I'm out of my mind

Yöllä koitan nukkua. Kellot sanoo "vii-llä,vii-llä, vii-llä, viilläviilläviillä,viilläviilläviillä,viillä angelina viillä, viillä angelina viillä,viillä angelina viillä. Jotenkin saan kuitenkin nukahdettua jossain vaiheessa. Joku kävelee koko ajan mun takana. Ihmiset tuijottaa mua hullulla katseella joka sanoo "mä tapan sut/mä raiskaan sut".

Koulujuttuja pitäisi tehdä, mutta en jotenkin vain pysty. Ehkä mä olen vaan ihan saatanan laiska. Odotan vaan, että toi koulu loppuu. Vaikka onhan se hyvä, että on jotain mitä tehdä. Mä en vaan jaksaisi



antakaa mun nukkua. jooko. pliis. antakaa. mä sekoan muuten. 

Tell me that you love me more than hate me

Mä olen aina ennen tykännyt kaikista vuodenajoista, mutta eniten kesästä. Nyt mä tykkään eniten talvesta ja vihaan kesää. Talvessa mä pidän kylmyydestä ja lumesta. Olin niin innoissani kun tuli lunta. Eipä tarvitse enää olla innoissaan. Masentaa, kun ei ole enää lunta. Ehdin jo toivoa, että saisin syntymäpäiväksi lunta. No en luultavasti saa kun syntymäpäivä on ensi viikolla.

Viime aikoina on vähän ahdistanut ja masentanut ja ollut olo jota en oikein osaa itsekään kuvailla. Välillä olo on siedettävä ja joskus haluan satuttaa. Satuttaa paljon. En kumminkaan ikinä satuta.

Polille on aika ensi viikolla. En taaskaan oikein tiedä mitä sanoa hoitajalle. Kerronko pahasta olosta jota en osaa kunnolla edes kuvailla. Vai sanonko,että kaikki on hyvin.

 Kuulen välillä päästä kaukaisia ääniä ja keskusteluja, joista en saa selvää. Osaan vaan erottaa puhujan sukupuolen ja äänenpainon. Vaikka en kuule mistä siinä puhutaan, tuntuu kuin joku mun sisällä pyrkisi ulos. Vaikka mun naama olisi peruslukemilla se joka keskustelee niin sillä on erilainen ilme tai olo ja tuntuu kuin se muuttaisi mun kasvojen ilmeitä tai mun mielialaa vaikka se ei oikeasti muuta. Olen tarkistsnut mun kasvot joskus näissä tilanteissa peilistä, koska en ollut ihan varma. Tätä on tapahtunut mulle ala-asteesta asti enkä ole oikein ikinä osannut selittää sitä kenellekkään.

mitä täällä tapahtuu. mulla on epätodellinen olo ja oon ihan pihalla enkä ymmärrä enää. haluan itkeä ja satuttaa mutten pysty. kertokaa joku mitä täällä tapahtuu. 

So pour a shot in my glass and I'll forget forever

Anteeksi kahden kuukauden tauko. Oon monta kertaa halunnut kirjoittaa tänne, mutta en ole vaan jotenkin keksinyt mitään sanottavaa ja puhelimella oli inhottavaa kirjottaa. Ajattelin nyt kirjoittaa kun sain vähän aikaa sitten koneen.

Sain tossa suoriuduttua syksyn ylioppilaskirjoituksista mistä oon tosi iloinen. Enää kevät jäljellä ja sitten toi päättyy. Onneksi, oonhan mä sitä jo odottanutkin kauan. Kurssit taas menossa ja välillä tulee ihan luovuttaja olo, mutta en mä voi enää tässä vaiheessa luovuttaa. Oon kumminkin jonkun verran tehnyt ton koulun eteen. Ahdistaa se silti jonkin verran.

Polilla oon käynyt kerran viikossa tai kahessa ainakin tossa aikasemmin. Nyt mulla on ollut pari viikkoa etten oo mun työntekijää nähnyt, mutta viime viikolla näin toista kertaa toimintaterapeuttia. Se on ihan mukava ja tehtiin mulle viikko-ohjelma jota oon yrittänyt noudattaa. Ensi viikolla sitten oman työntekijän aika.

Mun vointi on ollut vaihtelevaa. Kuukausi sitte voin melko huonosti. Mutta nyt on paremmin. Toivon et tää jatkuis, mutta pelkään silti koko ajan sitä että romahdan. Aika jotenkin nykyään katoaa eikä mulla oo hirveen hyvää käsitystä siitä ja muistikin pätkii entistä enemmän. Toivottavasti kaikki selkiytyy vielä, vaikka en siihen aina itse uskokaan,



jossain mun sisällä tietyt asiat sattuu saatanasti vaikka niiden ei enää parin vuoden jälkeen pitäisi sattua. 
no ones gonna love you like I do 

I tried to say "I love you" but you didn't hear me

Oon ollut joka päivä tällä viikolla koulussa kaksi tuntia. Se on ollut helpompaa kuin luulin, mutta silti vaikeaa. Enää olisi huomenna (tänään..) tunti, mutta tiedossa on ryhmätehtävää niin en haluaisi. Katsoo sitten olon mukaan jos jaksan.










Tänään kävin kiertelemässä kauppakeskuksessa ja menin yksin syömään hampparin ja pienet ranskalaiset, mutta se ei maistunut miltään. Oletin jotain suurta makuelämystä kun en oo vähää aikaan syönyt hampparia tai vastaavaa, mutta ei mitään. Mun keho ilmoitti nälästä joten menin syömään vaikka ei olisi tehnyt mieli syödä ja kun söin se ei maistunut miltään. Sitä se on melkein joka päivä söin mä sitten mitä tahansa.










Mä oon jotenki tosi väsynyt tähän kaikkeen. Kouluun. Ajatuksiin. Mun elämään kotona, kun oon yksin. Näihin ajatuksiin varsinkin. Omiini. Tai no en mä enää edes tiedä onko mulla mitään omaa. En mä tiedä mistään mitään.










Yhtäkkisesti hymyilin bussissa niin mun päässä Tappaja sanoi: " Älä hymyile. Älä helvetti hymyile. Sä et saa hymyillä. Mä jatkan nukkumista ja SINÄ jatkat masentuneena olemista, okei?" Ja mä vastasin okei. En mä oikeen muutakaan voi kun en jaksa sitä että se huutaa mulle enkä jaksa väittää vastaan.












mitämäteenmitämäteenmitämähaluan. Mä haluan sut mutta en haluakaan ja mulla ei ole mitään vitun käsitystä mitä sä haluat.

Miten mä tästä selviän

Tunnen, että mun oikea käsi on vääntynyt ranteesta alaspäin väärinpäin. Miksi siihen ei satu? Katson kättä eikä se ole vääntynyt.


Ahdistaa. Sattuu. Syksy, talvi ja pimeys tulee ja olen iloinen mutta silti pelottaa.


Välähdyksiä ja varjoja. Joita ei oikeasti ole.


Nään kuinka mä hyppään auton alle vaikka istun bussissa. Tappaja sanoo pääni sisällä etten mä selviä tästä. Että mä olen heikko. Mutta mä haluan selvitä. Mä EN halua kuolla, mutta tää kaikki on juurtunut mun päähän niin pysyvästi etten tiedä mitä tehdä.


Koulujutut ei onnistu millään. En saa aikaiseksi mitään. Saamaton paska. Yritän tehdä ja huomaan etten osaa mitään. Musta ei ole mihinkään.


Murhanhimoa. Itsetuhoisia ajatuksia. Mutta en mä näitä toteuta ainakaan ensimmäistä. Yritän olla myös toteuttamatta itsetuhoisia ajatuksia.


Mietin vaan olisinko mä paha jos mä parantuisin, olisinko silti silloinkin paha ihminen?

She is killing herself and at the same time me

Anteeksi pitkä tauko. On ollut helvetisti kaikkea mutta en oo kirjottanut koska en ole jaksanut. Lääkäriä näin viimeksi keskiviikkona. En oikein saanut sanottua mitään paitsi etten pysty edelleenkään näkemään perhettä kommunikoinnin vaikeuksien takia. Sekä sen että mulla on harhaluuloja. Lääkäri yritti tyrkyttää lääkkeitä mutta en suostunut. Lääkkeet ei vaan toimi mulla.


Äiti alkoi taas juomaan viime lauantaina. Käytiin tänään tädin kanssa sen luona katsomassa onko se hengissä. Siellä se oli ympäripäissään. Se mitä se tekee tappaa mut, koska se tappaa itsensä tuolla. Sen maksa ei kestäisi enää tippaakaan alkoholia mutta se vaan jatkaa. Mä en kykene tähän. On niin voimaton olo.


Mulla on vaan niin käsittämättömän paha olla. Haluaisin satuttaa mutten kykene. Nukun huonosti. Mä en OIKEESTI VITTU TIEDÄ mitä tehdä. Mä haluan tän kaiken pahan pois. Pois. Pois. Pois. Pelastakaa mut tältä kaikelta. Mutta ei kukaan voi mua pelastaa. Yritän selviytyä mutten tiedä kuinka pitkään pystyn siihen.

Circus for a psycho

Pitäisi vielä vähän jaksaa ja sitten alkaa kauan kaivattu kesäloma. Perjantai on polilla eka tapaaminen uuden hoitohenkilökunnan kanssa (uusi hoitaja sekä uusi lääkäri). En saisi stressata ja yritänkin välttää sitä, mutta tulee väkisinkin mieleen


Varmaan yli kuukauden ajan musta ei oo tuntunu miltään. Suurimman osan ajasta en tunne mitään. Välillä pintaan tulee pelko ja ahdistus. Ja kyllä mä parhaan ystävän kanssa olen iloinen ja hyvällä tuulella, mutta yksin tai muiden ihmisten kanssa niin ei oikein mitään. Tai sit pelko/ ja ahdistus.


Joskus tuntuu myös siltä että oon kuollut tai unessa. Melkein aina kun liikun yksin on tunne että joku/jotkut/kaikki seuraa mua. Ääniä ei tosin ole ollut. Pienimmätki räsähdykset saa mut pelästymään. En halua olla muiden kuin parhaan ystävän seurassa. Kenenkään muun kanssa en oikein osaa puhua ja kommunikoida. Tuntuu hirveen haastavalta, joten vältän kaikkia sosiaalisia kontakteja. Tuntuu, että sekoan kaikesta. Sekoan. Tulen hulluksi. Harhaluuloinen olo. Mä en osaa. Mä en tiedä. Mitä mä teen. Miten mun pitäisi selittää tää kaikki selkeästi siellä polilla perjantaina. Ei vittu mitenkään.

Oh god I'm so sick of me

Tämä päivä sujui tähän asti ihan hyvin. Kävin mummilla ja äitikin tuli samaa matkaa. Annoin molemmille lahjat ja kaikki meni ihan kivasti. Lähdettiin äidin kanssa bussipysäkille ja kun odotettiin mun bussia se alkoi inttämään että haluaa tulla käymään mun luona. Mä sanoin monta kertaa ettei tänään, että en jaksa tänään. Vastauksena toisto " Kyllä nyt perheen piirissä pitäisi olla aina tervetullut totta kai ja yleensä sen niin pitäisi mennä". Olin vaan hiljaa ja sanoin moneen kertaan että mun pitää tehä vielä koulujuttuja että ei tänään. Sitten se sano" No mä lähdenkin tästä sitte kotiin heihei". Ja se ihan selkeästi loukkaantui. Miten mä aina onnistun. Äitienpäivänä. Hieno minä hienoa. Helvetti mä olen niin huono ja paska. En jaksa itseäni kun aina pilaan kaiken. Aina.

No promises

Olin käymässä mummin luona äidin ja tädin kanssa. Äiti ja täti huomasi mun raapimisarvet. Täti sanoi " Jos aiot jatkaa tota niin älä jänteisiin asti ainakaan" tiedän että se on huolissaan eikä tarkoittanut mitään pahaa. Mutta kyllä se silti tuntui pahalta. Kun oltiin kahdestaan äidin kanssa
Äiti" Lupaa ainakin mulle ettet tee enää tollasta.
Minä" Mä en lupaa yhtään kenellekkään yhtään mitään"


Ja haluan vaan itkeä ja raivota. Ei musta tule ikinä mitään.

Crazy

Ei ole tullut kirjotettua tänne kun en oo jotenki jaksanut. Eilen kirjoitin päiväkirjaan ja alotin onnistumispäiväkirjan uudelleen. Tässä se mitä kirjoitin päiväkirjaan (osa siitä):" .... Polilta odotan yhteydenottoa kun ne mahdollisesti siirtää mut avo-kuntoutukseen. Mul on yleisesti kai ihan ok olo mutta saan äkillisiä raivokohtauksia tai sellasia ja pinna on aika kireellä.. Tunnen itteni välillä niin epäsopivaksi ja kuulumattomaksi ja HULLUKSI. Psykoosioireita on välillä mut ne ei oo mitää hirveen kamalia. Nään asioita mitä ei oikeesti ole. Ihmisiä, eläimiä, asioita... Kello on jo 1,19 ja pitäisi herätä 10-11 aikaan että pääsisin kouluunkin joskus...


HULLU
haluan viiltää mutten voi"


niin. Tänään en oo taaskaan tiennyt miltä oikein tuntuu paitsi että on ollut tuskastuttavan kuuma ja päivällä taas huippasi päästä keskustassa kun olin tulossa kotiin niin että meinasin kaatua. Sitä on ollut nyt jonkin verran mutta sille on varmaan monta eri syytä. Koulussa oon ollu tällä viikolla ja tehnyt kotona koulutehtäviä. Mulla on vaan jotenki tosi outo olo ja just sellainen etten tiedä miltä tuntuu. En mä enää tiedä mistään mitään. Tuntuu vaan että tuun hulluksi.

Stressed

Stressaa koulu. Koulu ahdistaa. Yritän sanoa itselleni että pystyn kyllä. Ja kyllä mä pystynkin jos kovasti yritän.


Mulla menee kai ihan hyvin. En tiedä. Suurimman osan ajasta en tiedä miltä tuntuu. Tässä postauksessa ei ollut taas mitään järkeä.






never told you before
never loved you more

Pieni paha olo

Mulla on mennyt hyvin. Koulu on stressanut, mutta muuten kaikki on hyvin. Oon jaksanut hoitaa asioita ja oon jaksanut tehdä asioita. Poli on ens viikolla.


Mutta nyt on hieman paha olo ja ahdistaa vähän. En tiedä miksi tai mikä.






sinussa on se huono puoli että et edes yritä muuttua etkä edes sitä pyydä anteeksi.

Sinä

Sinä olet kaikkea sitä mitä minä en ole.
Olet paras kaikessa mitä teet .
Olet valloittava.
Olet upea.
Mutta olet myös ilkeä.
Olet aggressiivinen ja väkivaltainen läheisiäsi kohtaan.
Osaat olla myös hyvin manipuloiva.
Olen silti kateellinen sinulle.
Vaikka minulla ei olisi syytä olla kateellinen koska olet aika kamala ihminen.
Saat minut tekemään ja sanomaan asioita mitä en haluaisi.
Haet huomiota itseesi ja haluat olla kaiken keskipiste.
Minä en loppujen lopuksi edes pidä sinusta.
Voisimme olla hyviäkin ystäviä.
Voisin jopa rakastaa sinua.
Ellet olisi minä.

Se sä todella olet

Ahdistaa välillä. Se ei haittaa koska voin muuten hyvin. Oikeasti. Vointi nousi viime sunnuntaina ja on ollut samanlainen siitä asti. Puhuttiin tänään polilla mielialanvaihteluista ja siitä että niitä on ollut paljon enemmän kuin viime talvena. Mun pitää tarkkailla mun vointia herkästi. Silti sain uuden ajan vasta kolmen viikon päähän.


Se yksi ei vissiin oikeasti ole kiinnostunut. Paitsi yhdestä asiasta. "Mitä noitten vaatteitten alla on". Luultavasti mun oma vika. Ehkä mä vaan vedän puoleeni ainoastaan sillä tavalla. Että mua voi panna mutta ei mitään muuta. Ai mutta meinasin unohtaa yhden tosiasian. Angelina sä olet huora. Se sä olet. HUORA.

I'm totally fucked up

Olin perjantain ja lauantain välisen yön sairaalassa. Otin perjantai-iltana lääkkeitä kun ahdisti niin helvetisti. En siis yrittänyt tappaa itseäni vaikka mieli olisi tehnytkin. Kuulin myös äänen joka oli osasyy siihen että otin lääkkeet. "Sä olet niin huono. Ota ne lääkkeet. Tapa itsesi. Sä olet huono. Kuole." Otin silti vaan vähän enkä siis itsemurhatarkoituksessa.


Pääsin eilen päivällä pois ja paras ystävä tuli mun kanssa mun luokse. Oon niin kiitollinen että se oli mun kanssa ja auttoi mua. Torkuin ja oksentelin ja myöhään iltapäivällä paras ystävä lähti ja mä menin nukkumaan. Nukuin 15 tuntia.


Tänään aamulla olo oli ihan hyvä. Päivän mittaan ahdisti jonkin verran ja hävetti että menin ottamaan lääkkeitä. Kuulunut välillä ääni päässä, että enkö mä parempaan pystynyt. Huomenna mulla on poli ja se ahdistaa. Sitä ennen pitäisi mennä kouluun mutten tiedä pystynkö tai jaksanko. En tiedä mitä mä teen itseni kanssa.

//

Heräsin aamulla tuntia myöhemmin kuin piti enkä kerennyt ensimmäiselle tunnille. Istuin sängyllä 20 minuuttia tuijotellen lattiaa ja kelloa. Ajatukset lensivät asiasta toiseen enkä saanut yhdestäkään kunnolla kiinni. Sekava olo.


Mä en jaksaisi koulua. Pakko jaksaa mutten jaksaisi. Mä en jaksa siivota. En jaksa tehdä koulutehtäviä. En jaksa tehdä mitään. Iltaisin makaan vaan sängyllä ja luen kirjaa.


Oon vaan niin kyllästynyt tähän kaikkeen. En ole syönyt Risperdalia noin viikkoon koska en ole jaksanut hakea sitä apteekista eikä sen loppuminen ole vaikuttanut mitenkään, ainakaan vielä. Poli on vasta maanantaina. En vain jaksa. Kaikki tuntuu vaikealta. En puhu hirveästi. En halua nähdä muita ihmisiä kuin parasta ystävää koska muiden ihmisten kanssa kommunikoiminen tuntuu haasteelliselta. Mä vaan olen, päivästä toiseen. Ajattelen asioita mutten kumminkaan saa niistä tarpeeksi hyvin kiinni. Nukun. Otan välillä tarvittavia. Mä. En . Jaksa. Tätä. Enää. Ahdistaa.

Mikään ei auta

Auttaisiko se jos, joku pahoinpitelisi minut tajuttomaksi?
Auttaisiko jos repisin koko kehoni verille?
Auttaisiko jos huutaisin niin kovaa kuin jaksaisin?
Auttaisiko jos joisin itseni humalaan?
Auttaisiko jos itkisin viikon putkeen?
Auttaisiko mikään näistä tähän kipuun ja tuskaan?

Jää

2,5 vuotta minä turhaan elättelin toivoa.
Suurin osa siitä pelkästään kipua.
Muutama hetki iloa.
Odotin sinun muuttuvan.
Särjit minut uudelleen ja uudelleen tuntematta häpeää.
Ehkä minä olen tehnyt jotain niin pahaa, että ansaitsin tämän kivun ja jään.
Sinä varastit häpeilemättä päiviäni, elämääni.
Minä kärsin uudelleen ja uudelleen tuntien häpeää.
Sinä valehtelet ja minä yritän vakuutella itseäni totuuksista.
Minä annan itsestäni kaiken, sinä pelkkää pintapuolista turhaa tietoa.
Sinä kuljet valhemaailmassa tietämättä mitään, luullen omistavasi kaiken.
Minä tunnen itseni halvaksi ja arvottomaksi.
Melkein vuoden jälkeen palaat takaisin.
Edelleen ilman minkäänlaisia selityksiä, anteeksipyyntöjä.
Tunnen taas saman tuskan.
Minua sattuu, kylmä jää polttaa sydäntä.
Olet samanlainen, luulet saavasi minut taas leikkiisi mukaan.
Minä tiedän kaiken päättyvän tähän.
Sinä tietämättä vieläkään mitään.
Leikki saa päätöksensä, tunnen silti jään.
Etkä sinä muutu ikinä.

I don't want to see your face ever again

Tärisen edelleen. Eksä luulee itsestään liikoja. Se haluaisi nähdä. Aikaisemmin päivällä mun itsetuhoinen mieli olisi ollut valmis näkemään sen. En tosin sitä sille sanonut. Nyt kun oon ajatellut asiaa niin ei. Ei helvetissä. En ota sitä riskiä, että se yrittäisi saada multa jotain. En edes pystyisi näkemään sitä tän kaiken jälkeen. Hyi saatana. Niin kuin mun oikeassa ollut paras ystävä sanoi ei enää ikinä.


Sain haettua tänään apteekista toisen lääkkeen ja uusin toisen joka on myös lopussa. Ulkona on vaikea kävellä. En tiedä johtuuko loskasta ja jäästä vai minusta. En oo syönyt hirveästi kun ole jaksanut laittaa ruokaa. Aivot ei toimi. Mä en jaksa.

I can't do this

Mä hajoan yhtäkkiä palasiksi. Mä olen niin paska ja huono kun en osaa auttaa muita enkä itseäni. Mä olen niin saatanan pahoillani. Ei musta ikinä pitänyt tulla tälläistä. Miksi mä olen tälläinen epäonnistunut itsetuhoinen valittava paska? En mä muutakaan osaa olla. En mä tiedä miten mun pitäisi olla. Itken sitä, että olen huono. Itke sitä, että yläkerta jälleen kerran taas soittaa musiikkia. Itken sitä, että mä haluan nukkua. Itken sitä, että mä en halua olla tälläinen. Itken sitä, että en jaksa koulua. Ja itken sitä, että mä en jaksa enää.


Psykologi soitti tänään ja kysyi miten viikonloppu ja oliko harhoja. No ei ollut. Mistä hämmennyin itsekin sanoesaani sen. Ei niitä kai ollut. Oli vain hirveää ahdistusta. Ei en tarvitse akuuttiaikaa. Vaikka nyt se kuulostaisi ihan helvetin hyvältä. Mutta ei. Ja ei en todellakaan aio ilmottaa jos olo pahenee. En jaksa. Mä en vaan oikeasti jaksa enää mitään. Vähiten itseäni. Ja olen oikeasti tosissani niin saatanan pahoillani etten osaa auttaa. Itken sitäkin. Itken. Mä en oikeasti jaksa. Auttakaa.

What do you want?

Lauantaina istun bussissa ja mietin sitä miten aina pilaan kaiken enkä osaa käyttäytyä oikein, kun puhelimeen tulee viesti. Tuijotan viestiä häkeltyneenä. Kaivan kuulokkeet ja yritän laittaa ne puhelimeen, mutta siitä ei tule mitään. Alan tärisemään, itkemään ja hyperventiloimaan. Päässä soi miksimiksimiksi mutta tätähän mä olen odottanut mutta miksi nyt. Ystävä yrittää kovasti puhua järkeä ja yritän parhaani kuunnella järkipuhetta. Varmaankin puolen tunnin suostuttelun ja vakuuttelun jälkeen suostun estämään sen ihmisen ja poistamaan viestin.


Vähän myöhemmin pääsen kauppaan ja mietin kovasti asiaa ja en saa sitä mielestäni, että se haluaa puhua mun kanssa. En tiedä mistä ja se on häiritsevää. Yritän kumminkin antaa itselleni aikaa. Pari tuntia myöhemmin en kestä enää. Poistan eston. Kirjoitan toista kautta viestin ja kysyn miksi se otti muhun yhteyttä. Kyttään koko ajan puhelinta ja odotan vastausta.


Sunnuntai-iltana kun olen bussissa menossa kotiin huomaan vastauksen. Aatteli vaan et jos vois taas puhua ja ei oikein tiedä. Ihmettelen lisää miksimiksimiksi. Vastaan kumminkin.


Tänään olen taas kytännyt koko ajan puhelinta yksin ollessa. Tärisen koko ajan. Mitä se haluaa musta.... Miksi mä vastasin sille. Miksi mä menen taas tähän kaiken jälkeen. Mä olen ihan sekaisin, mutta silti tää on se mitä oon odottanut. Nytkin vain tärisen. Tärisentärisentärisen. Miksimiksimiksi.

So fuckin anxious

Istun bussissa matkalla kotiin. Yhtäkkiä tunnen valtavan ahdistuksen rinnassa. En pysty hengittämään normaalisti. Itsetuhoinen olo. Haluan vaan tuhota tuhota tuhota itteni kunnes ei jää mitään jäljelle. Toissa iltana raavin käden verille. Ahdistaa ahdistaa ahdistaa. Tuntuu että mikään ei auta. Ei mikään. Mä en vaan jaksa enää. En. Jaksa. Mutta mä en halua kuolla. Nyt haluan vaan satuttaa helvetisti.

You can do better

Mä tiedän, että oon kirjoittanut asiasta ennenkin tänne, mutta nyt eri tavalla. Ennen mä oon vaan ajatellut että oon niin huono ku syön lääkkeitä yääh. Nyt mä koen olevani huono kun syön lääkkeitä, koska mitä jos mä en ole yrittänyt tarpeeksi. Entä jos mä annan periksi liian aikaisin? Jos mä pystyisin parempaankin ilman lääkkeitä? Jos mä ylipäätään pystyisin parempaan mutta en yritä tarpeeksi?


Aamuna jolloin on viimeinen koe mä herään tunnin liian aikaisin. Pelästyn jokaista ääntä joka kuuluu. Lähden paljon aikaisemmin kuin tarvitsisi vaan koska en jaksa olla kotona.


Mä vihaan ääniä mutta pelkään hiljaisuutta. Mä pelkään pimeää mutta inhoan liikaa valoa. En pidä ihmisistä mutten halua olla yksin mutta myös nautin yksinolosta. Mä en tiedä miten mun pitäisi olla. Mä en tiedä miten mä pystyisin parempaan.


joka toinen päivä piritorin kulmalla
tapellaan rahasta, jostain pubiruususta
mietin pitäskö mun joskus hypätä mukaan
jos vaikka tekis hyvää saada välillä turpaan

I can't

Mä unohdin kirjoittaa edelliseen tekstiin, että mulla oli alkuviikosta sosiaaliohjaajan tapaaminen. Käytiin läpi jotain karttaa, jonka oon tehnyt pari vuotta sitten. Sosiaaliohjaaja ihmetteli miksi en ole vastannut puhelimeen kun se on yrittänyt soittaa. " En vaan ole jaksanut vastata." Sosiaaliohjaaja kyseli miten nää meidän tapaamiset jatkossa. Ehdotin että nähdään kerran kuussa. Siksi että en jaksa sitä koska se on niin ärsyttävä eikä mulle ole siitä mitään apua.


Keskiviikkona psykologi soitti. " Onko sun voinnissa tapahtunut mitään dramaattisia muutoksia? " Ei ole." " No hyvä. Mä vaan soitin sitä seuraavaa aikaa. " Sain ajan parin viikon päähän. Toivoin et ois ees ens viikolla. En mä sille viittinyt sitä sanoa. Lääkärin tapaaminen piti olla nyt kuun vaihteessa mutta ei sitten näköjään.


Mun pää on ihan sekasin kaikista ajatuksista. Olen niin huono ja kamala. Sanon asioita joita en tarkoita. Olen tosi väsynyt. Mietin mitä teen kun kaikki läheiset kuolee. Itkin eilenkin illalla sitä. En jaksa. Mä en vaan jaksa.


mun aivot pettää huomenna menetän kyvyn puhua en tunnista sun kasvoja

I don't know how I supposed to feel

Masentaa vähän tietämättömästä syystä. Mulla kaikki hyvin. Lukuunottamatta koulustressiä. Koeviikko on alkamassa ja kokeet stressaa.


Odottelen vielä soittoa polilta ja uutta aikaa. Toivottavasti tulisi pian. En pidä yhtään odottamisesta.


Mä tunnen sua kohtaan liikaa, ainakin omasta mielestäni. Olin vielä kesällä ylpeä siitä etten ollut siihen mennessä vielä ihastunut suhun. Turha olla enää ylpeä. Yritän vakuuttaa itselleni, että oon vaan vähän ihastunut, ei mitään suurempaa. En kestäisi enää pettymyksiä tällä elämänalueella. Sen takia pyysin unohtamaan sen että sanoin etten halua että sulla on ketään muuta. Enhän mä haluakaan, mutta en halua paljastaa liikaa etten pety taas.

I'm ok

Mulla on mennyt ihan hyvin. Välillä teen paljon asioita kerralla ja toisena päivänä en jaksa tehdä mitään. Mieliala on pysynyt suht tasaisena. Masentaa edelleen jonkin verran.


Ärsyttää kun tämän viikon poliaika peruttiin ja olen ollut siellä kolme viikkoa sitten. Olisi ollut kiva saada puhuttua asioista.


Mummin luona oon ollut aika paljon ja se on ollut tosi kivaa. Ihanaa puhua sen kanssa niin kuin ennen tai ihan vaan katsoa yhdessä tv:tä. Äitikin on ollut samaan aikaan muutaman kerran siellä. Viime viikonloppuna äiti sanoi pahasti ja siitä syntyi riita ja äiti lähti ovet paukkuen pois. Asia saatiin kuitenkin sovittua onneksi.


Mun yleis mieliala/olotila on väsynyt. Päivän aikana ponnistelen olemaan iloinen ja pirteä tai ainakin yritän eikä se aina onnistu ja se ärsyttää tosi paljon. Ajatuksia on paljon niin etten saa välillä niistä itsekään selvää.


Kaiken kaikkiaan voin kai ihan hyvin.

Holiday

Mun on pitänyt jo yli viikon ajan kirjottaa tänne mutta oon unohtanut tai ei ole ollut aikaa. Mun joulu meni hyvin vaikka se ei mennyt ollenkaan niin ku mä suunnittelin. Olin aattona siskon luona ja illalla menin mummin luokse. Kaikki sujui hyvin ja lähdin vasta tapanin päivänä. Söin hyvin ja sain paljon lahjoja.


Lomalla en oo nyt hirveesti tehnyt mitään. Ottanut rennosti ja vähän shoppaillut. Oon saanut mun kämppääkin sisustettua. Uusi vuosi meni myös hyvin olin ensin parhaalla ystävällä ja sitten menin mummille. Nyt tällä hetkellä olen kipeänä. Oon eilisen ja tän päivän ollut lähinnä kotona ja kattonut leffoja. Ollut vähän tylsää jopa.


Mulla on hirveästi rästissä blogitekstejä mitä en oo lukenu joten anteeksi jos en ole kommentoinut mitään yritän korjata asian!


Ja kaikille teille ihanille hyvää uutta vuotta 2016 vähän myöhässä! ❤