Mä vajoan taas kohti pohjaa. Eilen oli kamala ahdistus. Kiersin kauppaa ympäri ja yritin etsiä ruokaa. En meinannut löytää mitään. Kyyneleet tulivat silmiin. Kiertelin kauppaa ympäri ja ympäri kunnes päätin lisätä edellisen päivän salaattiin lisää vihanneksia ja syödä sitä. Matka kotiin oli kamala ja halusin vain kuolla. Tunsin yhtäkkiä olevani niin tarpeeton ja yksin. Parhaan ystävän tsemppiviestit auttoivat jonkun verran, mutta ahdistus oli siltikin todella suuri. Kotona muistin,että mulla on teroitin johon käy pieni ruuvimeisseli jonka taannoin löysin.
Pidin 3 kuukauden tauon viiltelyssä ennen eilistä. Mun oli pakko. En edes viiltänyt kuin säälittäviä pintanaarmuja 25. Olisin halunnut tehdä enemmänkin mutten kuitenkaan tehnyt. Olin jotenkin niin sekaisin että pidin jopa huoneen ovea auki vaikka mummi oli kotona ja äiti pian tulossa meille. En tiedä mikä muhun on mennyt.
Oon yrittänyt karkottaa kaikki mun ajatukset ja ongelmat lukemiseen ja kaiken muun ajatteluun. Mä tiedän,että pitäisi ehkä miettiä niitä ongelmia ja ajatuksia mitä tulee,mutten vaan pysty/halua. En jaksa mun ajatuksia ja iänikuisia ongelmia.
Sain kyllä kuulla iloisenkin asian tällä viikolla ja olen fiilistellyt sitä nyt pari päivää. Mä saan sen oman kämpän. Oonhan mä sitä jo odottanutkin. Ihanaa päästä muuttamaan omaan kämppään. Sitä nyt odottelen.
Jos vaan jotenkin voisin edetä elämässä henkisesti että muidenkin elämänosien osalta. Eniten ärsyttää vieläkin se koulu ja se etten pääse sieltä ikinä. Mitä mä teen mun pään ja ajatusten kanssa? Hautaanko kaiken aivotoiminnan kirjoihin ja muuhun kivaan vai pitäisikö mun oikeesti miettiä niitä ajatuksia ja ongelmia mitä mun päässä on? Mä en tiedä. Mä olen syöksymässä taas kuilun pohjalle kovaa vauhtia enkä pysty itse pysäyttämään putoamista. Auta mua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
get lost <3