I can't stand myself

Mä en ole kirjoittanut taas 5 päivään tänne mitää. Nyt pääsin viimein koneelle ja kirjoittelemaan. Mä en tiedä oikein miten mulla menee. Ihan hyvin? Siedettävästi? Ihan ok? Huonosti ?  En tiedä. No tiedän ainakin etten mene wanhojen tansseihin koska en halua ahdistua vapaaehtosesti. Ja en tietenkään saa mistään paria. Ainakaan enää tähän aikaan vuodesta. Mulla oli sossu tällä viikolla. Sen jälkeen mua ahdisti tosi paljon ja ahdistaa kai vieläkin vaikka siitä onkin jo kaksi päivää. Se kyseli mun kuulumisia ja vastailin mitä vastailin. Tunnekorttejen kohdalla valitsin että olin tullut rehellisellä mielellä sinne. Kaduttaa helvetisti näin jälkeenpäin. Menin sitten aukomaan päätäni tavallista enemmän.

Mun olisi pitänyt pitää pääni kiinni. Olisin osannut kyllä ehkä. Puhuttiin mun "syömishäiriöstä" niin kuin se itse asiaa nimitti. Kyllähän mäkin tiedän että mulla on mutten haluaisi puhua ympäriinsä että mula on syömishäiriö kun ei sitä ole diagnosoitu. Mun paino on pysynyt samassa. 38 kg ja BMI on 17.5. Sossu puhui jostain ravitsemusterapeutista. Mä haluisin mut mä en halua. Tunnen huonoa omaatuntoa siitä. Tunnen huonoa omaatuntoa siitä että olen alipainoinen ja että tää on toinen kerta kun sossu puhuu ravitsemusterapeutista. Tunnen huonoa omaatuntoa koska mun paras ystävä olisi helvetin kiitollinen jos sellaiselle pääsisi. Poden huonoa omaatuntoa siitä että olen masentunut ja että käyn polilla.. Mun mummi tekisi mitään vaan että pääsisi hoidon piiriin. Tunnen itseni niin helvetin huonoksi koska mä saan hoitoa ja mulle tarjotaan vaikka mitä mutten haluaisi ottaa sitä vastaan vaikka haluaisinkin. Mä olen niin paska. Itsekeskeinen paska.

Se sossu aikoo soittaa mun polille ja sopia hoitokokouksen. Hoitokokoukseen jonne tulee molemmat sossut (ehkä tai sit vaan jompikumpi) , mun polin työntekijä ja lääkäri. Ahdistaa niin paljon. Ja tää kaikki sen takia että sossut haluaa tietää milloin ja kuinka usein käyn polilla, ja koska menin möläyttämään lääkkeistä. " Siis enhän mä pystyis lopettaa noita lääkkeitä sillee salaa ku niistä tulee fyysisiä oireita" Mikä vittu mua vaivaaa? Miksi menin sanomaan? Ja vielä ettei noi lääkkeet auta. Miks en vaan sanonut että kaikki on hyvin ja lääkkeet toimiii hyvin?

Sossu jätti soittopyynnön sinne nuortenehkäsyneuvontaan... Jotta saisin e-pillerit menkkojen takia. Koska kuolen aina niiden aikana. Koska seksielämäähän mulla ei ole. Sitten huhtikuun.     Paitsi että olin helvetin typerä ja ajattelematon. Laitoin eilen illalla viestiä sille ex-säädölle. Kysyin että kiinnostaako sitä vielä friends with benefits. Me nähdään tässä varmaan lähiaikoina. MIKÄ HELVETTI MUA VAIVAA? Mä en jumalauta halua/pysty/kykene näkemään sitä. Viestin lähetin koska olen niin seksin puutteessa. Puhuttiin asiasta ku mitään ei ois tapahtunu. Ja ekaks sanoin jopa ettei sen tartte pelätä koska oon heittäny tunteet kaivoon ajat sitte. Pliis kertokaa mikä mua vaivaa??? OIkeesti mikä mun päässä on vikana?? 

Tulipa pitkä postaus ja avautumista senkin edestä. Kiitos jos luette. Mä ymmärrän kyllä jos tuomitsette mutt viimeisimmän kappaleen perusteella. Niin tuomitsen mäkin. 

My anxiety is coming back

Se iski yhtäkkiä. Mä istuin bussissa parhaan ystävän kanssa ja tuijotin bussin etuikkunasta ulos. Mä vaan tuijtin ja vajosin ja lagin. Noustiin bussista. Ei vielä ihan kauheeta. Sitten se alkoi pikkuhiljaa koko matkan koululle. Kun istuuduin penkille , katseeni juuttui lattiaan enkä pystynyt puhumaan tai liikkumaan tai nostamaan katsettani. Mun silmät lasittui ja jäi paikoilleen. Ja seuraavaksi ne alkoi sumentamaan tiettyyn kohtaan enkä enää tiennyt ajattelinko mitään muuta kuin etten tajunnut mikä mulla oli tai mitä ajattelin. Jouduin skippaamaan tunnin välistä. Rästiin jäänyt kuvistyö. Kaike lisäksi sain ystävänikin ahdistumaan vielä enemmän. Tunnen huonoa omatuntoa siitä vaikka en sillä hetkellä hallitsemaankaan sitä. Silti tunnen syyllisyyttä.

Päivä valui eteenpäin tuskaisen hitaasti. Viimeinen tunti oli täyttä tuskaa. Koulusta päästyä vähän helpotti, mutta kun on yksin se on vielä pahempaa. Olen silti nauttinut kun olen saanut olla yksin. En tiedä milloin saan seuraavan kerran olla kotona yksin edes paria tuntia. On ollut ihanaa kun on saanut olla koneella milloin haluaa, pystynyt keskittymään läksyihin paremmin kun kukaan ei ole täällä. Ihanan rauhallista ja hiljaista.

En tiedä miten selviän koko syksystä ja talvesta jos on nyt jo niin vaikea olo. Mä yritän selvitä. Yritä nähdä valoa pimeyden keskellä. Aion oikeasti yrittää. Mun on vain pakko. Itseni sekä tietenkin ystäväni vuoksi.

Weakness

Kuva kertoo varmaan aika paljon. Sain pari uutta sheiveriä. Lupasin etten tee niillä mitään muuta ku mitä yleensä ihmiset tekee.. No kaks päivää sitte mun ote lipes ja samalla kun tulin suihkusta otin toisen sheiverin kaapista. No päädyin kyllä siihen mihin ennenkin. Toissa iltanakin viiltely toistu mutta eilen en tehny mitään. En tee tänäänkään. Eilen oli niin helvetillinen rankkasade ja housut liimautuu jalkoihin ja aukas haavat.

Koulussa oon pärjänny suht hyvin, eli iha siedettävästi. Välillä ahdistaa mut pääsen siitä kyllä yleensä yli. Kouluruokailut vaihtelee, joinakin päivinä selviän suosiolla. Kaikki vähän vaihtelee. En oikeen itekään tiiä missä kunnossa oon. Mutta eiköhän toi viiltely kerro aika paljon....

Miks kevään tapahtumat vaan pyörii mun päässä? Vieläkin? Huhtikuun 12. En pääse siitä vaan yli. Olin silloin sen ääliön luona. Miksi mä en vaan voi unohtaa koko asiaa? Olisi huojentavaa ja helpottavaa. Tää on niin tuskaista. En osaa kirjoittaa nyt enempää vaikka oon monta päivää halunnukkin.. En vaan pysty tuottamaan hienoja ja täydellisiä lauseita ja sanoja... Anteeksi siis sen johdosta .... ♥

First school week, eh?

Oon ollu nyt 4 päivää koulussa. Mulla on ollu ihan kivaa tai siis sanoisinko siedettävää. Siedän sitä, mutta... En mä tiedä. Mulla on tosi epämääränen olo tosta koulunkäynnistä. Kuvistunnit tosin on ollut mukavia, ihan rehellisesti, mukavia. Eilen kuvistunnilla esimerkiks en ajatellu mitään ku tein mun työtä. En mitään muuta kun sitä työtä. Mä uppouduin siihen työhön ja sen tekemiseen. Välillä vilkasin kelloa ja huomasin ajan kuluvan super nopeesti. Ekaa kertaa lukioaikana oisin halunnu vielä jäädä jollekin tunnille ylimäärästä aikaa!

Kouluruokailut. Ne onkin sitte ihan eri asia. Siis oon nyt taas alkanu syömään normaalisti. Tai siis mikä nyt sit mun kohal onkaan normaalia. On se silti aika kaoottista ja hämmentävää istua siellä ruokalassa 50 muun oppilaan seassa ja syödä. Meidän koulun ruoka sentään on ihan hyvää. Tai no hyvää ja hyvää.. Joskus hyvää joskus ei.. Ainakin oon syönyt ja pystynyt olemaan ruokalassa. Se on mun mielestä se tärkeä pointti.

Ai niin unohdin tossa alussa heti pyytää anteeksi kun en oo postannu mitään tällä viikolla. En vaan oo ollu koneella yhtään. Mitä nyt puhelimen netillä ja käynyt lukemassa sillä muiden postauksia. Mun puhelimessa on vain se huono puoli etten sillä voi postauksia kirjottaa.... Mä oon voinut ihan hyvin, lukuunottamatta eilispäivästä yksinäisyyden tunne -ahdistusta. Se tosin ei kestänyt onneksi kovin pitkään. Välillä tuntuu vaan että kukaan ei huomioi. Kaikki vaan kulkee sumussa ohi, mutta nyt on alkanut tuntua,että kyllä jotkut ihmiset huomaa. Enkä mä tota lukiota käy sen takia, että olisin sosiaalinen. Oon siellä opiskelua varten.Siis ainakin yritän olla. Oon kyllä siellä myös parhaanystäväni takia. Ilman sitä en varmaankaan edes jaksaisikaan käydä koko opiskelutuskaa läpi. Joo, en todellakaan jaksaisi. Mutta onneksi mulla on se. En pärjäisi ilman sitä♥. Eli muuten voin ihan hyvin omasta mielestäni, ei ainakaan oo mitään valittamista.

Tällä viikolla oon ollu poikkeuksellisen väsynyt. Mä tiedän,että se johtuu koulusta ja stressistä, mutta kyllähän se toki häiritsee. Yritän selvitä huomisen niin sitte voin levätä viikonlopun,että jaksan taas ensi viikon opiskelua ja ahertamista. Mä olen tällä hetkellä kumminkin tyytyväinen omaan jaksamiseeni ja siihen kuinka poikkeuksellisen hyvin oon jaksanu.. Toivottavasti tää jaksaminen jatkuis myös. Yritän kirjottaa viikonloppuna taas jos jaksan. Pitäkää huoli itsestänne ja valtavasti voimia kaikille ♥ ! Ja anteeksi kaoottinen postaus. Yhtä kaootinen kuin meiän koulun ruokala..

Only weekend and then...

Ensiksi anteeksi etten ole kirjoittanut moneen päivään. En vaan oo jaksanu raahautuu koneelle, saati sitte kirjottaa blogiin. Mun kuulumisista sen verran et mua stressaa helvetisti maanantaina alkava koulu vaikka oon yrittäny tsemppaa itteeni.. Siivosin mun koulupöydän ja laitoin sellasen kansion mihin laitan kaikki eri kokeet sun muut kouluhommat muovitaskujen väliin. Kyllä se vähän sentään piristi. Ahistaa vaa nii paljon nähä taas kaikki. En oo nähny ketää muuta meiän koulusta kun tota yhtä rakasta ♥. Ja se on hyvin mulle riittäny.

Yleisesti ottaen mä voin omasta mielestäni ihan hyvin. Tosin tänään ja eilen oli vähän huono olo koska multa loppu Venlafaxin mutta onneks sain haettua apteekista ton lääkepakkauksen. Nyt voin taas hyvin. :) paino sen verran vaivaa että oon jääny riippuvaiseks vaa'asta. Ja etten kumminkaan hirveitä määriä pysty syömään. Yritän pikku hiljaa yrittää nousta ylös täältä sh-helvetistä. Kuten sanotaan hiljaa hyvä tulee, vaikka itse vihaankin kyseistä sanontaa mutta tän asian kohalla pitää paikkansa! Mä tiedän,että takapakkia tulee jossain vaiheessa, mutta mun on pakko yrittää. En vaan voi jatkaa näin. Mun on pakko pitää lupaukseni ystävälleni vaikka rikoinkin jo lupaukseni tosin ..... Mua ärsyttää itseänikin asia koska tää on mulle oikeesti tosi vaikeeta yrittää nostaa painoa tai pitää sitä samassa. Mutta mä lupaan että mä ainakin yritän ♥

Confused

Ensinnäkin oon tosi hämmentyny mun painosta. Kolme päivää sit se näytti 38,5 sit kaks päivää sit 39 ja eilen kans 39 mut sit tänää 39,5. Vaikka oon joka päivä syöny samalla lailla. Tänää repäsin ja söin aamulla puuroo mustikoilla, yhen sämpylän ( josta tosin osan oksensin), leivän, kotona ruokaa joku puoltoist desii ja joku 5 kourallista pretzeleitä. Ja noi kaks viimesintä ruokaa oli ihan liikaa. Vittu en mä laihdu tällä tavalla. Vittu mä vihaan itseäni ja mun kehoa. Läski. Vitun läski. Kukaan ei edes usko mua kun sanon et oon. Mä vaan nään itteni läskinä. Joskus nään peilin edessä kun mun vatsa vaan läskiintyy samoin reidet. Oon alkanu tottumaan siihen. Pliis vaaka näytä huomanna 38 tai edes 38,5.

Miksi jätkät on niin kylmiä? Oonko mä niin helvetin ruma? Helvetin kamala? Helvetin liian jotain? Tää on kolmas kerta kun rakastun jätkään joka ei vastaa mun tunteisiin ja tuntuu että kuolen koska en vaan voi unohtaa kyseistä ihmistä, joka sitä paitsi väittää ettei oo IKINÄ edes tykännyt musta sillä tavalla. Vaikka hyvin muistan että sanoi niin toukokuussa. Nyt ei edes vastaa takasin sen mun viestin jälkeen , jossa sanon et muistan sen sanoneen tuokokuussa tykkäävänsä oikeasti musta. Miksi mä aina joudun tähän samaan ansaan? En tajua. Oon vitun hämmentynyt.