olen odottanut ties kuinka kauan. Ehkä mä en vaan oikeasti ansaitse olla onnellinen.
Nukahdin yöllä vasta kahden aikaan. Katoin illalla leffaa ja yritin pitkittää katsomon katsomista koska halunnut sitä pahaa oloa. Kun lopetin leffan katsomisen ja laitoin puhelimen pois purskahdin hillittömään itkuun. Menin röökille ja itkin. Hain toisen röökin ja mietin mitä mä teen. Röökien jälkeen pyörin vielä tunnin sängyssä. Toistuukohan tää sama tänäänkin? Vai mitä tänään tapahtuu?

I'm nothing

Välillä mulla on niin halpa olo vaikka se olikin vain yksi mies ja vain yksi kerta. Silti mulle tulee välillä sellainen olo. Unohdanko mä sitä ihmistä ikinä?












Mua ahdistaa. Muutto on noin viikon päästä ja tavaroita on vielä aika paljon pakkaamatta. Pitää myös hoitaa paljon asioita ennen sitä. Onneksi mulla on sen asumisohjaajan tapaaminen huomenna. En kyllä tiedä miten mä pääsen ylös sängystä. Nykyään voisin vain nukkua,nukkua ja nukkua. Mua ei jaksais edes kiinnostaa mitä kivaa tekemistä mulla on. En vaan haluisi palata tähän todellisuuteen unimaailmasta.








En ole nykyään enää mitään. Olen vaan ahdistunut mitätön nuori. Mulla on samat ongelmat kuin muilla. Välillä mä säälin itseäni mutta sitten tajuan kuinka säälittävä ja typerä mä olen. Ei mun ongelmat ole mitään enkä mä ole mitään.








Ahdistaa olla kotona mutta ahdistaa olla ulkonakin. Missä vitussa sitten olen? Mä haluisin satutaa ja viiltää ja hakata itseäni mutta en halua satuttaa sillä parasta ystävääni. Tiedän että se satuttaa enemmän sitä kuin mua joten en tee mitään vaikka haluaisinkin niin helvetin paljon satuttaa itseäni.








Tulee nykyään enemmän ja enemmän hetkiä jolloin vaan haluan tappaa itseni ja kuolla. Antakaa mun kuolla tai tappakaa mut itse.

Midsummer and changing emotions

Vihdoin kokeilen kirjoittaa tänne puhelimella. Mulla on ollut hyvä ja huono olo vuorotellen. Aivot lyö taas melko tyhjää enkä tiedä oikein mitä kirjoittaa.


Eilen olin parhaan ystävän luona viettämässä juhannusaattoa ja mulla oli hauskaa. Pelattiinn ja juteltiin ja pidettiin muuten vaan hauskaa. Tänäänkin on ollut ihan kiva päivä. Huomenna luultavasti grillailemaan ja alkuviikosta huvipuistoon huvittelemaan.


Mun olo vaihtelee niin paljon. Välillä kien koko elämän todella turhaksi, sitten turhauttaa ja sitten olenkin tosi hyvällä tuulella. Ota siitä sitten selvää...


Hyvää juhannusta kaikille ihanille❤

I have so many thoughts, but I can't feel anything

Musta ei tunnu miltään. Tuntunu koko viikon tyhjältä. Mulla on niin paljon ajatuksia, mutta en pysty ajattelemaan hirveän selkeästi. Muutto on kahden viikon päästä. Jännitän sitä tosi paljon. Tuntuu jotenkin tosi epätodelliselta että se on niin lähellä. Onneksi ens viikolla pääsee lintsille rentoutumaan ja pitämään hauskaa. Mun huone täyttyy koko ajan lisääntyvistä pahvilaatikoista. Siellä ei mahdu kohta liikkumaan ollenkaan. Löydän ja muistan  koko ajan lisää tavaraa mitä pitää pakata. 

Kotona samaa mitä ennenkin. Ei mitään ihmeellistä. Oon ollu aika paljon pois kotoa kun en ole jotenkin jaksanut ja koska tykkään olla mieluummin ulkona. Psykologiset tutkimukset tuli päätökseensä viime torstaina ja syksyllä saan sitten tietää tulokset. En viitsi edes panikoida sitä näin kaksi kuukautta etukäteen. Nyt kesäkuun lopussa mun polin työntekijän pitäisi soittaa mulle ja sopia aika. Mulla on ollut sen tapaaminen viimeksi huhtikuun puolivälissä. Jännittää sekin.

Mä en tiedä miten mä henkisesti voin ton kaiken jännittämisen lisäksi. Kyllä mua ahdistaa tosi usein ja olen alkanut entistä enemmän ahdistumaan ihmisistä. Mä vaan haluisin olla onnellinen ja että tää ahdistus ja masennus loppuisi.

Anxious, so fucking anxious

Pari päivää sitten heti herättyäni ahdisti elämä ja aloitin aamun puolikkaalla lonkerolla. Itkin edellisenä iltana sitä kuinka en halua elää tän pään sisällä mutten halua kuollakkaan koska en halua menettää niitä kaikkia hyviä asioita. Vittu mikä noidankehä. Eilenkin ahdisti kun olin äidin kanssa ja käytiin sitten katsomassa pappaakin jolta on vaihteeksi murtunut jalka. Ahdisti nähdä pappa ja mietin vain että katsoin sitä samaa ihmistä joka on ollut niin ilkeä ja paha meidän koko perheelle. Muistot piinaa mua.

Tänään ahdisti kauppakeskuksessa kun jäin yksin ja kun kuljin jonkun puhelinliittymien myyntikojun ohi siinä oli mies myyjä joka näytti ihan siltä yhdeltä. Se katsoi mua suoraan silmiin, säikähdin ja yritin kävellä nopeammin. Kyyneleet yrittivät tulla jostain kaukaa mutta ei kumminkaan tulleet. Koko loppupäivä on mennyt kyyneleitä pidätellessä. En kumminkaan tänään ole itkenyt ollenkaan.

Sosiaaliohjaajakin soitti ja sanoi ettei mun asunto olekaan siellä missä sen piti olla. Onneksi parhaan ystävän seura auttoi eikä mulla ole enää niin paha olla. Kiitos♥. En tiedä mitä tekisin ilman mun parasta ystävää. En halua edes miettiä koko asiaa... Onneksi mulla on paras ystävä.

Syömiset on ollu taas vähän niin ja näin. En oo hirveesti syöny. Tänään mulla ei ees oo ollu nälkä. Kävin aamulla vaa'alla ja se näytti sitä 38 kg. Eli ei siis mitään muutosta. Enkä enää jaksa kiinnostua siitä syönkö vai en. Syön jos on nälkä ja jos jaksan ostaa jotain ja en syö jos ei huvita. Väsyttää ja ahdistaa. 

My feelings today

Paranoid and anxious

Ahdistaa. En saa henkeä. Ääniä. Ääniä mun pään sisällä. Ne tulee takaisin taas. Ahdistaa. Ahdistaa. Äänet pään sisällä : " Kuole huora kuole. Sä et ansaitse elää. Kuolekuolekuolekuole. Ahhahaahahahah." Kuuntelen musiikkia ja samaan aikaan mun sisällä joku huutaa ihan helvetin kovaa tai siis lähinnäkin kirkuu.

Toi tapahtui iltapäivällä kun olin menossa kotiin. Alkoi yhtäkkiä ahdistaa tosi paljon. Tiesin missä olin mutta oli ihan helvetin epätodellinen olo ja tosi epämukava. Aamulla musta tuntu taas että olen jotenkin kaiken ulkopuolella. Mä en ole todellinen. Muut ihmiset ei nää mua. Kukaan ei huomaa jos kävelen tästä näin. Nää kaikki ajatukset kiertää kehää mun päässä kuin ikuinen tornado. Katson ihmisiä. Ihan kuin en kuuluisi mitenkään tähän ihmismassaan, mutta kumminkin jokainen elää omaa elämäänsä eikä huomaa toisiaan tai ainakin käyttäytyy kuin ei huomaisi.

Nyt olen taas niin kuin ei olisi mitään. Mulla on ihan normaali olo. Tosin pieni paineen tunne palleassa. Toivoisin että voisin olla normaali ihminen vaikka normaalia ei ole olemassakaan. Ilman näitä kaikkia arpia ja ääniä päässä ja keskittymisvaikeuksia ja muita ongelmia. Joskus mietin millaista mun elämä olisi jos olisin "normaalista" perheestä. Jos mulla olisi molemmat vanhemmat ja eläisin niiden kanssa. Millaistakohan se olisi? oon miettinyt tota niin usein siitä asti kun olen ollut noin 10-12 vuotias. Mutta ei mä en voi vaihtaa osia tai saada mennyttä aikaa takaisin tai muuttaa asioita. Mun pitäisi olla tyytyväinen mun elämään. Mutta kun en ole. Mä olen niin kiittämätön paska.

Mä haluisin koko ajan tehdä jotain. En jaksa istua paikallani, koneella olemista ei lasketa. Kotona mä joko katson telkkaria, luen, dataan, pelaan puhelimella tai katon sarjoja katsomosta. Koko ajan jotain tekemistä, mutta silti tuntuu kuin en tekisi mitään. Vaikka  joskus tuntuu että on kamalasti tekemistä kun o ulkona parhaan ystävän kanssa, menee kotiin syömään ja datailee puhelimella ja sitten takaisin ulos ja sitten kotiin. Kotona mä dataan, meen lukemaan ja sitten katson sarjoja/pelaan puhelimella.

Mulla on niin sekava olo. Mä voisin rauhottua. En mä pysty. Vittu. Argh. Mä vihaan itseäni niin paljon. Tulen aina vihaamaan. Mun pitäisi kuolla niin kuin äänet mun päässä sanoo. Mä olen liian vaikea ihminen. Kuolisin pois. Ei en mä halua. No vittu. Mä en oikeasti jaksa itseäni. Mä. Vihaan. Itseäni. Niin. Paljon.

Zombie

Ton viimeisimmän postauksen jälkeen sain itseviha-kohtauksen ja revin itseäni hikusistani, hakkasin ja löin. Mä en tiedä mistä se tuli. Yhtäkkiä vaan aloin lyömään ja repimään itseäni. Mun on pää on ollut niin hajalla nää viimeset pari päivää. Eilen olin siellä psykologisissa tutkimuksissa. Alkuun ahisti vähän sitten se helpotti mutta loppuajasta mua alkoi taas ahdistamaan ja aivot alkoi jumittamaan. Sain sieltä myös kaksi kyselylomaketta kotiin täytettäväksi.

Tänään oli tosi outo päivä. Olin ostoksilla kiertelemässä ja mä en yhtäkkiä tiennyt missä mä olin ja miten olin sinne päätynyt. Kuljin kuin sumussa. Jalat painoivat valtavasti enkä saanut henkeä kunnolla. Vähän ajan kuluttua se kumminkin meni ohi, mutta silmät ovat pitkin päivää jäänyt kiinni johonkin. Kun en tiennyt missä olin niin en edes ajatellut mitään ihan kuin olisin ollut vain tyhjä kuori joka kävelee automaattisesti.

Mä olen ajatellut kuolemaa. Mä olen taas alkanut pelkäämään sitä. Mitä mä sitten teen jos joku mun läheisitä kuolee? Mä en halua että kukaan kuolee en halua edes että mä kuolen. Mä pelkään sitä. Mulle kai näin aina kun voin vähän paremmin. Varsinkin kesäisin. Ja vaikka mä en haluakaan kuolla niin haluan pois. Haluan jonnekin, pois täältä. Pois ihmisten vilinästä ja ahdistuksesta. Tai sitten haluan vaan nukkua sata vuotta. Mä haluan jotenkin pakoon tätä todellisuutta. Niin kuin päivällä. Mä haluan niin kovasti pois. Mistään ei tunnu tulevan mitään vaikka jotkin asiat onnistuvatkin. Mä haluan vaan kadota.

Lot of plans

Oon pitänyt taas taukoa kun en oo kerenny koneelle enkä oo muistanu kirjottaa. Kesäloma alkoi ja oon ottanu suht rennosti. Yrittänyt ainakin. Tässä kuussa on kaikkea kivaa tekemistä. Pitää mennä huvipuistoon, seikkailla, chillailla ja pakata + kaikkea muuta mitä en just nyt muista. Niin pakata siksi että muutan heinäkuun alussa omaan asuntoon vihdoin ♥. Oon niin innoissani ja iloinen. Mua myös jännittää tosi paljon. Tullut väittelyitä ja riitoja tästä kotona. Ehkä meidän välit helpottuu kun muutan pois.

Tänään oli inhottava sää mutta musta muina päivinä on ollut ihanan lämmin muttei kumminkaan kauhean liian kuuma. Huomenna mulla on ne psykologiset tutkimukset ja mua jännittää ne vaikkei niissä perjaatteessa mitään jännitettävää ole. Huoh. Mun pää menee ihan ylikierroksilla kun on niin paljon eri asioita mitä mietin. Lähinnä muuttoa. Mua jännittää jo valmiiksi myös kun nettiin tulee vikan kokeen arvosana. Kuinka huonon arvosanan mä sain vai pääsinkö läpi ollenkaan? Pelottaa.

Oon miettiny viime päivinä niin paljon. Röökiä on kulunut paljon ja ruokaa vähemmän.. En ole kyllä varmaan viikkoon käynyt vaa'alla vaikka sitä mietinkin joka päivä. En mä kyllä ole kattonut mitä suuhuni pistän kun ei ole kiinnostanut muuten kuin rahankäytön kannalta. Pitäisi yrittää säästää kaikessa mutta se ei oikein tunnu onnistuvan. Oon miettinyt myös paljon taas kerran mun mielenterveysongelmia. Mä olen ihan pihalla niistä. Nyt pää alkaa jumittaa enkä enää muista mitä mun piti kirjoittaa..... Anteeksi jos teksti on sekavaa. En osaa jäsentää ajatuksia kunnolla mun päässä. Voi kun ajatukset lopettais liiallisilla kierroksilla hyppimisin.

Throw away yesterday

 Mulla on todella vaikea olo. Mun päässä on pyörremyrsky ja ajatukset menevät hypernopeasti. Turhauttaa, ahdistaa ja masentaa. Mä en jaksaisi raahautua huomenna kouluun yhdeksi tunniksi. Keskiviikkona on se koekin. Mä olen yrittänyt edes vähän lukea, mutta en tiedä muistanko asioita enää kokeessa. Miksi on näin vaikeaa lukea YHTEEN kokeeseen? En ymmärrä itseäni. Rahat ja tupakatkin loppuu. Voi helvetin helvetti.

Tänään olin vihdoin hammaslääkärissä ja seuraava aika on yksityisellä kuukauden päästä. Hampaat on tosi huonossa kunnossa ja saan maksaa siitä myös paljon. Oma vika kun en ole huolehtinut tarpeeksi. En mä ole jaksanut. Ei mua ole kiinnostanut. Nyt kun niissä on vaurioita niin nyt kyllä kovasti kiinnostaa. Sain myös sen ajan sille psykoterapeutille ja aloitetaan tutkimukset kesäkuun alussa. Vihdoin, sitä oonkin jo oottanu koko kevään.

Mä olen miettinyt paljon menneitä ja sitä oonko muuttunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Kyllä mä kai olen. Mä toivon niin. Mä olin 3 vuotta sitten kamala ihminen. Olen mä vieläkin, mutta en kai niin kauhea. En mä tiedä. Mun pää hajoo liiasta ajattelusta.

Saan mustasukkaisuuskohtauksia oman pääni sisällä. Mä olen typerä ja idiootti. Miksi mä olen tälläinen? Mä tiedän,että mä oon sun paras ystävä, mutta tulen vaan mustasukkaiseksi  joskus pienimmistäkin asioista, vaikka en niistä ääneen puhukaan. Anna anteeksi.

mä haluisin ainetta joka kaikki ongelmat kadottais
haluisin olla se onnellinen lapsi joka leikkii pihalla prinsessaa
haluisin olla terve mutta ongelmat vaan pahentuu
ajatukset pyörii kuin tornado 
voisinko elää vuoden tai edes päivän jonain muuna
jotta voisin loppuelämäni itseäni kestää

Stressed, depressed and feeling suicidal

Mä yritän pysyä positiivisena, mut sitten tulee ne hetket kun haluaa vaan kuolla sen kaiken tuskan takia. Mä ole ollut pari päivää ihan hyvällä tuulella ja iloinen, mutta tänään psykologian tunnilla kaikki lapsuuden muistot vyöry taas mieleen. Mä en halua muistaa niitä asioita. Mä en halua olla taas surullinen ja masentunut yli kymmenen vuotta vanhojen asioiden takia. En halua taas sääliä itseäni ja sitä kuinka vaikea mä olen. Mä vihaan itseäni, koska muistan pahoja muistoja.

Ehdin jo riitelemään mumminkin kanssa tänään. Se alkoi puhumaan taas siitä kuinka en enää kerro sille mitään. Kun mä olin ennen niin avon ja kerroin sille asioita. Mä vastasin sille ettei se usko ja että se vähättelee asioita ja sen mielestä mä olen väärässä, mutta niinhän se on! Ei se ymmärrä. Ei kukaan ymmärrä kuinka helvetin vaikea mulla on olla. Kuinka paljon mä vaan haluisin sisäisesti kuolla. Mä haluaisin poistaa kaikki mun ongelmat. Masennuksen, harhat, joita ei ole vähään aikaan ollut, keskittymisongelmat, syömisongelmat.

Mä en vaan jaksa tätä. Kyllä, tää on todella tuttu lause mun suusta, mutta mä en vaan oikeesti jaksa. Aina kun näin sanon se on oikeesti totta.
 E N  J A K S A
M Ä  O O N   N I I N  K Y L L Ä S T Y N Y T  T Ä H Ä N  K A I K K E E N 
a u t t a k a a  m u a
e n  i t s e  o s a a

I wanna be happy

Mulla on niin paljon ajatuksia, että mun pää hajoaa. Koulu loppuu ens lauantaina, mutta mulla jo keskiviikkona kun eihän mulla oo kuin yks kurssi. Jättäydyin toiselta kurssilta pois koska tunsin sen tällä hetkellä liian vaativaksi kun en pysty kunnolla keskittymään mihinkään opiskeluun liittyvään. Mulla on enää 3 päivää koulua. Kahtena päivänä oppituti ja viimeisenä koe. Tuntuu, ettei koe tule menemään hyvin, mutta koitan edes yrittää lukea siihen. Ahdistaa nyt jo ens vuos ja opiskelu ja paineet. Mä elän aina liikaa tulevaisuudessa enkä osaa keskittyä täysillä tähän hetkeen.

Oon myös miettinyt,että jos mun masennus vaikuttaa pahenevan heti syksyllä niin voisin aloittaa lääkityksen, koska en halua sitä samaa paskaa kuin kahtena edellisenä talvena ja keväänä. Mä haluan olla onnellinen ja mä haluan oikeasti parantua tästä helvetistä. Mä oikeasti haluan. Haluan olla onnellinen ja pystyä tekemään asioita niin kuin olen joskus pystynyt... En edes muista olenko joskus pystynyt. Haluaisin pystyä. Haluan saada lukion loppuun ja mennä sinne kääntäjäkouluun tai lukea itseni kirjastotyöntekijäksi tai kirjastonhoitajaksi.

Pitää ostaa syntymäpäivälahja siskontytölle kun viikonloppuna on sen synttärit. Jännittää sekin taas. Varsinkin kun näin yksi päivä sattumalta mun isän siskon. Hävettää, että se näki mut roikkumassa metroasemalla rööki kädessä. Olen aina esittänyt ja ollut se kiltti tyttö kaikkien sukulaisten silmissä. Varsinkin isän puolen sukulaisten, lukuunottamatta siskoa. Mulle itselleni siinä ei ole mitään epänormaalia tai outoa tai paheksuttavaa että olen metrikselle ja poltan, ei vaikka olisin siinä kauankin, mutta sukulaisten silmissä se on varmastikin paheksuttavaa ja hävettävää. Ne ei oikeasti tiedä millainen olen tai mitä mun päässä liikkuu. Ne ei edes tiedä,että mulla on masennus tai että olen ollut silloin 3½ vuotta sitten sairaalassa sen yliannostuksen takia.

Mä oon ollut eilen ja tänään niin turhautunut. Haluaisin tehdä kaikkea mutten jaksa ja vaikka jaksaisin en pysty keskittymään. Mua ärsyttää tää niin paljon. Eikä se psykoterapeutti ole vieläkään ottanut yhteyttä. Ehkä mun pitäisi laittaa sille huomenna viesti. Odotan lomaa niin paljon.

Desperation

Mä vajoan taas kohti pohjaa. Eilen oli kamala ahdistus. Kiersin kauppaa ympäri ja yritin etsiä ruokaa. En meinannut löytää mitään. Kyyneleet tulivat silmiin. Kiertelin kauppaa ympäri ja ympäri kunnes päätin lisätä edellisen päivän salaattiin lisää vihanneksia ja syödä sitä. Matka kotiin oli kamala ja halusin vain kuolla. Tunsin yhtäkkiä olevani niin tarpeeton ja yksin. Parhaan ystävän tsemppiviestit auttoivat jonkun verran, mutta ahdistus oli siltikin todella suuri. Kotona muistin,että mulla on teroitin johon käy pieni ruuvimeisseli jonka taannoin löysin.

Pidin 3 kuukauden tauon viiltelyssä ennen eilistä. Mun oli pakko. En edes viiltänyt kuin säälittäviä pintanaarmuja 25. Olisin halunnut tehdä enemmänkin mutten kuitenkaan tehnyt. Olin jotenkin niin sekaisin että pidin jopa huoneen ovea auki vaikka mummi oli kotona ja äiti pian tulossa meille. En tiedä mikä muhun on mennyt.

Oon yrittänyt karkottaa kaikki mun ajatukset ja ongelmat lukemiseen ja kaiken muun ajatteluun. Mä tiedän,että pitäisi ehkä miettiä niitä ongelmia ja ajatuksia mitä tulee,mutten vaan pysty/halua. En jaksa mun ajatuksia ja iänikuisia ongelmia.

Sain kyllä kuulla iloisenkin asian tällä viikolla ja olen fiilistellyt sitä nyt pari päivää. Mä saan sen oman kämpän. Oonhan mä sitä jo odottanutkin. Ihanaa päästä muuttamaan omaan kämppään. Sitä nyt odottelen.

Jos vaan jotenkin voisin edetä elämässä henkisesti että muidenkin elämänosien osalta. Eniten ärsyttää vieläkin se koulu ja se etten pääse sieltä ikinä. Mitä mä teen mun pään ja ajatusten kanssa? Hautaanko kaiken aivotoiminnan kirjoihin ja muuhun kivaan vai pitäisikö mun oikeesti miettiä niitä ajatuksia ja ongelmia mitä mun päässä on? Mä en tiedä. Mä olen syöksymässä taas kuilun pohjalle kovaa vauhtia enkä pysty itse pysäyttämään putoamista. Auta mua.

I'm so lost

Mä olen kadoksissa. Kadoksissa itseni kanssa. Mitä mä teen koulun ja tulevaisuuden suhteen? Mun piti kirjottaa jotain muutakin mut mun pää on täynnä ajatuksia , koska mietin jotain mitä en saa ikinä.

Mothers Day

Mua on ahdistanut hirveästi koko päivän. Paistoin äitienpäivän kunniaksi kaksi patonkia ja söin itse neljä palaa. Alkoi oksettamaan. Ahdisti. Ostin myös kääretorttua, jota en itse syönyt. "syökää te vain" "anni on dieetillä" "no enkä ole". Vielä enemmän ahdisti. Menin omaan huoneeseen sängylle makaamaan. Sitten päätin lähteä lenkille, jos se karistaisi kalorit jotka söin. Juoksin vähän matkaa,mutta suitten puhti loppui ja kävelin loppumatkan. Keksin tekosyyksi sen ettei kuulokkeet pysyneet korvissa vaan tippuivat tuulen takia. Säälittävä tekosyy. Koska en juossut kuin vähän harpoin portaat ylös kaksi askelmaa kerrallaan. Ihan niin kuin se mitään auttaisi.

Ostin illalla kaupasta kaksi pilttiä huomista varten lounaaksi. Enhän mä viime päivinä ole syönyt lounasta, mutta huomenna on poikkeuspäivä.Viime aikoina olen syönyt aamupalan ja päivällisen, ehkä jotain pientä iltapalaksi. Vaaka näytti aamulla vähän yli 37 kg. Mä en tahtoisi syödä. Mulle tulee huono olo syömisestä. En halua. Haluan laihtua pienemmäksi.

Anteeksi, että olen tälläinen. Olen niin pahoillani. Anteeksi. Anteeksipyyntö ei auta, mutta silti. Anteeksi. Haluan kuolla.

Eating and other problems

Mä alan melkein itkemään kun olen bussissa menossa kotiin, koska en osannut päättää mitä ruokaa ostan kaupasta. Ruoan ostaminen on vaikeutunut. Syöminen on vaikeutunut. Mulle tulee huono olo kun syön, fyysisesti huono olo. Mä yritän kieltää tän kaiken. Mulla ei ole syömisen kanssa mitään ongelmaa.Mutta sä näet mun läpi. Sä tajuat, että mulla on taas ongelma. Mä aiheutan sulle niin paskan olon tällä, mutta mä en oikeasti vaan pysty. Söin mä tänään päivällistä ihan hyvällä ruokahalulla, mutta muutoin kun syön niin ruoka tökkii. Mulle tulee huono olo. Parin päivän aikana siitä on tullut myös henkistä oksetusta.

Aamulla kun kävin vaa'alla se näytti samaa kuin eilenkin 37,5. Olen laihtunut puoli kiloa eikä se ole mitään. Mua hävettää. Mua hävettää tää kaikki niin paljon. Mä tajuan olevani hoikka, mutta haluan olla vielä hoikempi. Vielä pois kiloja. Vielä. Katson itseäni peilistä ja yritän nähdä itseni laihana. Kyllähän mä näen että olen hoikka, mutta nään myös liikakiloja. Haluan tämän ongelman pois.

Mietin eilen sitä etten ole käynyt polilla lähes kuukauteen ja tuntuu ettei mun tarttisi edes käydä siellä. Ei mulla oo tullut hetkeä jolloin oisin halunnut mennä sinne juttelemaan. Vai tarvitsenko mä polia sittenkin? Mä en tiedä. Mua on ahdistanut ja masentanut todella paljon, mutta en siltikään sinne halua. Kun ei siitä psykoterapeutistakaan ole mitään kuulunut. Sen pitäisi tehä mulle ne tutkimukset nyt toukokuussa. Ehkä se soittaa ensi viikolla.

Mä en jaksa tätä enää. Mä haluan pois.

I broke down in that moment

Vappu meni suht hyvin. Olin parhaalla kaverilla suurimman osan ajasta ja oli hauskaa vaikka muistot pulpahtivatkin pintaan. Mun juoda paljon ja ostinkin ittelleni 3 lonkeroa, mutta join vaan yhden ja nyt mulla 2 lonkeroa ja 2 siideriä varastossa pahan päivän varalle. Mulla on nimittäin tosi huono viinapää eikä mun paljoa tartte juoda.

Eilen oltiin sitten äidin ja mummin kanssa serkun 4-vuotissynttäreillä ja samalla nähtiin perheen uusin tulokas. Oli ihanaa nähä serkkuja, mutta muuten päivä menikin päin vittua. Heräsin aikasin aamulla jo,että ehtisin nähdä parasta kaveria ennen kuin lähetään kyläilemään. Sitten menin kotiin, koska ei mentykään sillä bussilla millä meidän piti mennä. Olin jo siinä vaiheessa vittuuntunut. Sitten ajateltiinkin mennä kyydillä ,mutta kyydillä kestikin 2,5 tuntia ennen kuin tuli. Oli tylsimmät 2,5 tuntia. Päästiin hyvin kuitenkin perille ja oli ihan mukavaa. Hämmästelen aina vaan kuinka nopeasti lapset kasvaa.

Sitten seurasi paluumatka kotiin päin bussilla mikä menee kaupungin kautta jossa se yksi asuu. Tai no se asuu siitä vähän matkan päässä, no mutta kuitenkin. Oletin ettei se voi olla niin kauheaa. Pääsin bussiin, äiti ja mummi istui ihan taakse ja minä hieman edemmäs jonkun tuntemattoman naisen viereen. Bussi lähti ja olin vielä ihan okei, toki mua jännitti järkyttävästi. Bussilla kesti matka tunnin enne kuin se saapui sen kaupungin pysäkille. Mua alkoi ahdistamaan hirveästi. Mä en saanut kunnolla henkeä. Kyyneleet tuli silmiin ja yritin hengittää mutten pystynyt. Katselin ulos ikkunasta kaupunkiin, jonka katuja se kulkee joka päivä. Mitä jos se on tuolla jossain? No ei se kuitenkaan ole kun on jo melko myöhä ja se melkein aina kotona. Hengitä nyt. En mä pystynyt. Kuuntelin musiikkia täysillä enkä saanut henkeä ja panikoin.

Bussi lähti jatkamaan matkaa eteenpäin ja mun hengitys alkoi pikkuhiljaa tasaantua. Loppumatka meni miettiessä sitä että olin todella ollut sen asuinkaupungissa. Kaikki varmaan ihmettelevät sitä miksi tämä on niin iso asia , mutta en mä tiedä itsekkään. Sitten bussi läheni pysäkkiä missä jään pois. Jäin yhtä aikaisemmin kuin mummi koska halusin nähdä vielä parhaan ystävän.

Tapaaminen meni sekin vituiksi, koska oiln itse niin vittuuntunut enkä huomioinut sitä hirveästi. Ehin olemaan vain vähän aikaa koska äidin mielestä oli muka myöhä ja olisi muuten tullut kuulemma itse hakemaan mua...... Mutta puhuttiin tästä päivästä ja sanoin jotain mistä paras ystävä luuli että vihaan sitä vaikka en todellakaan vihaa. Kun lähdin purskahdin itkuun. Ei tää voi vittu mennä näin että mun äiti määrää mun elämää vaikka mä en mitenkään haitannut sen menemisiä olemassaolollani kun mä olin pieni! Eihän sitä ole vittu kiinnostanut ikinä! Kövelin metroasemalle olin menossa hissiin mutta ryntäsin ulos ja istuin vähäksi aikaa. Sitten tajusin etten voi jäädä istumaan siihen että mun pakko mennä.

Onneksi saatiin sovittu asia. Huomenna kouluun eikä yhtään kiinnostaisi pitkän viikonlopun jälkeen. Mä en jaksa mun elämää. Tää kaikki hajoo mun käsiin. Mun elämä hajoo mun käsiin. Mäkin hajoan lattialle pieniksi palasiksi.

Vappu

Huomenna on vappuaatto. Haluaisin olla kerrankin moniin vuosiin iloinen vappuna. Olenhan mä ollutkin iloinen, mutta myös surullinen. Tänä vuonna en haluaisi muistaa menneitä vappuja vaan keskittyä tähän hetkeen. Tässä on vaan ongelmana etten pysty sellaiseen, ainakaan selvin päin. Aion juoda jonkun verran ainakin ettei tuntuisi niin pahalta.

Mä olen sitä paitsi juonut viimeksi joulukuun alussa. Rahojen olisi parempi tulla huomenna, koska en suostu mihinkään jos en saa rahaa. En voi ees tehdä mitään. Tupakatkin on taas vähissä. Tupakkaa kuluu ihan liikaa. Toivon vapun menevän hyvin ja kaiken onnistuvan niin kuin haluan.

Lot of thinking

Mä oon miettinyt mun vanhempia paljon. Äitiä ei kahdeksaantoista vuoteen kiinnostanut minä, eikä mun tunteet. Nyt se kumminkin valittaa ja raivoa mulle siitä ettei mua kiinnosta muiden tunteet. Siinä ei ole mitään logiikka, mutta se ei varmaan itse edes tajua sitä. Kun oon ollut pieni ja oon asunut mun isovanhemmilla ja sen on pitänyt vahtia mua  niin sillä on ollut kiire koska sillä on ollut jotain menoa. Isästä on muista paljoa. Tiedän,että isäkin joi tosi paljon. Molemmat joi paljon jo ennen kuin tutustu ja alkoi seurustelemaan. Kyllä mä tiedän,että molemmat välittää/välitti musta. Välillä vaan mietin miksi niiden piti hankkia lapsi jos ei pystyneet siitä huolehtimaan.

Mulla on ollut tänäänkin jotenkin surullinen ja selittämätön olo.

And another one bites the dust
Oh why can I not conquer love?
And I might have thought that we were one
Wanted to fight this war without weapons

And I wanted it, I wanted it bad
But there were so many red flags
Now another one bites the dust
Yeah, let's be clear, I'll trust no one

You did not break me
I'm still fighting for peace

Well, I've got thick skin and an elastic heart,
But your blade - it might be too sharp
I'm like a rubber band until you pull too hard,
Yeah, I may snap and I move fast
But you won't see me fall apart
'Cause I've got an elastic heart

I've got an elastic heart
Yeah, I've got an elastic heart

Sadness

Mun elämä on eksynyt pois reitiltään ja suistunut ojaan. Opettaja sano mulle tänään,että mun kannattaa miettiä että parannanko mun psykologian esseitä (ne on liian suppeita) vai lopetanko psykologian, koska mun ei oo mitään hyötyä kirjottaa sitä jos en kumminkaan pääse läpi. Tietenkin mä haluaisin kirjottaa sen, mutta mä en tiedä miten pystyisin parantamaan esseitä. En oo ikinä ollut mitenkään hyvä niiden kirjottamisessa. Kuviksen numero tippu yhdellä. Saa nyt nähdä miten tän jakson kurssien kanssa käy. Jos vaan jaksaisi käydä niillä tunneilla, raahautua sinne helvetin kouluun. Kyllä, mä tänään olin tunnilla mutta en sitten sillä toisella mikä ois ollu, koska en vaan jaksanut.

Mua on vituttanut melkein koko päivän. Ei o rahaa, ei tupakkaa. Rahaa tulee vasta ensi viikolla. Mulla on vielä yksi tupakka, jonka voin polttaa nyt illalla/yöllä. Mä en tiedä miten pärjään ensi viikkoon. Oon nukkunut tällä viikolla muuten hyvin paitsi kahtena viimeisenä yönä: 5,5 ja 6,5 h. Onneksi on viikonloppu ja saa nukkua suht pitkään. Mulla on surullinen olo, haluan itkeä, mutta toisaalta haluan huutaa, raivota ja satuttaa.

En ole puhunut tai kirjoittanut  pitkään pitkään aikaan syömisistäni. Olen syönyt ihan hyvin. Melko epäsäännöllisesti, mutta kuitenkin syönyt. Mä en ole edes viittinyt kirjoittaa siitä koska kaikki on ollut ihan hyvin. Viime viikkoina on tullut taas ajatuksia. Sellaisia kuin:
" Haluan laihtua. "
"Olen lihava"
"Haluan että mun luut näkyy kunnolla"
"Vaaka näyttää liian isoa numeroa" yms.. 
Mutta en mä sitten tiedä. Haluan olla laiha, mutta toisaalta haluaisin olla terve. Ajatuksia ei ole niin paljoa, mutta on kuitenkin silloin tällöin. Ahdistaa edelleen syödä ryhmissä, kun kaikki katsoo. Ahdistaa syödä koulussa. Välillä välttelen syömistä ja siirrän sitä eteenpäin vaikka olisi kuinka nälkä. Mä en tiedä mitä teen tän syömisasian kanssa. Mä en tiedä mitä ajatella.

---

Mulla on ollut pari päivää tosi surullinen, pelokas ja tyhjä olo. Vaikea olla kun ei ole ollut tyhjä olo pitkään aikaan. Tää viikko on mennyt tähän mennessä ihan hyvin. Oon nähnyt lisää ihmisiä ja ollut kotona. Huomenna taas ryhmään ja ihmisiä sielläkin. Sosiaaliohjaaja haluaa järjestää vielä yhden yhteistapaamisen johon tulisi mummi, äiti, minä, mun polin työntekijä, se itse ja mun sosiaalityöntekijä. Melko tyypillistä koska just pari viikkoo sit sanoin mun parhaalle ystävälle etten enää sellaseen mne koska mun ei tarvitse enkä halua enää koska ne on kamalia. Enkä mä tohonkaan haluaisi mennä mutta kai vähän pakko....

Kerroin eilen mummille vahingossa (en tiedä miten) mun ex-säädöstä. puolhuus mulle varmaa neljä tai viis kertaa että entä jos se ois ollu murhaaja ja kukaa ei ois tienny missä mä olen.Tuli tosi likanen ja ällöttävä olo sen jälkeen kun kerroin sille ja lähin jumppaan. Ja eilen psykologian tunnilla käytiin seksuaalisuuteen liittyviä juttuja läpi.

Kotona on mennyt muuten hyvin, mutta mulla on niin huono omatunto kun en oo ollu mun parhaan kaverin kanssa niin paljon. Mä en halua et se luulee et vihaan sitä. En todellakaan vihaa. Mä rakastan mun parasta ystävää tosi paljon enkä halua menettää sitä. Mulla on vaan tosi hankala tilanne ja tuntuu kuin olisin kahden tulen välissä. Äiti ja mummi haluaa mun olevan kotona tiettyinä aikoina ja kyllähän mä kotonakin haluisin olla mut en näin paljoa ja sitten joudun jättämään mun parhaan ystävän yksin. Mulla on niin paska olo tästä kaikesta. En halua menettää tai pettää kenenkään luottamusta enään.

Spring give me hope

Tällä viikolla on ollut jotenkin parempi olo kuin aikoihin vaikka onkin ahistanut ja masentanut. Yritän koulun kanssa parhaani, sen mitä pystyn ja se saa riittää. Mä meen sen siinä tahdissa kuin pystyn. Pääasia että pystyisin käymään siellä. Onneksi on enää vajaa puoltoista kuukautta lomaan. Sitä on kaivattu. Polillakaan mulla ei aikoja oo sovittu ollenkaan, mutta ne psykologiset tutkimukset on tulossa kai ensi kuussa. Voi olla että kirjoitan samoja asioita kuin edellisissäkin postauksissa mutten jaksa tarkistaa asiaa.

Toivon, toivon, todella toivon,että saisin sen oman asunnon. Mua jännittää se tosi paljon. Entä jos en saakaan sitä? Mitä mä sitten teen? En tosiaan tiedä mitä sitten teen...

Kävin tapaamassa tänään kavereita ja oli tosi kivaa nähä niitä pitkästä aikaa. Mä en ole ollut hirveän sosiaalinen viimem aikoina. Eikä vieläkään hirveästi huvita. Onneksi kumminkin menin koska mulla oli kuitenkin hauskaa. Emmä silti sosiaaliseksi meinaa heittäytyä.

Mua pelottaa tulevaisuus. Tuleeko musta ikinä mitään? Pääsenkö mä lukiosta? Pääsenkö jatko-opiskelemaan sinne minne haluan? Mua vaan pelottaa kaikki. 

What I wanna do during my life!

Oon halunnut jo tosi kauan tehä kuvapostauksen joka sisältää asioita jotka haluan tehä tai asioita joita haluan saavuttaa ennen kuin kuolen/elämäni aikana. Joten tässä mun elämän tavotteet olis tai ainakin osa niistä :D
:) !!

♥♥♥♥