Tunnen, että mun oikea käsi on vääntynyt ranteesta alaspäin väärinpäin. Miksi siihen ei satu? Katson kättä eikä se ole vääntynyt.
Ahdistaa. Sattuu. Syksy, talvi ja pimeys tulee ja olen iloinen mutta silti pelottaa.
Välähdyksiä ja varjoja. Joita ei oikeasti ole.
Nään kuinka mä hyppään auton alle vaikka istun bussissa. Tappaja sanoo pääni sisällä etten mä selviä tästä. Että mä olen heikko. Mutta mä haluan selvitä. Mä EN halua kuolla, mutta tää kaikki on juurtunut mun päähän niin pysyvästi etten tiedä mitä tehdä.
Koulujutut ei onnistu millään. En saa aikaiseksi mitään. Saamaton paska. Yritän tehdä ja huomaan etten osaa mitään. Musta ei ole mihinkään.
Murhanhimoa. Itsetuhoisia ajatuksia. Mutta en mä näitä toteuta ainakaan ensimmäistä. Yritän olla myös toteuttamatta itsetuhoisia ajatuksia.
Mietin vaan olisinko mä paha jos mä parantuisin, olisinko silti silloinkin paha ihminen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
get lost <3