I tried to say "I love you" but you didn't hear me

Oon ollut joka päivä tällä viikolla koulussa kaksi tuntia. Se on ollut helpompaa kuin luulin, mutta silti vaikeaa. Enää olisi huomenna (tänään..) tunti, mutta tiedossa on ryhmätehtävää niin en haluaisi. Katsoo sitten olon mukaan jos jaksan.










Tänään kävin kiertelemässä kauppakeskuksessa ja menin yksin syömään hampparin ja pienet ranskalaiset, mutta se ei maistunut miltään. Oletin jotain suurta makuelämystä kun en oo vähää aikaan syönyt hampparia tai vastaavaa, mutta ei mitään. Mun keho ilmoitti nälästä joten menin syömään vaikka ei olisi tehnyt mieli syödä ja kun söin se ei maistunut miltään. Sitä se on melkein joka päivä söin mä sitten mitä tahansa.










Mä oon jotenki tosi väsynyt tähän kaikkeen. Kouluun. Ajatuksiin. Mun elämään kotona, kun oon yksin. Näihin ajatuksiin varsinkin. Omiini. Tai no en mä enää edes tiedä onko mulla mitään omaa. En mä tiedä mistään mitään.










Yhtäkkisesti hymyilin bussissa niin mun päässä Tappaja sanoi: " Älä hymyile. Älä helvetti hymyile. Sä et saa hymyillä. Mä jatkan nukkumista ja SINÄ jatkat masentuneena olemista, okei?" Ja mä vastasin okei. En mä oikeen muutakaan voi kun en jaksa sitä että se huutaa mulle enkä jaksa väittää vastaan.












mitämäteenmitämäteenmitämähaluan. Mä haluan sut mutta en haluakaan ja mulla ei ole mitään vitun käsitystä mitä sä haluat.

Miten mä tästä selviän

Tunnen, että mun oikea käsi on vääntynyt ranteesta alaspäin väärinpäin. Miksi siihen ei satu? Katson kättä eikä se ole vääntynyt.


Ahdistaa. Sattuu. Syksy, talvi ja pimeys tulee ja olen iloinen mutta silti pelottaa.


Välähdyksiä ja varjoja. Joita ei oikeasti ole.


Nään kuinka mä hyppään auton alle vaikka istun bussissa. Tappaja sanoo pääni sisällä etten mä selviä tästä. Että mä olen heikko. Mutta mä haluan selvitä. Mä EN halua kuolla, mutta tää kaikki on juurtunut mun päähän niin pysyvästi etten tiedä mitä tehdä.


Koulujutut ei onnistu millään. En saa aikaiseksi mitään. Saamaton paska. Yritän tehdä ja huomaan etten osaa mitään. Musta ei ole mihinkään.


Murhanhimoa. Itsetuhoisia ajatuksia. Mutta en mä näitä toteuta ainakaan ensimmäistä. Yritän olla myös toteuttamatta itsetuhoisia ajatuksia.


Mietin vaan olisinko mä paha jos mä parantuisin, olisinko silti silloinkin paha ihminen?