Got me hoping you save me right now

Miten mä aina ajaudun ihastumaan varattuihin? Onko tää joku kirous joka on langetettu mulle? Oon ollut ihastunut viimesen neljän vuoden aikana kuuteen varattuun. Yksi niistä petti tyttöystäväänsä mun kanssa. Mulla on näin jälkikäteen huono omatunto asiasta, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.


Vaikka on väärin pettää enkä itse kestäisi sitä jos olisin parisuhteessa ja se toinen pettäisi mua. Silti siinä on jotain jännittävää ja mielenkiintoista. Mä itse en myöskään voisi pettää jos oisin suhteessa. En ymmärrä omaa logiikkaani. Se, että olisin aina se toinen nainen sattuu mua itseäni. Ehkä mä en vaan koe ansaitsevani olla onnellinen


Mä olen kieroutunut , ilkeä ja kamala ihminen.

I'm slowly dying

Mä en tahdo olla yksin, mutta samalla enemmän kuin mitään muuta haluan olla yksin. Mä hajoan. Hajoan näihin ajatuksiin ja tunteisiin. Mä en kestä tätä. Tuntuu, että kuolen tähän tunteeseen. En halua kuolla mutta samalla haluan, koska en kestä itseäni ja tätä tunnetta.


Mä haluan pois. Päästä mut pois. Irrottakaa mut tästä kehosta ja päästä. Kuristakaa mut ja pilkkokaa mun sydän palasiksi.

It's getting worse

Paha olo kiemurtaa mun ympärille ja yrittää kuristaa mut. Olen yrittänyt peittää sitä,mutta en ole varmaan hirveän hyvin onnistunut. Pimeys tulee lähemmäs vaikka ulkona on valoisaa. Paha olo pahenee hetki hetkeltä vaikka mun pitäisi olla iloinen ja onnellinen. On vihdoin tullut kesä jota niin kauan odotin. Muuttokin on viikon päästä ja sitäkin olen odottanut ties kuinka kauan. Ehkä mä en vaan oikeasti ansaitse olla onnellinen.
Nukahdin yöllä vasta kahden aikaan. Katoin illalla leffaa ja yritin pitkittää katsomon katsomista koska halunnut sitä pahaa oloa. Kun lopetin leffan katsomisen ja laitoin puhelimen pois purskahdin hillittömään itkuun. Menin röökille ja itkin. Hain toisen röökin ja mietin mitä mä teen. Röökien jälkeen pyörin vielä tunnin sängyssä. Toistuukohan tää sama tänäänkin? Vai mitä tänään tapahtuu?

I'm nothing

Välillä mulla on niin halpa olo vaikka se olikin vain yksi mies ja vain yksi kerta. Silti mulle tulee välillä sellainen olo. Unohdanko mä sitä ihmistä ikinä?












Mua ahdistaa. Muutto on noin viikon päästä ja tavaroita on vielä aika paljon pakkaamatta. Pitää myös hoitaa paljon asioita ennen sitä. Onneksi mulla on sen asumisohjaajan tapaaminen huomenna. En kyllä tiedä miten mä pääsen ylös sängystä. Nykyään voisin vain nukkua,nukkua ja nukkua. Mua ei jaksais edes kiinnostaa mitä kivaa tekemistä mulla on. En vaan haluisi palata tähän todellisuuteen unimaailmasta.








En ole nykyään enää mitään. Olen vaan ahdistunut mitätön nuori. Mulla on samat ongelmat kuin muilla. Välillä mä säälin itseäni mutta sitten tajuan kuinka säälittävä ja typerä mä olen. Ei mun ongelmat ole mitään enkä mä ole mitään.








Ahdistaa olla kotona mutta ahdistaa olla ulkonakin. Missä vitussa sitten olen? Mä haluisin satutaa ja viiltää ja hakata itseäni mutta en halua satuttaa sillä parasta ystävääni. Tiedän että se satuttaa enemmän sitä kuin mua joten en tee mitään vaikka haluaisinkin niin helvetin paljon satuttaa itseäni.








Tulee nykyään enemmän ja enemmän hetkiä jolloin vaan haluan tappaa itseni ja kuolla. Antakaa mun kuolla tai tappakaa mut itse.

Midsummer and changing emotions

Vihdoin kokeilen kirjoittaa tänne puhelimella. Mulla on ollut hyvä ja huono olo vuorotellen. Aivot lyö taas melko tyhjää enkä tiedä oikein mitä kirjoittaa.


Eilen olin parhaan ystävän luona viettämässä juhannusaattoa ja mulla oli hauskaa. Pelattiinn ja juteltiin ja pidettiin muuten vaan hauskaa. Tänäänkin on ollut ihan kiva päivä. Huomenna luultavasti grillailemaan ja alkuviikosta huvipuistoon huvittelemaan.


Mun olo vaihtelee niin paljon. Välillä kien koko elämän todella turhaksi, sitten turhauttaa ja sitten olenkin tosi hyvällä tuulella. Ota siitä sitten selvää...


Hyvää juhannusta kaikille ihanille❤

I have so many thoughts, but I can't feel anything

Musta ei tunnu miltään. Tuntunu koko viikon tyhjältä. Mulla on niin paljon ajatuksia, mutta en pysty ajattelemaan hirveän selkeästi. Muutto on kahden viikon päästä. Jännitän sitä tosi paljon. Tuntuu jotenkin tosi epätodelliselta että se on niin lähellä. Onneksi ens viikolla pääsee lintsille rentoutumaan ja pitämään hauskaa. Mun huone täyttyy koko ajan lisääntyvistä pahvilaatikoista. Siellä ei mahdu kohta liikkumaan ollenkaan. Löydän ja muistan  koko ajan lisää tavaraa mitä pitää pakata. 

Kotona samaa mitä ennenkin. Ei mitään ihmeellistä. Oon ollu aika paljon pois kotoa kun en ole jotenkin jaksanut ja koska tykkään olla mieluummin ulkona. Psykologiset tutkimukset tuli päätökseensä viime torstaina ja syksyllä saan sitten tietää tulokset. En viitsi edes panikoida sitä näin kaksi kuukautta etukäteen. Nyt kesäkuun lopussa mun polin työntekijän pitäisi soittaa mulle ja sopia aika. Mulla on ollut sen tapaaminen viimeksi huhtikuun puolivälissä. Jännittää sekin.

Mä en tiedä miten mä henkisesti voin ton kaiken jännittämisen lisäksi. Kyllä mua ahdistaa tosi usein ja olen alkanut entistä enemmän ahdistumaan ihmisistä. Mä vaan haluisin olla onnellinen ja että tää ahdistus ja masennus loppuisi.

Anxious, so fucking anxious

Pari päivää sitten heti herättyäni ahdisti elämä ja aloitin aamun puolikkaalla lonkerolla. Itkin edellisenä iltana sitä kuinka en halua elää tän pään sisällä mutten halua kuollakkaan koska en halua menettää niitä kaikkia hyviä asioita. Vittu mikä noidankehä. Eilenkin ahdisti kun olin äidin kanssa ja käytiin sitten katsomassa pappaakin jolta on vaihteeksi murtunut jalka. Ahdisti nähdä pappa ja mietin vain että katsoin sitä samaa ihmistä joka on ollut niin ilkeä ja paha meidän koko perheelle. Muistot piinaa mua.

Tänään ahdisti kauppakeskuksessa kun jäin yksin ja kun kuljin jonkun puhelinliittymien myyntikojun ohi siinä oli mies myyjä joka näytti ihan siltä yhdeltä. Se katsoi mua suoraan silmiin, säikähdin ja yritin kävellä nopeammin. Kyyneleet yrittivät tulla jostain kaukaa mutta ei kumminkaan tulleet. Koko loppupäivä on mennyt kyyneleitä pidätellessä. En kumminkaan tänään ole itkenyt ollenkaan.

Sosiaaliohjaajakin soitti ja sanoi ettei mun asunto olekaan siellä missä sen piti olla. Onneksi parhaan ystävän seura auttoi eikä mulla ole enää niin paha olla. Kiitos♥. En tiedä mitä tekisin ilman mun parasta ystävää. En halua edes miettiä koko asiaa... Onneksi mulla on paras ystävä.

Syömiset on ollu taas vähän niin ja näin. En oo hirveesti syöny. Tänään mulla ei ees oo ollu nälkä. Kävin aamulla vaa'alla ja se näytti sitä 38 kg. Eli ei siis mitään muutosta. Enkä enää jaksa kiinnostua siitä syönkö vai en. Syön jos on nälkä ja jos jaksan ostaa jotain ja en syö jos ei huvita. Väsyttää ja ahdistaa. 

My feelings today

Paranoid and anxious

Ahdistaa. En saa henkeä. Ääniä. Ääniä mun pään sisällä. Ne tulee takaisin taas. Ahdistaa. Ahdistaa. Äänet pään sisällä : " Kuole huora kuole. Sä et ansaitse elää. Kuolekuolekuolekuole. Ahhahaahahahah." Kuuntelen musiikkia ja samaan aikaan mun sisällä joku huutaa ihan helvetin kovaa tai siis lähinnäkin kirkuu.

Toi tapahtui iltapäivällä kun olin menossa kotiin. Alkoi yhtäkkiä ahdistaa tosi paljon. Tiesin missä olin mutta oli ihan helvetin epätodellinen olo ja tosi epämukava. Aamulla musta tuntu taas että olen jotenkin kaiken ulkopuolella. Mä en ole todellinen. Muut ihmiset ei nää mua. Kukaan ei huomaa jos kävelen tästä näin. Nää kaikki ajatukset kiertää kehää mun päässä kuin ikuinen tornado. Katson ihmisiä. Ihan kuin en kuuluisi mitenkään tähän ihmismassaan, mutta kumminkin jokainen elää omaa elämäänsä eikä huomaa toisiaan tai ainakin käyttäytyy kuin ei huomaisi.

Nyt olen taas niin kuin ei olisi mitään. Mulla on ihan normaali olo. Tosin pieni paineen tunne palleassa. Toivoisin että voisin olla normaali ihminen vaikka normaalia ei ole olemassakaan. Ilman näitä kaikkia arpia ja ääniä päässä ja keskittymisvaikeuksia ja muita ongelmia. Joskus mietin millaista mun elämä olisi jos olisin "normaalista" perheestä. Jos mulla olisi molemmat vanhemmat ja eläisin niiden kanssa. Millaistakohan se olisi? oon miettinyt tota niin usein siitä asti kun olen ollut noin 10-12 vuotias. Mutta ei mä en voi vaihtaa osia tai saada mennyttä aikaa takaisin tai muuttaa asioita. Mun pitäisi olla tyytyväinen mun elämään. Mutta kun en ole. Mä olen niin kiittämätön paska.

Mä haluisin koko ajan tehdä jotain. En jaksa istua paikallani, koneella olemista ei lasketa. Kotona mä joko katson telkkaria, luen, dataan, pelaan puhelimella tai katon sarjoja katsomosta. Koko ajan jotain tekemistä, mutta silti tuntuu kuin en tekisi mitään. Vaikka  joskus tuntuu että on kamalasti tekemistä kun o ulkona parhaan ystävän kanssa, menee kotiin syömään ja datailee puhelimella ja sitten takaisin ulos ja sitten kotiin. Kotona mä dataan, meen lukemaan ja sitten katson sarjoja/pelaan puhelimella.

Mulla on niin sekava olo. Mä voisin rauhottua. En mä pysty. Vittu. Argh. Mä vihaan itseäni niin paljon. Tulen aina vihaamaan. Mun pitäisi kuolla niin kuin äänet mun päässä sanoo. Mä olen liian vaikea ihminen. Kuolisin pois. Ei en mä halua. No vittu. Mä en oikeasti jaksa itseäni. Mä. Vihaan. Itseäni. Niin. Paljon.

Zombie

Ton viimeisimmän postauksen jälkeen sain itseviha-kohtauksen ja revin itseäni hikusistani, hakkasin ja löin. Mä en tiedä mistä se tuli. Yhtäkkiä vaan aloin lyömään ja repimään itseäni. Mun on pää on ollut niin hajalla nää viimeset pari päivää. Eilen olin siellä psykologisissa tutkimuksissa. Alkuun ahisti vähän sitten se helpotti mutta loppuajasta mua alkoi taas ahdistamaan ja aivot alkoi jumittamaan. Sain sieltä myös kaksi kyselylomaketta kotiin täytettäväksi.

Tänään oli tosi outo päivä. Olin ostoksilla kiertelemässä ja mä en yhtäkkiä tiennyt missä mä olin ja miten olin sinne päätynyt. Kuljin kuin sumussa. Jalat painoivat valtavasti enkä saanut henkeä kunnolla. Vähän ajan kuluttua se kumminkin meni ohi, mutta silmät ovat pitkin päivää jäänyt kiinni johonkin. Kun en tiennyt missä olin niin en edes ajatellut mitään ihan kuin olisin ollut vain tyhjä kuori joka kävelee automaattisesti.

Mä olen ajatellut kuolemaa. Mä olen taas alkanut pelkäämään sitä. Mitä mä sitten teen jos joku mun läheisitä kuolee? Mä en halua että kukaan kuolee en halua edes että mä kuolen. Mä pelkään sitä. Mulle kai näin aina kun voin vähän paremmin. Varsinkin kesäisin. Ja vaikka mä en haluakaan kuolla niin haluan pois. Haluan jonnekin, pois täältä. Pois ihmisten vilinästä ja ahdistuksesta. Tai sitten haluan vaan nukkua sata vuotta. Mä haluan jotenkin pakoon tätä todellisuutta. Niin kuin päivällä. Mä haluan niin kovasti pois. Mistään ei tunnu tulevan mitään vaikka jotkin asiat onnistuvatkin. Mä haluan vaan kadota.

Lot of plans

Oon pitänyt taas taukoa kun en oo kerenny koneelle enkä oo muistanu kirjottaa. Kesäloma alkoi ja oon ottanu suht rennosti. Yrittänyt ainakin. Tässä kuussa on kaikkea kivaa tekemistä. Pitää mennä huvipuistoon, seikkailla, chillailla ja pakata + kaikkea muuta mitä en just nyt muista. Niin pakata siksi että muutan heinäkuun alussa omaan asuntoon vihdoin ♥. Oon niin innoissani ja iloinen. Mua myös jännittää tosi paljon. Tullut väittelyitä ja riitoja tästä kotona. Ehkä meidän välit helpottuu kun muutan pois.

Tänään oli inhottava sää mutta musta muina päivinä on ollut ihanan lämmin muttei kumminkaan kauhean liian kuuma. Huomenna mulla on ne psykologiset tutkimukset ja mua jännittää ne vaikkei niissä perjaatteessa mitään jännitettävää ole. Huoh. Mun pää menee ihan ylikierroksilla kun on niin paljon eri asioita mitä mietin. Lähinnä muuttoa. Mua jännittää jo valmiiksi myös kun nettiin tulee vikan kokeen arvosana. Kuinka huonon arvosanan mä sain vai pääsinkö läpi ollenkaan? Pelottaa.

Oon miettiny viime päivinä niin paljon. Röökiä on kulunut paljon ja ruokaa vähemmän.. En ole kyllä varmaan viikkoon käynyt vaa'alla vaikka sitä mietinkin joka päivä. En mä kyllä ole kattonut mitä suuhuni pistän kun ei ole kiinnostanut muuten kuin rahankäytön kannalta. Pitäisi yrittää säästää kaikessa mutta se ei oikein tunnu onnistuvan. Oon miettinyt myös paljon taas kerran mun mielenterveysongelmia. Mä olen ihan pihalla niistä. Nyt pää alkaa jumittaa enkä enää muista mitä mun piti kirjoittaa..... Anteeksi jos teksti on sekavaa. En osaa jäsentää ajatuksia kunnolla mun päässä. Voi kun ajatukset lopettais liiallisilla kierroksilla hyppimisin.