Anteeksi kahden kuukauden tauko. Oon monta kertaa halunnut kirjoittaa tänne, mutta en ole vaan jotenkin keksinyt mitään sanottavaa ja puhelimella oli inhottavaa kirjottaa. Ajattelin nyt kirjoittaa kun sain vähän aikaa sitten koneen.
Sain tossa suoriuduttua syksyn ylioppilaskirjoituksista mistä oon tosi iloinen. Enää kevät jäljellä ja sitten toi päättyy. Onneksi, oonhan mä sitä jo odottanutkin kauan. Kurssit taas menossa ja välillä tulee ihan luovuttaja olo, mutta en mä voi enää tässä vaiheessa luovuttaa. Oon kumminkin jonkun verran tehnyt ton koulun eteen. Ahdistaa se silti jonkin verran.
Polilla oon käynyt kerran viikossa tai kahessa ainakin tossa aikasemmin. Nyt mulla on ollut pari viikkoa etten oo mun työntekijää nähnyt, mutta viime viikolla näin toista kertaa toimintaterapeuttia. Se on ihan mukava ja tehtiin mulle viikko-ohjelma jota oon yrittänyt noudattaa. Ensi viikolla sitten oman työntekijän aika.
Mun vointi on ollut vaihtelevaa. Kuukausi sitte voin melko huonosti. Mutta nyt on paremmin. Toivon et tää jatkuis, mutta pelkään silti koko ajan sitä että romahdan. Aika jotenkin nykyään katoaa eikä mulla oo hirveen hyvää käsitystä siitä ja muistikin pätkii entistä enemmän. Toivottavasti kaikki selkiytyy vielä, vaikka en siihen aina itse uskokaan,
jossain mun sisällä tietyt asiat sattuu saatanasti vaikka niiden ei enää parin vuoden jälkeen pitäisi sattua.
no ones gonna love you like I do
