Kello oli kuusi aamulla ja mä istuin mun sängyllä ja itkin mun painajaista. Mä tiedän, että se oli uni. Mä pelkään, että joskus rakas tekee sen mitä unessa tapahtui. Mä en tule selviämään siitä. En selviä jos jo unesta sain hirveän itkukohtauksen ja itkin vajaan tunnin.Se ei saa ikinä tehdä itselleen mitään. Ei saa ikinä tappaa itseään. Ikinäikinäikinä. Tulee kyyneleet silmiin kun pelkästään ajattelen asiaa. Kun sain vähän hillittyä itkuani lähdin ulos tupakalle ja soitin sille. Se oli nukkumassa ja herätin sen. Poden huonoa omaa tuntoa että mun alitajunnan takia se ei saanut nukkua pidempään. Halusin vain tietää , että se on kunnossa. Se helpotti koska se oli luojan kiitos kunnossa. Mua itketti silti. Mua itkettää nytkin kun kirjotan tätä. Tosi epätodellinen ja kauhee olo.
Mä olen kauhea ihminen. Herätän toisen, kerron unesta ja vielä vähättelen sitä ettei se muka pärjäis yhdessä asiassa. En mä sitä niin tarkoittanut. Mä puhuin taas ennen kuin ajattelin. Mä olen todella pahoillani. En mä todellakaan tarkottanut sitä. Uskon että se pystyy mihin vaan jos se vain itse haluaa. Uskon siihen ihmisenä ja ystävänä. Se on mun elämäni tärkein ihminen enkä tiedä mitä tekisin ilman sitä. En pärjäis ikinä ilman sitä. Se on mun toinen puolikas ja se parempi puolikas. Rakastan sitä ja mikään ei voi ikinä muuttaa sitä asiaa. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
get lost <3