Messy head

Istun keittiössä ja yhtäkkiä vajoan ja vajan ja vajoan alemmas ja alemmas. Silmät jäävät tuijottamaan jonnekin kauas. Äiti ihmettelee mikä mulla on. Ei mulla mikään ole. En mä ajattele mitään. En mä oikeasti edes ajatellut mitään. Mua vaan alko yhtäkkiä ahdistamaan ja lagituttamaan älyttömästi. Menin istumaan sängylleni pimeään huoneeseen. Tuijotan vaan lattiaa ja pöytää. Äiti tulee taas kysymään mitä mä mietin ja sanon etten oikeasti mitään. Älä koske muhun pliis. Tekee mieli vaan huutaa sille että painu helvettiin äläkä koske muhun, mutta musta ei kuulu äännähdytäkään. Vähän ajan kuluttua äidin mentyä kaivan patjan alta terän ja painun vessaan. Pakkoviiltääahdistaapakkoviiltääpakkoviiltää. Ehdin viiltää 15ennen kuin piti lähtiä enkä edes ehtinyt bussiin koska sähläsin haavansitomisissa.

Äskeinen kappale sijoittuu eiliseen päivään, alkuiltaan , kun olin kotona ja syönyt, ja lähdössä ulos. Ei mun olisi tarttenut tehdä mitään, mutta mä en ees tajunnut ennen kuin toimin. Illalla viilsin vielä suihkussa vielä 10 lisää etten tuntisi itseäni niin paskaksi. Viiltely on siis lisääntynyt. Poltan enemmän kuin yleensä. Nukun enemmän tai vähemmän ihan miten vaan. Lagin enemmän. Ahdistaa enemmän. Mä en enää tiedä kuka mä olen ja näänkö unta ja oonko ajatellu vai onko asia oikeasti tapahtunut. Sen tiedän että olen viime aikoina nähnyt huomattavan monta kertaa unta, että mut on viety osastolle. Ehkä mä vaan oon aatellu osastolle joutumista. Tai siis mähän olen. Mutta ei mulla ole krittereitä sinne joutumiselle. Ja sitä paitsi mulla on koulu ja paras ystävä. Ei mulla mihinkään turhaan ole aikaa.

Mä en enää oikeasti tiedä kuka mä olen. Kuka mä olen? Kertokaa mulle kuka mä olen? Onko tää unta vai todellisuutta? Mä tiedän etten voi nhädä unta, mutta välillä uskon itsekin tämän olevan unta. Silloin kun olen nukkunut tarpeeksi vähän ja olen ahdistunut. Mä en jaksa itseäni. Mä en ole ikinä rakastanut itseäni. En tiedä mitä itsensä rakastaminen tarkoittaa. Tiedän sitäkin paremmin mitä itsensä vihaaminen on.