Mä raivostun pienestä. Miten musta on tullut tälläinen? Miks mä en voi olla normaali? Itken sitä etten kykene menemään tunnille. Itken kun en tiedä mitä teen mun elämälle. Tälläistäkö tää mun elämä on? Lopetettuani kirjan lukemisen tajuan, että mä olen olemassa enkä eläkään tuota kirjan elämää. Muistan elämäni. Yhtäkkiä tulee tyhjyys. En tiedä taaskaan mitä mun pitäisi ajatella niin kuin eilen kun näin bussin ikkunasta vanhan kaverin seisovan metroasemalla.
Mietin elämääni. En jaksa elää tätä elämää. Haluan nukkua pois. Vaipua kauniiseen syvään uneen, josta en enää heräisikään.
Tekisi mieli sanoa sille yhdelle että unohtaa mut ja mun olemassaolon. Eilen illalla kun juteltiin sanoit että jäät ajattelemaan mua ja kysyin miksi. Et edes kunnolla vastannut kysymykseen. Teki mieli sanoa älä ajattele mua. Mä en oo oikeeta seuraa jos haluat joskus päästä masennuksestasi eroon. Älä tuhlaa aikaas.
Deep, deeper, deeper inside
Pull the wool nice and tight so that it covers your eyes. Can't find a God, a love, a Jesus, a father . I don't even care that much. So why do I even bother?
So let me just end how I was gonna begin
Don't waste your time waiting cause I'm going back in
30. syyskuuta 2015
28. syyskuuta 2015
What's wrong with me ?
Mulla on ollut tosi sekava olo. Olen iloinen, sitten surullinen, sen jälkeen vihainen ja sitten hämmentynyt ja lopulta aggressiivinen. Olo vaihtelee niin paljon etten pysy itsekään perässä ja sitten tulee todella sekava olo ja pää lyö tyhjää. Saatan olla tosi iloinen ja melkein laulaa ääneen keskellä ihmisjoukkoa. Niin surullinen ja ahdistunut, että voisin tappaa itseni ja kuulen harhoja. Sitten vihainen niin että voisin vain huutaa ja raivota. Niin aggressiivinen että tekee mieli hajottaa kaikki.
Mnu polin työntekijän pitäisi soittaa mulle tällä viikolla. Toivoisin että se soittaisi. Musta tuntuu että oikeasti hajoan näiden olojen keskellä. Huomenna viimein kouluun ja vihdoinkin koe takaisin.
Mä en tiedä mitä teen itseni kanssa. Haluan kuolla mutten kumminkaan halua. Helvetti. Mä en vaan jaksa itseäni. en jaksa.
Mnu polin työntekijän pitäisi soittaa mulle tällä viikolla. Toivoisin että se soittaisi. Musta tuntuu että oikeasti hajoan näiden olojen keskellä. Huomenna viimein kouluun ja vihdoinkin koe takaisin.
Mä en tiedä mitä teen itseni kanssa. Haluan kuolla mutten kumminkaan halua. Helvetti. Mä en vaan jaksa itseäni. en jaksa.
24. syyskuuta 2015
Long time
Mä en ole kirjoittanut pitkään aikaan taaskaan. En oo vaan saanut aikaiseksi. Pari viikkoa sitten olo oli tosi paha. Kuulin harhoja, viiltelin ja suunnittelin itsemurhaa. Mulla oli järkyttävä ahdistus koko ajan enkä pystynyt olemaan hirveästi koulussa. Olo meni yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Ehdin jopa jo hakemaan lääkärin määräämät Ketipinorit apteekista, mutta en olekaan tarvinnut niitä. Lääkäri oli ehdottamassa myös osastoakin, onneksi ei tarvinnut lopulta kuitenkaan.
Nyt mulla on suht ok olo. Ahdistaa kyllä jonkin verran, mutta pärjään sen kanssa. Koulu pelottaa ja ahdistaa. Se että mulla on yksi kurssi. Se, että pitäisi käydä hakemassa uusintakuulustelulappu matikan kokeen uusimista varten. Jännittää huominen kun saan tietää mitä sain psykologiasta. Meniköhän sekin ihan penkin alle...
En ole hirveästi jaksanut nähdä ketään paitsi parasta ystävää ja silloin tällöin äitiä. Tänään näin äidin. Mentiin kauppakeskukseen ja nähtiin siellä mummi jota en ollut nähnyt yli kahteen kuukauteen välirikon takia. Mulla ei ollut/ole mitään sen näkemistä vastaan mutta sillä on mun näkemistä vastaan paljonkin. Kun oltiin saavuttu kauppakeskukseen niin äiti soitti mummille ja mummi sanoi ettei jaksa nähdä mua eikä oo valmistautunut siihen. Aloin itkemään kun tuntui niin helvetin pahalta. Koko kaksi tuntia mitä kaupoilla oltiin kului lähinnä niin että mummi vältteli mua, ei edes alkuun katsonut mua vaan puhui pelkästään äidille. Loppuvaiheessa se sentään vastaili jos sanoin jotain ja nopeasti katsoi mua silmiin. Oli kiva nähdä sitä, mutta oli se myös ihan saatanan raskasta. Tuli vain sellainen olo, että mä oon niin huono ja paska ihminen. Kumpa se voisi joskus antaa mulle anteeksi. Tuskinpa, en mä sen anteeksiantamista ansaitse.
Tänään lääkärillä ihmettelin kun viimeksi sain BDI:stä 47 pistettä, mutta tänään 32. Miten se voi muuttua näin lyhyessä ajassa noinkin paljon.
Mä tunnen itseni niin huonoksi ja kelvottamaksi. Haluan vaan nukkua. mä en jaksa enää. en oikeesti vaan jaksa. onko mun pakko olla tälläinen. vihaan itseäni niin paljon. mä en ansaitse mitään.
Nyt mulla on suht ok olo. Ahdistaa kyllä jonkin verran, mutta pärjään sen kanssa. Koulu pelottaa ja ahdistaa. Se että mulla on yksi kurssi. Se, että pitäisi käydä hakemassa uusintakuulustelulappu matikan kokeen uusimista varten. Jännittää huominen kun saan tietää mitä sain psykologiasta. Meniköhän sekin ihan penkin alle...
En ole hirveästi jaksanut nähdä ketään paitsi parasta ystävää ja silloin tällöin äitiä. Tänään näin äidin. Mentiin kauppakeskukseen ja nähtiin siellä mummi jota en ollut nähnyt yli kahteen kuukauteen välirikon takia. Mulla ei ollut/ole mitään sen näkemistä vastaan mutta sillä on mun näkemistä vastaan paljonkin. Kun oltiin saavuttu kauppakeskukseen niin äiti soitti mummille ja mummi sanoi ettei jaksa nähdä mua eikä oo valmistautunut siihen. Aloin itkemään kun tuntui niin helvetin pahalta. Koko kaksi tuntia mitä kaupoilla oltiin kului lähinnä niin että mummi vältteli mua, ei edes alkuun katsonut mua vaan puhui pelkästään äidille. Loppuvaiheessa se sentään vastaili jos sanoin jotain ja nopeasti katsoi mua silmiin. Oli kiva nähdä sitä, mutta oli se myös ihan saatanan raskasta. Tuli vain sellainen olo, että mä oon niin huono ja paska ihminen. Kumpa se voisi joskus antaa mulle anteeksi. Tuskinpa, en mä sen anteeksiantamista ansaitse.
Tänään lääkärillä ihmettelin kun viimeksi sain BDI:stä 47 pistettä, mutta tänään 32. Miten se voi muuttua näin lyhyessä ajassa noinkin paljon.
Mä tunnen itseni niin huonoksi ja kelvottamaksi. Haluan vaan nukkua. mä en jaksa enää. en oikeesti vaan jaksa. onko mun pakko olla tälläinen. vihaan itseäni niin paljon. mä en ansaitse mitään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)