Mä yritän pysyä positiivisena, mut sitten tulee ne hetket kun haluaa vaan kuolla sen kaiken tuskan takia. Mä ole ollut pari päivää ihan hyvällä tuulella ja iloinen, mutta tänään psykologian tunnilla kaikki lapsuuden muistot vyöry taas mieleen. Mä en halua muistaa niitä asioita. Mä en halua olla taas surullinen ja masentunut yli kymmenen vuotta vanhojen asioiden takia. En halua taas sääliä itseäni ja sitä kuinka vaikea mä olen. Mä vihaan itseäni, koska muistan pahoja muistoja.
Ehdin jo riitelemään mumminkin kanssa tänään. Se alkoi puhumaan taas siitä kuinka en enää kerro sille mitään. Kun mä olin ennen niin avon ja kerroin sille asioita. Mä vastasin sille ettei se usko ja että se vähättelee asioita ja sen mielestä mä olen väärässä, mutta niinhän se on! Ei se ymmärrä. Ei kukaan ymmärrä kuinka helvetin vaikea mulla on olla. Kuinka paljon mä vaan haluisin sisäisesti kuolla. Mä haluaisin poistaa kaikki mun ongelmat. Masennuksen, harhat, joita ei ole vähään aikaan ollut, keskittymisongelmat, syömisongelmat.
Mä en vaan jaksa tätä. Kyllä, tää on todella tuttu lause mun suusta, mutta mä en vaan oikeesti jaksa. Aina kun näin sanon se on oikeesti totta.
E N J A K S A
M Ä O O N N I I N K Y L L Ä S T Y N Y T T Ä H Ä N K A I K K E E N
a u t t a k a a m u a
e n i t s e o s a a
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
get lost <3