Confusion

Mulla on huono omatunto koska mulla oli puolet päivästä suht hyvä olo. En mä ansaitse hyvää oloa. Viime yön nukuin hyvin 11 h. Aamu alkoi raivoomisella samoista asioista kuin ennenkin. Mä en jaksa. Mä haluan oman asunnon. Mulla on tosi sekava olo. Ollut koko illan. Tai no mulla nykyään melkein aina on epätodellinen tai sekava olo. En tajuu mistään mitään. Oon ihan pihalla kaikesta. En tiiä miksi oon jossain paikassa, mitä oon tekemässä tai kuka mä olen. En meinaa löytää mun nettijohtoa ja rupesin paiskomaan tavaroita, kaapin ovia ja laatikoita. Nyt en edes enää viitsi etsiä sitä. Tuntuu etten ees näe kunnolla. Siis kyllä mä näen mutta tulee olo etten nää tarkasti. Vittu mä en kestä.

Sanoin mummille ja äidille että ne tulee mun mukaan polille ei nyt seuraavalla vaan sitä seuraavalla kerralla. Nyt mua kaduttaa. Mä haluan et ne tietää mut sit en kumminkaan halua. Helvetti. Voisin repiä mun pään irti. Mä en jaksa mennä kouluun ens viikolla. Ainii mullahan on maanantaina vapaa päivä. Unohin kokonaan. Mulla on kyllä sosiaaliohjaajan tapaaminen. En jaksa niitä kaikkia kysymyksiä koulusta.

Ehkä mä meen vaan röökille hengittämään. Mä oon niin totaalisen kyllästynyt itseeni. Mä haluan sinne polille et voisin puhua näistä.... Jos se vaikka auttas jotenki.

En edes osaa kuvata kaikkea mun päässä sanoiksi ja se turhauttaa vielä enemmän. Vittu nyt. Mun pitäs varmaan vaan kuolla pois. 

I can't rely on myself

Nukuin taas viime yönä neljä tuntia. Olisi ollut tekemistä puoli kuuteen asti aamulla mutta väsytti niin että meinasin nukahtaa pystyyn joten menin kuitenkin nukkumaan. Ennen kuin menin nukkumaan kävin parvekkeella röökillä ja näin taas epämääräisiä harhoja. Kun tulin parvekkeelta jähmetyin parvekkeen oven eteen. Tuijotin sohvalla olevaa tyynyä enkä pystynyt liikkumaan. Yritin hengittää rauhassa ja käskeä itseäni liikkumaan mutten vaan pystynyt. Tämän jälkeen menin huoneeseeni, päässä huojui. Ei niin kuin sillon kun pyöryttää vaan eri tavalla jota en osaa selittää. Istuin sängylle jähmetyin siihen taas hetkeksi tuijottaen lattiaa, mutta palauduin taas muutaman minuutin kuluttua. Sammutin valot ja jäin makaamaan pimeään. Tuijotin kattoa ja tuntui taas niin kummalliselta ja epätodelliselta. Suljin silmät ja vajosin horrokseen vähäksi aikaa mutta yhtäkkiä silmät vain rävähtivät auki. Vähän ajan kuluttua kumminkin kai nukahdin.

Tänään oli fysioterapia ja sain hierontaa jumissa olevaan selkään ja hartioihin. Sen jälkeen oli ryhmä jossa käsiteltiin ihmissuhteita. Piti kirjoittaa lapulle kaikki ihmiset jotka ovat vaikuttaneet elämääsi jollain tavalla tai jättäneet jäljen sydämeen. Ohjaaja käski myös meidän laittaa ylös jos on jotain ihmisiä jotka ovat olleet elämässä mutta eivät enää ole. Aloin muistella vanhaa 10. luokan kaveriani sekä ex-säätöäni. Nuo kaksi ihmistä kaikesta huolimatta on jättänyt jäljet mun sydämeen. Vaikka käyttäytyivätkin ikävästi mua kohtaan. Yritän nyt unohtaa molemmat ja ajatella jotain muuta.

Mulla on niin kamala olo. Mä oikeasti kuolen tähän ahdistukseen. Mä en oikeasti enää jaksa. En enää tiedä mitä mä teen tai ajattelen. On niin helvetin kummallinen olo. Mua pelottaa niin helvetisti. 

My life is a mess

Opolla meni ihan hyvin. Tai no jos ei lasketa sitä että ahdisti selittää omasta elämäntilanteesta. Kerroin että asun mummin luona ja että se on huonossa kunnossa. Ja sen että äiti vaatii multa liikaa. Sen ettei toi poli tunnu auttavan kun aikoja on vaan kerran kuussa. Opo sanoi että voin jättäytyä pois enkun kurssilta jos tuntuu etten oikeasti pysty menemään sinne. Se sanoi että oon pärjännyt hyvin koulussa kuitenkin. Että oon joutunu ottamaan vastuuta enemmän kuin mistä mun ikäiset yleensä tietääkään. Tuli tosi vasivaantunut olo.. Puhuttiin myös ilta- ja etälukiosta. Sovittiin että katotaan tää kevät ja mietitään syksyllä uudestaan. Ahdistaa vaan niin paljon etten tiää pärjäänkö tätä kevättä.


Äsken kävin päivittämässä mun asiakassuunnitelmaa sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan kanssa. Oli ahdistavaa puhua uudelle sosiaalityöntekijälle koska se on mies. Oli todella vaivaantunut ja vaikea olo.  Molempien mielestä nyt olisi just sopiva aika saada se asunto kun tässä on puolitoista vuotta aikaa ennen kuin jälkihuolto loppuu. Loppuu? Mitä mä sitten teen kun toi loppuu? Miten mä pärjään sitten kun en saa tukea ollenkaan?


Olo ei ole kadonnut mihinkään. Ahdistaa, masentaa ja nään harhoja edelleen. Nukuin viime yönä 9 tuntia. Ihmeellistä koska kahtena sitä edeltävänä yönä nukuin 6 ja 4 tuntia. Johtuu varmaan siitä että pakotin itteni menemään nukkumaan koska olinkin tosi väsynyt. Noi 6 ja 4 tuntia johtuu siitä että pakotin itteni valvomaan. En mä ansaitse unta.


Harhoja on useemmin. Nään vilahduksia hahmoista tai ihmisistä vähän väliä. Mun pää on ihan sekasin. Epätodellinen olo. Toissayönä kun olin alkamassa nukkumaan ja suljin silmät näin verisiä ihmisiä, jotka tulivat mua kohti. Pystyin kumminkin nukahtamaan jossain vaiheessa.


Milloin mun jaksaminen loppuu kokonaan? Millon tulee se päivä kun jään oikeasti vaan makaamaan sänkyyn enkä jaksa nousta? Milloin tulee se päivä kun nukahdan enkä enää herääkkään?

I can't tell you how to make it go

Tää viikko on ollut kauhea. Täynnä kaaosta, itkua ja ahdistusta. En muista paljoa tältä viikolta. Paitsi se että lintsasin tunneilta, mietin mitä teen mun elämällä ja ahistuin koulusta miettien mitä teen siellä. Tiiän että mun on pakko käydä lukio, mutta en jaksa mennä sinne. En jaksa niitä ihmisiä enkä niitä tunteja. Onneksi mulla on opolle aika maanantaina. Jos siellä selviäis paremmin mitä mä teen..

Ääniä on ollut ja muita harhoja myös. Oon nähnyt epämääräsiä varjoja ja hahmoja milloin missäkin viimeksi eilen illalla parvekkella. En enää suhtautua ääniin päässäni ääninä. Mä en enää tiiä jos ne vaikka onkin totta? Eilisen loppuillan olin ihan paniikissa kun näin pätkiä elokuvasta jota äiti ja mummi katto olkkarissa. Päähenkilö joutui sairaalaan ja näki siellä harhoja. Sen jälkeen näin parvekkeella niitä hahmoja ja pelkäsin että joku kiipeää alhaalta parvekkeelle ja hyökkää mun kimppuun. Juoksin kämppää ympäri ja vessassa yritin nopeasti pestä hampaat koska pelkäsin jonkun hyökkäävän mun takaa kun en enää luottanut peilin luomaan kuvaan.

Olen myös ajatellut melko paljon mun ex-säätöä. En tiedä miksi. En osaa päästää irti vaikka siitä on jo melkein vuosi....

Voi kun kevät tulisi jo. 

Nobody knows

Nyt pystyn kirjoittamaan. Pahin vaihe on ohi, kai? Ei mulla hyvä olo ole, mutta ei niin paha kuin pari viikkoa tai viikko sitten. Olin tänään polilla. Ekaa kertaa kolmeen viikkoon... Edellisellä kerralla se ei tajunnut mua ollenkaan ei vaikka sanoin etten jaksa enää. Tällä kertaa avauduin hieman enemmän. Siitä kuinka äänet on tullut takasin ja kuinka vielä viikko sitten pelkäsin iltoja,koska pelkäsin tekeväni jotain itelleni. Siitä että muutaman kerran viilsinkin ja se sai äänet pois vähäksi aikaa. Kerroin myös etten jaksais käydä koulussa enää. Oon jo ottanut yhen kurssin pois enkä enempää voi vähentää. Se kysyi että voisinko mä pitää taukoa koulusta. Sanoin et en voi koska olin jo toissaviikolla (?) pois monta tuntia flunssan takia. Ehdotti taas lääkitystä mutta en aio niitä edelleenkään syödä vaikka välillä haluaisinkin alottaa lääkityksen ja saada turran olon, ettei tarvitsisi tuntea mitään. Seuraava aika onkin kuukauden päästä...

Oon nukkunut aika hyvin ja paljon viime aikoina mutta väsyttää silti. Ei kauheasti mut jonkun verran. Koulu väsyttää ja koulutehtävät sitäkin enemmän. En saa aikaiseksi mitään, mietin koulujuttuja ja ensimmäinen ajatus on etten jaksa. En ole saanut aikaiseksi kirjottaa edes uutta lukujärjestystä kaapin oveen vaikka jakso on jo puolessa välissä. Teen sen aina mielelläni eikä siinä mene edes kauaa mutten vaan jaksa.

Käytiin koko perheen voimin lukuunootamatta tätiä kattomassa pappaa sairaalassa. Se oli kaatunut pahasti ja liikkuu nyt telineen avulla puol askelta kerrallaan. Alkoi itkettämään kun näin sen kun mentiin sinne. Vaikka se on tehnyt pahoja asioita ja aiheuttanut paljon surua. En vaan pysty käsittämään että se on niin huonosa kunnossa... Musta tuntui ettei se edes huomannut mua, se ei puhunut mulle sanaakaan, siis ainakaan mulle yksin. Yleensä se aina iloitsee kun näkee mua... Tulin siitä vähän surulliseksi myös... Kun oltiin lähdössä vietiin se äidin kanssa ylös ja kun oltiin lähtemässä halasin sitä ja se halasi mua takasin ja puristi mua lujasti.

Kaikki tuntuu niin sekavalta. Kunpa kevät piristäisi vähän edes. En tiiä enää ollenkaan mitä teen mun pään kanssa. Hukunko mä kokonaan?

Hei taas!

En aio vähään aikaan kirjoittaa blogiin tietyistä syistä. En tällä hetkellä niistä pysty kirjoittamaan. Kirjoitan kun taas voin ja pystyn. Voimia kaikille ♥