-------

En oo kirjottanu pitkään aikaan taas. Niin paljon asioita pyörii päässä. Oon riidelly kotona aika paljon. Ollut aika tuskaista. Mun asuntohakemus laitettiin menenmään ja torstaina on kokous siitä kuka pääsee siihen "ohjelmaan" ja kuka ei. Toivon niin paljon et pääsisin mut mun tuuril en pääse... Yritän ajatella etten saa sitä etten pety hirveästi jos en saa asuntoa. Mua on ahistanut. Aika paljon. Oon ollut koulussa, jaksanut jotenki mut ollut muutaman tunnin pois. En tiedä miten selviän vielä 4 (??) viikkoa....

Keskiviikkona mul aika psykofyysiseen terapiaan ja psykoterapia asia etenee kai pikkuhiljaa. Äitinkään kanssa en ole kauhean hyvissä väleissä. Tuntuu et kaikki vaan kaatuu päälle. Ja melkein joka ilta kun alan nukkumaan ja joka aamu kun herään ensimmäinen asia mikä tulee mieleen on se ihminen. Juurikin se ihminen. Miksi mä en vaan voi unohtaa. Inhoan ja vihaan itseni sen takia ettää ajattelen sitä niin paljon.


Oh no, here we are
Can’t believe the timing, yesterday you’re smiling
I guess we both played our parts
Very entertaining, but it’s such a shame
That we lost our way from the nights we danced
The bands were playing
I say I’m over you, but I’m not sure that it’s true

I am falling and I’m too weak to fly
Now my heart’s wide open
And you’re the reason why
I’ve been broken from the scars that I forgave
Spent a long time running from the mess we’ve made
And oh, but I’d do it all again

Come on heart let me in
Days could be so bright and the weight could be lighter
And we both know so don’t pretend
Makes it all so hard when I see that we’re far
From the way we were, oh, the nights we danced
The bands were playing
I say I’m over you, but I know that’s not true

‘Cause I am falling and I’m too weak to fly
Now my heart’s wide open
And you’re the reason why
I’ve been broken from the scars that I forgave
I’ve spent a long time running from the mess we’ve made

And oh, if I found a way just to hit rewind
Would it be enough to change your mind
And this time I’d make you stay
And I remember how we used to be
And giving you up ain’t so easy
But since you walked away

I am falling and I’m too weak to fly
Now my heart’s wide open
And you’re the reason why
I’ve been broken for the scars that I forgave
I’ve spent a long time running
But I know I’d do it all again

I am falling and I’m too weak to fly
Now my heart’s wide open
And you’re the reason why
I’ve been broken for the scars that I forgave
I’ve spent a long time running
From the mess we’ve made
And oh, but I’d do it all again

Loser

Mä en jaksa. Mä en vittu jaksa. Eilen koulu alkoi. Kyllä mä sinne jotenkin jaksoin raahautua, mutta tänään mä nukahdin melkein joka tunnille. Huomenna sitte kuntoutuksen seurantatapaaminen. Jännittää nähdä muita näin pitkän tauon jälkeen. Sitten se on ohi. Ehkä nähdään vapaa-ajalle ehkä ei. En tiedä. Tänään oli poliki. Puhuttiin paljon eri asioista. Mun psykoterapiasta ja että se alkaa nyt kevään aikana. Siitä, että se laittaa uuden lähetteen psykofyysiseen terapiaan. Se kysy mun viiltelystä. Mä sanoin et sitä on ollut kaks kertaa. Mulla oli kahen kuukauden tauko, mut sit lipsahdin. Mua on ahistanu parina viikkona enemmän. Ei nyt enemmän ku yleensä mut enemmän ku viime aikoina. Lauantai ilta oli kauhea, söin pussillisen tortillasipsejä ja juustokastiketta jonka huomasin myöhemmin olleen vanhentunutta. Sit mua ällötti ja oksetti ja menin röökille. Poltin itseäni röökillä käteen. En saanut aikaiseksi kuin kaksi pientä jälkeä. Säälittävää. Sitten menin kotiin ja viilsin 45 kertaa. Menin kolmelta nukkumaan ja heräsin tunnin päästä koska sain ruokamyrkytyksen juustokastikkeesta. Sunnuntai menikin nukkuessa.

Olin salaa iloinen ruokamyrkytyksestä koska söin liikaa. Ruokamyrkytyksen takia en paljoa pystynytkään syömään enkä olisi kyllä halunnutkaan. Mua ällöttää itseni. Oon painanut vuoden ajan saman verran. Mä haluan laihtua. Nyt kun olen taas normalisoitunut myrkytyksen jälkeen syön taas normaalisti. Vituttaa.

Alkuviikosta tuli äidinkin kanssa riitaa. En ollut kotona auttamassa vaan parhaan kaverin kanssa ulkona ja riitahan siitä syntyi koska sitten myöhemmin en halunnut lähteä käymään äidin kanssa jossain. Olen kuulemma itsekäs. Haukuin mummia ja äiti tuli kysymään et mitä mä sanoin että sanopa uudelleen, mä löin äitiä. 4 kertaa. Sen jälkeen sain kuulla että " Luulitsä raukka rukka luuseri pelkuri että mä oisin lyönyt sua takas? Jos oisin lyöny ni et istuis enää siinä." Ja sitten mummi sanoi että musta on tullut paholainen. Vittu joo olen siis itsekäs raukka pelkuri luuseri paholainen. Mä en oikeesti vaan voinut hallita sitä mun vihaa mua suututti niin paljon. Vitun pelkuri menisit oikeesti hoitoon. Mikä vittu mua vaivaa? Vittu mä olen sairas. Anteeksi. Äitiä ei sitä paitsi enää kiinnosta mun tekemiset tai mikään muhun liittyvä. Hyvä vaan. Ei mussa oo mitään mikä pitäs edes kiinnostaa.

Vihaan itseäni. Halveksin itseäni. Mä haluan itseäni pakoon mutta en mä vittu pääse. Miten sä muka pääsisit itseäsi karkuun? Et mitenkään. Haluan pois.

Kuvapostaus

Dream

Tajusin eilen iltapäivällä,että vuosi vaihtuu. Eilen olin ihan edellisessä päivässä. Ilta meni hyvin. Söin. Katoin telkkaria. Kävin kattomassa raketteja. Vuosi vaihtui. Valoin tinoja. Luin kirjaa. Ajattelin että ehkä tää vuosi alkaakin ihan hyvin. Heräsin seittemältä, luin kirjan loppuun koska olin nukahtanut neljäksi tunniksi ja jatkoin nukkumista. Seuraavan kerran herään 10.15 unestani. Makaan sänyssä hiljaa muutaman minuutin ja purskahdan itkuun. Joka jatkuu seuraavat 30 minuuttia putkeen.

Mä oon sen luona. Siitä se uni alkaa muistaakseni. Yllätysvierailu. Se ottaa mut iloisesti vastaan, soittaa mulle jonkun söpön biisin ja kertoo kuinka silläkin on ollut ikävä mua. Niitten olohuone on valtava, ihan erilainen kui oikeasti. Siellä on suuria nojatuoleja, joista se tekee pyöreän ringin. Mä autan viimeisten tuolien kanssa. Ringin jossa tuolien selät on ympyrän keskustaa vasten ja keskellä on sänky. Joka ilmestyi siihen yhtäkkiä (?)... Unessa juoksen sen syliin halaten lujasti. Meillä ei riitä aika sellaiseen. Päädymme vain halailemaan sänkyyn. Lähtiessäni kai puhutaan,että nähdään pian. Kun lähden nään parhaan kaverin ja kiirehdimme johonkin. Uni loppuu. 

Ei tuon pitäisi aiheuttaa henkeäsalpaavaa itkukohtausta. Pahin oli juuri se,että silläkin oli ikävä mua. Tänään olin koko iltapäivän parhaan ystävän kanssa. Yritettii väkertää eri koulujuttuja ,mutta melko loppusuoralla mä yhtäkkiä purskahdan itkuun. Alan vaan yhtäkkiä itkeä. Samaa tukehduttavaa itkua. Mitä mä teen? Ei mun pitäisi järkyttyä yhdestä helvetin unesta noin paljon. Säälittävää. Kaiken lisäksi tänään kauhea ruoka-ahdistus. En syönyt aamulla mitään, päivällä kourallisen suklaata. Kotona vähän ruokaa ja loput sipsit,avasin kyllä juustokastikepurkin ja tämän lisäksi jälkiruokaa ja suklaata. Ruokailun jälkeen kävin lenkillä. Jälkiruoka ja sipsit vasta lenkin jälkeen.... Tää ei nyt suju niin kuin tahtoisin. Haluan laihtua. Yrittäisin edes enemmän niin ehkä tapahtuiski jotain.... Menee hermot itseeni. argh.....

Zombie

Mulla ei oikeestaan oo muuta sanottavaa ku et mulla on ollu iltapäivästä asti vitun zombie olo. En pystyny hengittää ja tuntu et sydän pysähtyy. Sen lisäks oon tuntenu suuria sh ajatuksia, joista en kerro sen enempää... Pää on täynnä muistoja ja sitä kaikkea mitä mä tein väärin sen yhden suhteen. Mitä mun ois pitäny sanoo toisella tavalla.. Mitä mun ois pitäny tehä toisella tavalla... Miten mun ois pitäny suudella toisella tavalla... Miten mä en varmaan tehnyt mitään oikein.. Se saattais sitten mahdollisesti olla mun. Jos mä ikinä osaisin tehdä yhtään mitään oikein.

Suddenly I catch myself for missing you. Understand that I miss everything. Your smile. Your eyes. Our textmessages. Smileys. The way you made me feel. 

And suddenly I also understand that I can't take this anymore. I'm too weak. I'm weak because of you. I'm not doing suicide but I don't know  what I do. Suddenly finally I realise that I actually really think that I love you.  

 

Christmas is horrible

Joulu tuli ja meni. Kaaosta, ruokaostoksia, syömistä, siivoamista. Täti ja sen aviomies sekä äiti oli meillä joulun. Onnistui pysyä sovussa. Se oli ihan mukavaa. Viettää aikaa perheen kanssa. Välillä ahdisti kamalasti ja painuin parvekkeelle röökille. Syöminen oksettaa. Jouluaattona olisin vaan halunnut lähteä juoksemaan, mutten päässyt. Ahdistaa. Oon alkanut ajattelemaan, etten halua tätä, mutta mun sisällä oleva sh sanoo että jatkajatkasäpystytsiihennäännytäitses. Olen harkinnut,että puhuisin jollekin siitä että ravitsemusterapeutti ei olisi yhtään huono idea sittenkään. Vai onko se? Mä en ansaitse mitään hyvää.

 Liikaa ajattelua. Koko joulun ajattelin sitä yhtä. Vaikka lupasin itselleni etten ajattele sitä koko jouluna. Ei onnistunut. Ei vaan mitenkään onnistunut. Mentiin äidin kanssa joulusaunaan ja olin unohtanut koko asian. Sitten muistin ja ajatukset vyöry ylitseni. Pakenin suihkuun. Siitä lähtien olen ajatellut sitä enemmän tai vähemmän koko ajan. En pysty tähän. Mä oon yrittänyt päästä yli. Tajusin,että välitän siitä liikaa. Toiveajattelen,että se tulee takas mun luo. Ei se kuitenkaan tule. Miksi se mun luo takas tulisi? Mä olen liian huono sille. En ole tarpeeksi kaunis. En ole tarpeeksi fiksu. En ole tarpeeksi mitään.

Eilen huoltoasemalla näin yhtäkkiä jonkun ihan sennäkösen ja säikähdän. Sydän hyppää kurkkuun. Käännän katseeni ja yritän olla kuin en olisi nähnytkään mitään. Käännä katseen takaisin ja huuomaan ettei se olekaan se. Se ei ole se. Vaikka näyttääkin siltä. Illalla syön. Selaan puhelinta tunnin ja menen röökille. Mun röökipaikalla on joku mies,joka näyttää myös siltä. Katson kun se menee penkille röökille sen tyttöystävän (?) ja koiran kanssa. En tiedä kuvittelenko ,mutta tuntuu kuin se tuijottaisi mua. Menen sisälle ja alan nukkumaan. Yritän nukkua tän kaiken pois. Nukuin neljä tuntia ja herään kahdeltatoista yöllä. Valvon pari tuntia ja  alan nukkumaan uudelleen. Herään klo 12. Nukuin yhteensä 13,5 tuntia. Miten se on edes mahdollista? Haluan takaisin nukkumaan. Haluan vaan nukkuanukkuanukkuanukkua. Jos voisin nukkua tän tuskan pois. Kun syön aamupalaa tajuan yhtäkkiä että olen jossain ihan muualla mutta syön silti. Yhtäkkiä huomaan lautasen olevan tyhjä. Sama toistuu kun menen aamuröökille. Huomaan havahtuvani jossain vaiheessa ja röökiä on enää vähän jäljellä. Kaikki tapahtuu kuin sumussa. Enkä pysy itse mukana.

I want to hit my head in the wall

Yrtän unohtaa,unohtaa,unohtaa,unohtaa,mutta mun pää ei toimi niin. Se vaan jaksaa muistaa. Koko ajan. 24/7. Mä oikeasti vaan haluan hakata päätä seinään ja juoda miljoona litraa viinaa. Päädyn siihen etten tee kumpaakaan. Mä syytän itseäni siitä ,että olen niin vitun tällänen ja vammanen. Autto kyllä kun sain puhua asiasta. Kiitos ♥. Unohtamista voi verrata siihen että kun pitää herätä aikasin ja sun pitäisi nukkua ja yrität nukkua ja et pysty koska ajattelet että hei nyt nuku nuku nyt jo! Mä kelaan sitä päivää ja niitä tunteja läpi uudelleen ja uudelleen. Sitä kuinka ihanaa ja samalla ahdistavaa se oli. Ja sitä kuinka tyhmä mä olin. Ei se,että menin sinne vaan muuten.. Nään melkeen joka päivä jonkun joka on samannäkönen kuin se. Koulussa jouk, kaupan kassalla,vastaantulija, kuka vaan... Silmät, katse, hymy, hiukset ,viikset ,parta ,tyyli seisoa ,mikä vaan saa mut muistamaan.

Tajusin tällä viikolla et menin sinne suureksi osaksi sen takia,että halusin mutta myös siksi että halusin miellyttää sitä. Mä en oikeesti ollu tajunnu sitä aikasemmin. Mä luulin et menin sinne vaan siks koska halusin ite. Sit tajusin ettei se ollutkaan täysin totta koska haluun aina miellyttää toisia ihmisiä.

"ei meiän oo pakko jos et haluu.." "senhän takia sä tänne vähä niiku tulit" "ei kai ollu paha ensisuudelma" "mitä jos teen jotain väärin" "oon halunnu tätä niin kauan" "*kaiken jälkeen keittiön pöydän ääressä vihjailevia katseita ja avainten heiluttelua*" "no mitäs tehtäs?"

Päässä pyörii ne kaikki samat lauseet, katseet, vihjaukset , hymyt, itse tapahtuma. Mä vaan oikeasti hajoan näiden ajatusten keskellä. Kaiken lisäksi sillä on uusi tyttöystävä. Välillä kun ajattelen sitä nään sen ajatuksissani jonkun tytön kanssa tekemässä samaa kuin mun kanssa ja se raastaa mun sydämen auki. Miten mä ikinä pääsen tästä yli?