Throw away yesterday

 Mulla on todella vaikea olo. Mun päässä on pyörremyrsky ja ajatukset menevät hypernopeasti. Turhauttaa, ahdistaa ja masentaa. Mä en jaksaisi raahautua huomenna kouluun yhdeksi tunniksi. Keskiviikkona on se koekin. Mä olen yrittänyt edes vähän lukea, mutta en tiedä muistanko asioita enää kokeessa. Miksi on näin vaikeaa lukea YHTEEN kokeeseen? En ymmärrä itseäni. Rahat ja tupakatkin loppuu. Voi helvetin helvetti.

Tänään olin vihdoin hammaslääkärissä ja seuraava aika on yksityisellä kuukauden päästä. Hampaat on tosi huonossa kunnossa ja saan maksaa siitä myös paljon. Oma vika kun en ole huolehtinut tarpeeksi. En mä ole jaksanut. Ei mua ole kiinnostanut. Nyt kun niissä on vaurioita niin nyt kyllä kovasti kiinnostaa. Sain myös sen ajan sille psykoterapeutille ja aloitetaan tutkimukset kesäkuun alussa. Vihdoin, sitä oonkin jo oottanu koko kevään.

Mä olen miettinyt paljon menneitä ja sitä oonko muuttunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Kyllä mä kai olen. Mä toivon niin. Mä olin 3 vuotta sitten kamala ihminen. Olen mä vieläkin, mutta en kai niin kauhea. En mä tiedä. Mun pää hajoo liiasta ajattelusta.

Saan mustasukkaisuuskohtauksia oman pääni sisällä. Mä olen typerä ja idiootti. Miksi mä olen tälläinen? Mä tiedän,että mä oon sun paras ystävä, mutta tulen vaan mustasukkaiseksi  joskus pienimmistäkin asioista, vaikka en niistä ääneen puhukaan. Anna anteeksi.

mä haluisin ainetta joka kaikki ongelmat kadottais
haluisin olla se onnellinen lapsi joka leikkii pihalla prinsessaa
haluisin olla terve mutta ongelmat vaan pahentuu
ajatukset pyörii kuin tornado 
voisinko elää vuoden tai edes päivän jonain muuna
jotta voisin loppuelämäni itseäni kestää

Stressed, depressed and feeling suicidal

Mä yritän pysyä positiivisena, mut sitten tulee ne hetket kun haluaa vaan kuolla sen kaiken tuskan takia. Mä ole ollut pari päivää ihan hyvällä tuulella ja iloinen, mutta tänään psykologian tunnilla kaikki lapsuuden muistot vyöry taas mieleen. Mä en halua muistaa niitä asioita. Mä en halua olla taas surullinen ja masentunut yli kymmenen vuotta vanhojen asioiden takia. En halua taas sääliä itseäni ja sitä kuinka vaikea mä olen. Mä vihaan itseäni, koska muistan pahoja muistoja.

Ehdin jo riitelemään mumminkin kanssa tänään. Se alkoi puhumaan taas siitä kuinka en enää kerro sille mitään. Kun mä olin ennen niin avon ja kerroin sille asioita. Mä vastasin sille ettei se usko ja että se vähättelee asioita ja sen mielestä mä olen väärässä, mutta niinhän se on! Ei se ymmärrä. Ei kukaan ymmärrä kuinka helvetin vaikea mulla on olla. Kuinka paljon mä vaan haluisin sisäisesti kuolla. Mä haluaisin poistaa kaikki mun ongelmat. Masennuksen, harhat, joita ei ole vähään aikaan ollut, keskittymisongelmat, syömisongelmat.

Mä en vaan jaksa tätä. Kyllä, tää on todella tuttu lause mun suusta, mutta mä en vaan oikeesti jaksa. Aina kun näin sanon se on oikeesti totta.
 E N  J A K S A
M Ä  O O N   N I I N  K Y L L Ä S T Y N Y T  T Ä H Ä N  K A I K K E E N 
a u t t a k a a  m u a
e n  i t s e  o s a a

I wanna be happy

Mulla on niin paljon ajatuksia, että mun pää hajoaa. Koulu loppuu ens lauantaina, mutta mulla jo keskiviikkona kun eihän mulla oo kuin yks kurssi. Jättäydyin toiselta kurssilta pois koska tunsin sen tällä hetkellä liian vaativaksi kun en pysty kunnolla keskittymään mihinkään opiskeluun liittyvään. Mulla on enää 3 päivää koulua. Kahtena päivänä oppituti ja viimeisenä koe. Tuntuu, ettei koe tule menemään hyvin, mutta koitan edes yrittää lukea siihen. Ahdistaa nyt jo ens vuos ja opiskelu ja paineet. Mä elän aina liikaa tulevaisuudessa enkä osaa keskittyä täysillä tähän hetkeen.

Oon myös miettinyt,että jos mun masennus vaikuttaa pahenevan heti syksyllä niin voisin aloittaa lääkityksen, koska en halua sitä samaa paskaa kuin kahtena edellisenä talvena ja keväänä. Mä haluan olla onnellinen ja mä haluan oikeasti parantua tästä helvetistä. Mä oikeasti haluan. Haluan olla onnellinen ja pystyä tekemään asioita niin kuin olen joskus pystynyt... En edes muista olenko joskus pystynyt. Haluaisin pystyä. Haluan saada lukion loppuun ja mennä sinne kääntäjäkouluun tai lukea itseni kirjastotyöntekijäksi tai kirjastonhoitajaksi.

Pitää ostaa syntymäpäivälahja siskontytölle kun viikonloppuna on sen synttärit. Jännittää sekin taas. Varsinkin kun näin yksi päivä sattumalta mun isän siskon. Hävettää, että se näki mut roikkumassa metroasemalla rööki kädessä. Olen aina esittänyt ja ollut se kiltti tyttö kaikkien sukulaisten silmissä. Varsinkin isän puolen sukulaisten, lukuunottamatta siskoa. Mulle itselleni siinä ei ole mitään epänormaalia tai outoa tai paheksuttavaa että olen metrikselle ja poltan, ei vaikka olisin siinä kauankin, mutta sukulaisten silmissä se on varmastikin paheksuttavaa ja hävettävää. Ne ei oikeasti tiedä millainen olen tai mitä mun päässä liikkuu. Ne ei edes tiedä,että mulla on masennus tai että olen ollut silloin 3½ vuotta sitten sairaalassa sen yliannostuksen takia.

Mä oon ollut eilen ja tänään niin turhautunut. Haluaisin tehdä kaikkea mutten jaksa ja vaikka jaksaisin en pysty keskittymään. Mua ärsyttää tää niin paljon. Eikä se psykoterapeutti ole vieläkään ottanut yhteyttä. Ehkä mun pitäisi laittaa sille huomenna viesti. Odotan lomaa niin paljon.

Desperation

Mä vajoan taas kohti pohjaa. Eilen oli kamala ahdistus. Kiersin kauppaa ympäri ja yritin etsiä ruokaa. En meinannut löytää mitään. Kyyneleet tulivat silmiin. Kiertelin kauppaa ympäri ja ympäri kunnes päätin lisätä edellisen päivän salaattiin lisää vihanneksia ja syödä sitä. Matka kotiin oli kamala ja halusin vain kuolla. Tunsin yhtäkkiä olevani niin tarpeeton ja yksin. Parhaan ystävän tsemppiviestit auttoivat jonkun verran, mutta ahdistus oli siltikin todella suuri. Kotona muistin,että mulla on teroitin johon käy pieni ruuvimeisseli jonka taannoin löysin.

Pidin 3 kuukauden tauon viiltelyssä ennen eilistä. Mun oli pakko. En edes viiltänyt kuin säälittäviä pintanaarmuja 25. Olisin halunnut tehdä enemmänkin mutten kuitenkaan tehnyt. Olin jotenkin niin sekaisin että pidin jopa huoneen ovea auki vaikka mummi oli kotona ja äiti pian tulossa meille. En tiedä mikä muhun on mennyt.

Oon yrittänyt karkottaa kaikki mun ajatukset ja ongelmat lukemiseen ja kaiken muun ajatteluun. Mä tiedän,että pitäisi ehkä miettiä niitä ongelmia ja ajatuksia mitä tulee,mutten vaan pysty/halua. En jaksa mun ajatuksia ja iänikuisia ongelmia.

Sain kyllä kuulla iloisenkin asian tällä viikolla ja olen fiilistellyt sitä nyt pari päivää. Mä saan sen oman kämpän. Oonhan mä sitä jo odottanutkin. Ihanaa päästä muuttamaan omaan kämppään. Sitä nyt odottelen.

Jos vaan jotenkin voisin edetä elämässä henkisesti että muidenkin elämänosien osalta. Eniten ärsyttää vieläkin se koulu ja se etten pääse sieltä ikinä. Mitä mä teen mun pään ja ajatusten kanssa? Hautaanko kaiken aivotoiminnan kirjoihin ja muuhun kivaan vai pitäisikö mun oikeesti miettiä niitä ajatuksia ja ongelmia mitä mun päässä on? Mä en tiedä. Mä olen syöksymässä taas kuilun pohjalle kovaa vauhtia enkä pysty itse pysäyttämään putoamista. Auta mua.

I'm so lost

Mä olen kadoksissa. Kadoksissa itseni kanssa. Mitä mä teen koulun ja tulevaisuuden suhteen? Mun piti kirjottaa jotain muutakin mut mun pää on täynnä ajatuksia , koska mietin jotain mitä en saa ikinä.

Mothers Day

Mua on ahdistanut hirveästi koko päivän. Paistoin äitienpäivän kunniaksi kaksi patonkia ja söin itse neljä palaa. Alkoi oksettamaan. Ahdisti. Ostin myös kääretorttua, jota en itse syönyt. "syökää te vain" "anni on dieetillä" "no enkä ole". Vielä enemmän ahdisti. Menin omaan huoneeseen sängylle makaamaan. Sitten päätin lähteä lenkille, jos se karistaisi kalorit jotka söin. Juoksin vähän matkaa,mutta suitten puhti loppui ja kävelin loppumatkan. Keksin tekosyyksi sen ettei kuulokkeet pysyneet korvissa vaan tippuivat tuulen takia. Säälittävä tekosyy. Koska en juossut kuin vähän harpoin portaat ylös kaksi askelmaa kerrallaan. Ihan niin kuin se mitään auttaisi.

Ostin illalla kaupasta kaksi pilttiä huomista varten lounaaksi. Enhän mä viime päivinä ole syönyt lounasta, mutta huomenna on poikkeuspäivä.Viime aikoina olen syönyt aamupalan ja päivällisen, ehkä jotain pientä iltapalaksi. Vaaka näytti aamulla vähän yli 37 kg. Mä en tahtoisi syödä. Mulle tulee huono olo syömisestä. En halua. Haluan laihtua pienemmäksi.

Anteeksi, että olen tälläinen. Olen niin pahoillani. Anteeksi. Anteeksipyyntö ei auta, mutta silti. Anteeksi. Haluan kuolla.

Eating and other problems

Mä alan melkein itkemään kun olen bussissa menossa kotiin, koska en osannut päättää mitä ruokaa ostan kaupasta. Ruoan ostaminen on vaikeutunut. Syöminen on vaikeutunut. Mulle tulee huono olo kun syön, fyysisesti huono olo. Mä yritän kieltää tän kaiken. Mulla ei ole syömisen kanssa mitään ongelmaa.Mutta sä näet mun läpi. Sä tajuat, että mulla on taas ongelma. Mä aiheutan sulle niin paskan olon tällä, mutta mä en oikeasti vaan pysty. Söin mä tänään päivällistä ihan hyvällä ruokahalulla, mutta muutoin kun syön niin ruoka tökkii. Mulle tulee huono olo. Parin päivän aikana siitä on tullut myös henkistä oksetusta.

Aamulla kun kävin vaa'alla se näytti samaa kuin eilenkin 37,5. Olen laihtunut puoli kiloa eikä se ole mitään. Mua hävettää. Mua hävettää tää kaikki niin paljon. Mä tajuan olevani hoikka, mutta haluan olla vielä hoikempi. Vielä pois kiloja. Vielä. Katson itseäni peilistä ja yritän nähdä itseni laihana. Kyllähän mä näen että olen hoikka, mutta nään myös liikakiloja. Haluan tämän ongelman pois.

Mietin eilen sitä etten ole käynyt polilla lähes kuukauteen ja tuntuu ettei mun tarttisi edes käydä siellä. Ei mulla oo tullut hetkeä jolloin oisin halunnut mennä sinne juttelemaan. Vai tarvitsenko mä polia sittenkin? Mä en tiedä. Mua on ahdistanut ja masentanut todella paljon, mutta en siltikään sinne halua. Kun ei siitä psykoterapeutistakaan ole mitään kuulunut. Sen pitäisi tehä mulle ne tutkimukset nyt toukokuussa. Ehkä se soittaa ensi viikolla.

Mä en jaksa tätä enää. Mä haluan pois.

I broke down in that moment

Vappu meni suht hyvin. Olin parhaalla kaverilla suurimman osan ajasta ja oli hauskaa vaikka muistot pulpahtivatkin pintaan. Mun juoda paljon ja ostinkin ittelleni 3 lonkeroa, mutta join vaan yhden ja nyt mulla 2 lonkeroa ja 2 siideriä varastossa pahan päivän varalle. Mulla on nimittäin tosi huono viinapää eikä mun paljoa tartte juoda.

Eilen oltiin sitten äidin ja mummin kanssa serkun 4-vuotissynttäreillä ja samalla nähtiin perheen uusin tulokas. Oli ihanaa nähä serkkuja, mutta muuten päivä menikin päin vittua. Heräsin aikasin aamulla jo,että ehtisin nähdä parasta kaveria ennen kuin lähetään kyläilemään. Sitten menin kotiin, koska ei mentykään sillä bussilla millä meidän piti mennä. Olin jo siinä vaiheessa vittuuntunut. Sitten ajateltiinkin mennä kyydillä ,mutta kyydillä kestikin 2,5 tuntia ennen kuin tuli. Oli tylsimmät 2,5 tuntia. Päästiin hyvin kuitenkin perille ja oli ihan mukavaa. Hämmästelen aina vaan kuinka nopeasti lapset kasvaa.

Sitten seurasi paluumatka kotiin päin bussilla mikä menee kaupungin kautta jossa se yksi asuu. Tai no se asuu siitä vähän matkan päässä, no mutta kuitenkin. Oletin ettei se voi olla niin kauheaa. Pääsin bussiin, äiti ja mummi istui ihan taakse ja minä hieman edemmäs jonkun tuntemattoman naisen viereen. Bussi lähti ja olin vielä ihan okei, toki mua jännitti järkyttävästi. Bussilla kesti matka tunnin enne kuin se saapui sen kaupungin pysäkille. Mua alkoi ahdistamaan hirveästi. Mä en saanut kunnolla henkeä. Kyyneleet tuli silmiin ja yritin hengittää mutten pystynyt. Katselin ulos ikkunasta kaupunkiin, jonka katuja se kulkee joka päivä. Mitä jos se on tuolla jossain? No ei se kuitenkaan ole kun on jo melko myöhä ja se melkein aina kotona. Hengitä nyt. En mä pystynyt. Kuuntelin musiikkia täysillä enkä saanut henkeä ja panikoin.

Bussi lähti jatkamaan matkaa eteenpäin ja mun hengitys alkoi pikkuhiljaa tasaantua. Loppumatka meni miettiessä sitä että olin todella ollut sen asuinkaupungissa. Kaikki varmaan ihmettelevät sitä miksi tämä on niin iso asia , mutta en mä tiedä itsekkään. Sitten bussi läheni pysäkkiä missä jään pois. Jäin yhtä aikaisemmin kuin mummi koska halusin nähdä vielä parhaan ystävän.

Tapaaminen meni sekin vituiksi, koska oiln itse niin vittuuntunut enkä huomioinut sitä hirveästi. Ehin olemaan vain vähän aikaa koska äidin mielestä oli muka myöhä ja olisi muuten tullut kuulemma itse hakemaan mua...... Mutta puhuttiin tästä päivästä ja sanoin jotain mistä paras ystävä luuli että vihaan sitä vaikka en todellakaan vihaa. Kun lähdin purskahdin itkuun. Ei tää voi vittu mennä näin että mun äiti määrää mun elämää vaikka mä en mitenkään haitannut sen menemisiä olemassaolollani kun mä olin pieni! Eihän sitä ole vittu kiinnostanut ikinä! Kövelin metroasemalle olin menossa hissiin mutta ryntäsin ulos ja istuin vähäksi aikaa. Sitten tajusin etten voi jäädä istumaan siihen että mun pakko mennä.

Onneksi saatiin sovittu asia. Huomenna kouluun eikä yhtään kiinnostaisi pitkän viikonlopun jälkeen. Mä en jaksa mun elämää. Tää kaikki hajoo mun käsiin. Mun elämä hajoo mun käsiin. Mäkin hajoan lattialle pieniksi palasiksi.