I broke down in that moment

Vappu meni suht hyvin. Olin parhaalla kaverilla suurimman osan ajasta ja oli hauskaa vaikka muistot pulpahtivatkin pintaan. Mun juoda paljon ja ostinkin ittelleni 3 lonkeroa, mutta join vaan yhden ja nyt mulla 2 lonkeroa ja 2 siideriä varastossa pahan päivän varalle. Mulla on nimittäin tosi huono viinapää eikä mun paljoa tartte juoda.

Eilen oltiin sitten äidin ja mummin kanssa serkun 4-vuotissynttäreillä ja samalla nähtiin perheen uusin tulokas. Oli ihanaa nähä serkkuja, mutta muuten päivä menikin päin vittua. Heräsin aikasin aamulla jo,että ehtisin nähdä parasta kaveria ennen kuin lähetään kyläilemään. Sitten menin kotiin, koska ei mentykään sillä bussilla millä meidän piti mennä. Olin jo siinä vaiheessa vittuuntunut. Sitten ajateltiinkin mennä kyydillä ,mutta kyydillä kestikin 2,5 tuntia ennen kuin tuli. Oli tylsimmät 2,5 tuntia. Päästiin hyvin kuitenkin perille ja oli ihan mukavaa. Hämmästelen aina vaan kuinka nopeasti lapset kasvaa.

Sitten seurasi paluumatka kotiin päin bussilla mikä menee kaupungin kautta jossa se yksi asuu. Tai no se asuu siitä vähän matkan päässä, no mutta kuitenkin. Oletin ettei se voi olla niin kauheaa. Pääsin bussiin, äiti ja mummi istui ihan taakse ja minä hieman edemmäs jonkun tuntemattoman naisen viereen. Bussi lähti ja olin vielä ihan okei, toki mua jännitti järkyttävästi. Bussilla kesti matka tunnin enne kuin se saapui sen kaupungin pysäkille. Mua alkoi ahdistamaan hirveästi. Mä en saanut kunnolla henkeä. Kyyneleet tuli silmiin ja yritin hengittää mutten pystynyt. Katselin ulos ikkunasta kaupunkiin, jonka katuja se kulkee joka päivä. Mitä jos se on tuolla jossain? No ei se kuitenkaan ole kun on jo melko myöhä ja se melkein aina kotona. Hengitä nyt. En mä pystynyt. Kuuntelin musiikkia täysillä enkä saanut henkeä ja panikoin.

Bussi lähti jatkamaan matkaa eteenpäin ja mun hengitys alkoi pikkuhiljaa tasaantua. Loppumatka meni miettiessä sitä että olin todella ollut sen asuinkaupungissa. Kaikki varmaan ihmettelevät sitä miksi tämä on niin iso asia , mutta en mä tiedä itsekkään. Sitten bussi läheni pysäkkiä missä jään pois. Jäin yhtä aikaisemmin kuin mummi koska halusin nähdä vielä parhaan ystävän.

Tapaaminen meni sekin vituiksi, koska oiln itse niin vittuuntunut enkä huomioinut sitä hirveästi. Ehin olemaan vain vähän aikaa koska äidin mielestä oli muka myöhä ja olisi muuten tullut kuulemma itse hakemaan mua...... Mutta puhuttiin tästä päivästä ja sanoin jotain mistä paras ystävä luuli että vihaan sitä vaikka en todellakaan vihaa. Kun lähdin purskahdin itkuun. Ei tää voi vittu mennä näin että mun äiti määrää mun elämää vaikka mä en mitenkään haitannut sen menemisiä olemassaolollani kun mä olin pieni! Eihän sitä ole vittu kiinnostanut ikinä! Kövelin metroasemalle olin menossa hissiin mutta ryntäsin ulos ja istuin vähäksi aikaa. Sitten tajusin etten voi jäädä istumaan siihen että mun pakko mennä.

Onneksi saatiin sovittu asia. Huomenna kouluun eikä yhtään kiinnostaisi pitkän viikonlopun jälkeen. Mä en jaksa mun elämää. Tää kaikki hajoo mun käsiin. Mun elämä hajoo mun käsiin. Mäkin hajoan lattialle pieniksi palasiksi.