Paranoid and anxious

Ahdistaa. En saa henkeä. Ääniä. Ääniä mun pään sisällä. Ne tulee takaisin taas. Ahdistaa. Ahdistaa. Äänet pään sisällä : " Kuole huora kuole. Sä et ansaitse elää. Kuolekuolekuolekuole. Ahhahaahahahah." Kuuntelen musiikkia ja samaan aikaan mun sisällä joku huutaa ihan helvetin kovaa tai siis lähinnäkin kirkuu.

Toi tapahtui iltapäivällä kun olin menossa kotiin. Alkoi yhtäkkiä ahdistaa tosi paljon. Tiesin missä olin mutta oli ihan helvetin epätodellinen olo ja tosi epämukava. Aamulla musta tuntu taas että olen jotenkin kaiken ulkopuolella. Mä en ole todellinen. Muut ihmiset ei nää mua. Kukaan ei huomaa jos kävelen tästä näin. Nää kaikki ajatukset kiertää kehää mun päässä kuin ikuinen tornado. Katson ihmisiä. Ihan kuin en kuuluisi mitenkään tähän ihmismassaan, mutta kumminkin jokainen elää omaa elämäänsä eikä huomaa toisiaan tai ainakin käyttäytyy kuin ei huomaisi.

Nyt olen taas niin kuin ei olisi mitään. Mulla on ihan normaali olo. Tosin pieni paineen tunne palleassa. Toivoisin että voisin olla normaali ihminen vaikka normaalia ei ole olemassakaan. Ilman näitä kaikkia arpia ja ääniä päässä ja keskittymisvaikeuksia ja muita ongelmia. Joskus mietin millaista mun elämä olisi jos olisin "normaalista" perheestä. Jos mulla olisi molemmat vanhemmat ja eläisin niiden kanssa. Millaistakohan se olisi? oon miettinyt tota niin usein siitä asti kun olen ollut noin 10-12 vuotias. Mutta ei mä en voi vaihtaa osia tai saada mennyttä aikaa takaisin tai muuttaa asioita. Mun pitäisi olla tyytyväinen mun elämään. Mutta kun en ole. Mä olen niin kiittämätön paska.

Mä haluisin koko ajan tehdä jotain. En jaksa istua paikallani, koneella olemista ei lasketa. Kotona mä joko katson telkkaria, luen, dataan, pelaan puhelimella tai katon sarjoja katsomosta. Koko ajan jotain tekemistä, mutta silti tuntuu kuin en tekisi mitään. Vaikka  joskus tuntuu että on kamalasti tekemistä kun o ulkona parhaan ystävän kanssa, menee kotiin syömään ja datailee puhelimella ja sitten takaisin ulos ja sitten kotiin. Kotona mä dataan, meen lukemaan ja sitten katson sarjoja/pelaan puhelimella.

Mulla on niin sekava olo. Mä voisin rauhottua. En mä pysty. Vittu. Argh. Mä vihaan itseäni niin paljon. Tulen aina vihaamaan. Mun pitäisi kuolla niin kuin äänet mun päässä sanoo. Mä olen liian vaikea ihminen. Kuolisin pois. Ei en mä halua. No vittu. Mä en oikeasti jaksa itseäni. Mä. Vihaan. Itseäni. Niin. Paljon.